Kannanotto painonvetoon liittyviin ulkonäköpaineisiin

Posted on 62 CommentsPosted in Dieetti, Kisat, Mielipiteet, Puntti, Punttimimmi, Treeni, Yleinen

Viime päivinä somessa on ollut paljon keskustelua liittyen naisvoimanostajien painonvetoon (weight cut) ja siihen miten se lisää naisnostajien ulkonäköpaineita. Mä en rehellisesti ymmärrä että miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa ja siksi haluan kirjoittaa aiheesta.

Somekeskustelun kantava teema on ollut se, ettei naisten pitäisi vetää painoa kilpailuihin sillä perusteella, että se antaa muille lajin harrastajille paineita ulkonäön ja painon suhteen. On kirjoitettu siitä, että naiset ovat hakeutuneet voimanoston pariin sen takia, että se on laji jossa ei ole ulkonäköpainetta sekä laji jota voi harrastaa ilman että tulee vääristynyt kehonkuva. Kirjoitusten mukaan asia ei kuitenkaan enää ole näin, sen takia että toiset vetävät painoa kilpailuihin. Vetävät painoa ihan ”vain” rikkoakseen kansallisia ennätyksiä, eikä vain kaikkien aikojen suurimpia ennätyksiä. Ja näillä ”turhilla” painonvedoillaan luovat muille lajin parissa oleville ulkonäköpaineita.

Viimeisen kilon hikoilemista ennen EM-kisojen puntaria Venäjällä huhtikuussa

Olen koko päivän yrittänyt asiaa miettiä, mutta en vain ymmärrä. En mitenkään ymmärrä, että miten se, että kilpaurheilija vetää painoa kilpailuihin, aiheuttaa yhtään kenellekään ulkonäköpaineita, kun painonvedolla ei ole mitään tekemistä ulkonäön kanssa. Kerrataanpa vähän. Painonvedossa (weight cut) on kyse siitä, että kehon paino hetkellisesti pudotetaan alemmas punnitusta varten, tiputtamalla kehon nesteitä ja tyhjentämällä vatsan. Kyse ei missään nimessä ole laihduttamisesta eikä rasvanpoltosta. Painonvedon tavoitteena on olla tietyn painoinen sinä hetkenä, kun astuu kilpailuvaa’alle. Siinä kyseisessä painossa ollaan ainoastaan sen lyhyen hetken, jolloin käydään puntarilla. Painonveto kestää yleensä noin viikon ennen kisoja ja heti puntarin jälkeen aletaan tankkaamaan, eli palautetaan nestetasapaino ja syödään niin että jaksetaan tehdä urheilusuoritus. Toisinsanoin, palataan siihen normaaliin painoon.

Toki voi olla, että jotkut virheellisesti kertovat vetävänsä painoa jo esim. kaksi kuukautta ennen kisoja. Silloin kyse ei ole painonvedosta vaan laihduttamisesta. Tulee nimittäin aika pitkät kuukaudet, jos nesteillä lähtee kikkailemaan kahden kuukaden ajan… (ÄLKÄÄ KOKEILKO SITÄ!!!)

Mutta en henkilökohtaisesti tunne yhtäkään urheilijaa missään lajissa, joka vetäisi painoa näyttääkseen hyvältä. Painoa vedetään päästääkseen alempaan painosarjaan, eikä sillä ole mitään tekemistä ulkonäöllisten seikkojen kanssa. Itse olen vetänyt painoa viiteen kisaan ja ihan rehellisesti voin kertoa, että ulkonäkö ei ole ollut siinä mielessä vaan ainoa joka on kiinnostanut on ollut se miten paino putoaa aikatauluun nähden. En oikeastaan edes tiedä, miltä näytän silloin, koska ei vain ole kiinnostanut jäädä peilin eteen tuijottamaan itseäni tai ottaa kuivasta kropasta kuvia, kun se on niin epäolennaista.

Jos asia kuitenkin olisi niin, että vetäisin painoa sen takia että haluaisin näyttää hyvältä kisoissa, voisi tulla itku kun huomaisin, ettei asia ihan toimi niin. Puntarilla on tosiaan aika rapsakka kunto (olo on myös sen mukainen, eikä todellakaan hehkeä), mutta kun melkein vuorokauden tankkaa (tämä aika vaihtelee eri lajien ja liittojen välissä) ja sen jälkeen vetää voimanostotrikoot jalkaan, niin ne ovat kyllä kaikkea muuta kuin edukseen, kun kroppa imee nestettä kuin pesusieni ja se myös näkyy. Mutta onko sillä mitään merkitystä urheilusuorituksen kannalta että näyttääkö turvonneelta vai ei? Ei.

En löytänyt ihan sellaisia vertailukuvia mitä toivoin, mutta näistä kuitenkin näkee eroa:

Matkalla puntarille

Kisa-aamu

Punnitusjonossa

Kisojen jälkeen

Pahin turvotus iskee mulla kisojen jälkeisenä päivänä, mutta siitä ei sattuneesta syystä löytynyt yhtäkään kuvaa. Nämä kuvat ovat tässä sen takia, että näkisitte että ne kaposet posket eivät tosiaan ole mikään pysyvä tila, ei sen takia että näyttäisin mielestäni hyvältä riutuneelta ja huonolta normaalitilassa. Voitte kuvitella kummalla oli parempi olo, kalpealla Natalialla punnitusjonossa vai iloisella Natalialla jätksi kädessä. Eli kiinnostaisiko mua vetää painoa ulkonäöllisistä syistä? Ei ikinä!

Miksi sitä painoa sitten pitää vetää?

Kamppailulajeissa jossa ollaan lähikontaktissa vastustajan kanssa, on luonnollisesti helpompi kamppailla kevyempää vastustajaa vastaan.

Esimerkiksi: Jos sinun normaalipainosi on 62kg niin sinun painoasi lähimmät painosarjat saattavat olla -60kg ja -68kg. Painosi ollessa 62kg, jos et tee painollesi mitään, kilpailet sarjassa -68kg, jossa vastustajasi saattaa olla jopa 6kg sinua painavampi. Käytännössä kuitenkin sinun vastustajasi on saattanut vetää painoa kyseiseen sarjaan ja hänen normaalipainonsa on esim. 72kg. Onhan se sanomattakin selvää, että sinun mahdollisuutesi pärjätä on suurempi sarjassa -60kg jossa olet itse painavempien joukossa, kuin sarjassa jossa vastustajasi normaalipaino saattaa olla 10kg sinua enemmän.

Voimanostossa puolestaan kilpakumppaneita vastaan ei tarvitse varsinaisesti lähikontaktissa kamppailla, mutta kuten sanotaan, paino on voimaa ja ylipaino on ylivoimaa. Yleensä, mitä enemmän nostaja itse painaa, sen enemmän hän myös kiloissa nostaa. Kaikkien kohdallahan asia ei tietenkään ole näin, mutta yleistäen. Jos verrataan maailman huippuja vaikka miesten -52kg sarjassa ja miesten +140kg sarjassa, niin puhutaanhan me kiloissa ihan eri tuloksilla.

Esimerkiksi itse koen, että minun on järkevin kilpailla sarjassa -90kg, vaikka siihen osallistuminen edellyttää painonvetoa. Se on kuitenkin järkevämpää kuin kilpailla +90kg sarjassa, sillä+90kg ollessa naisten raskain sarja, se tarkoittaa, että siinä ei ole painolle ylärajaa. Onhan minun mahdollisuuteni pärjätä realistisemmat, jos kilpailen sellaisia naisia vastaan, jotka painavat suurinpiirtein saman verran kuin minä, kuin sellaisia vastaan jotka painavat esim. 40kg minua enemmän.

Mikäli sarjassa on kaksi nostajaa, jotka nostavat kiloissa saman verran, heistä voittaa se, jonka oma paino on pienempi.

Monessa kilpailuissa lasketaan myös pisteitä, esim. Wilksin pistetaulukon mukaan. Näissä pistelaskuissa, nostettu tulos suhteutetaan omaan painoon ja mitä vähemmän itse painaa, sen paremmat pisteet saa. Esimerkiksi, nainen joka painaa 60kg ja nostaa 150kg saa Wilksin pisteitä 167,24, kun taas nainen joka painaa 65kg saa samasta tuloksesta pisteitä vain 157,37.

Välipunnitus matkalla Moskovaan MM-kisoihin 2017

Miten painonvedoista voitaisiin päästä eroon?

En usko että painonvedoista koskaan päästään eroon, niin kauan kun kilpailuissa käy urheilijoita jotka haluavat voittaa ja kilpailuissa on painoluokat ja/tai pisteitä jaetaan niin että nostettu tulos suhteutetaan omaan painoon.

Suoraan sanottuna minua ei haittaisi yhtään, että painosarjat ja pistelaskut skipattaisiin voimanostossa kokonaan ja voittaja olisi aina se joka nostaa kiloissa eniten. Silloin kenenkään ei tarvitsisi miettiä painoa, vaan kaikki tulisivat kisoihin sen painoisina kun ovat ja nostaisivat sen verran mitä jaksaisivat. Voittaja ratkaistaisiin ainoastaan sen perusteella, että kenen tulos on kiloissa suurin. Tällainenhan olisi ehdottomasti minun edukseni kun itse olen painava, mutta jotenkin luulen että kevyemmät nostajat eivät hyppisi riemusta jos tällainen uudistus tulisi. Tällainen muutos olisi kaikkien raskaiden nostajien eduksi, mutta kevyempien nostajien voittomahdollisuudet pienenisivät ja siksi on heidän eduksi, että on painosarjat ja pistelaskut.

Eli, niin kauan kun halutaan että oma nostettu tulos suhteutetaan kilpailijan painoon ja tällä tavalla ratkaistaan voittaja tai että mitalit jaetaan painosarjoittain, painonvetoja tulee myös olemaan.

Joten, jos me nyt vaan jatkossakin annettaisiin niiden urheilijoiden jotka haluavat parantaa voitonmahdollisuutensa / pisteensä painonvedolla tehdä niin? Jos kilpailee missään lajissa sen takia että haluaa näyttää hyvältä, eikä sen takia että haluaa voittaa niin kannattaa ehkä miettiä niitä motiivejansa uudestaan. Harvassa urheilulajissa kuitenkaan mitalit jaetaan sen perusteella että kuka on kaunein/seksikkäin/tikimmässä kunnossa tai kenellä on eniten seuraajia ja tykkäyksiä instagramissa.

Ja viimeeksi kun tarkistin, voimanostossa ulkonäöllä ei ollut väliä vaan voittaja oli se, joka teki parhaimman tuloksen.

Yksin matkalle omasta tahdosta

Posted on 4 CommentsPosted in Punttimimmi, Reissumimmi, Reissut, Yleinen

Yksin syöminen ravintolassa. Asia mikä kauhistuttaa monia. Saati sitten yksin matkustaminen.

Olen matkustanut verrattain paljon viime vuosien aikana, sekä yksin että seurassa. Muutama vuosi sitten en pitänyt vaihtoehtonakaan lähteä yksin matkalle. Ei käynyt edes mielessä että voisi lähteä täysin yksin jonnekin. Olin mä toki käynyt Ranskassa kaverin luona ja sinne matkustin yksin, mutta en ollut paikan päällä yksin.

Yksi kesä muutama vuosi sitten olisin halunnut lähteä matkaan ja olin opiskeluiden ohella säästänyt sen verran että että se olisi ollut taloudellisesti mahdollista. Mutta kukaan mun kavereista ei päässyt lähtemään, niin en sitten lähtenyt ollenkaan ja se harmitti. Kun sen jälkeen silloisen poikaystävän kanssa suunniteltu matka ei toteutunutkaan, se oli käännekohta ja päätin että jos kukaan ei lähde mukaan niin lähdenpä sitten itse. En antaisi sitä ettei kukaan lähde mukaan estää mua näkemästä maailmaa. Silloin olisin kuitenkin ehkä kaivannut sitä että olisi ollut seuraa matkassa.

Mutta nyt. Ai ettien että, en malta odottaa että pääsen yksin reissuun. Nyt kyse ei ole siitä etteikö matkaseuraa olisi tarjolla ja on tuntunut aika tylyltä kieltäytyä. Mutta haluan. Lähteä. Yksin.

Heinäkuussa lähden viikoksi Kreikkaan, yksin. En ole koskaan käynyt Kreikassa ja jostain syystä se tällä kertaa houkutteli. Selasin eri vaihtoehtoja muutaman päivän ja sitten se löytyi; täydellinen paikka. Minulla ei ollut aikomusta vielä sinä päivänä varata matka mutta kun täydellinen matka löytyi niin tartuin siihen.

Siis ajatelkaa. Kreikassa, mökki vuoren (tai ainakin kukkulan) huipulla merenrannan tuntumassa. Mökki!!! Rakastan mökkeilyä ja hotelleja selatessa mikään ei tuntunut tarpeeksi rauhalliselta. Sitten löytyi tämä. Saan olla yksin viikon mökissä, eikä tarvitse olla sosiaalinen ellei siltä tunnu. Haluan vain pötkötellä auringossa, lukea kirjaa, kierrellä saarta, uida ja olla omissa ajatuksissa. Viikon, mökissä, yksin. Jos ei vielä selvinnyt, niin tämä on minusta täydellinen lomaviikko.

En malta odottaa!

Parasta yksin lomaillessa: hakea take-away ruokaa ja syödä sitä hotellissa samalla kun lukee hyvää kirjaa <3

Jos sinäkin haaveilet yksin matkustamisesta, niin suosittelen lähtemään! Ei tarvitse lähteä maailman toiselle puolelle jos ei halua, vaan juuri siihen paikkaan minne itse haluaa. Siihen hotelliin minne itse haluaa. Tekemään juuri sitä mitä itse haluaa. Yksin kun matkustaa, kun saa päättää kaikesta itse (ainakin siinä määrissä missä budjetti antaa periksi). Rakastan matkustaa hyvässä seurassa, mutta nykyään rakastan matkustaa myös yksin.

Tämän tekstin kuvat on viime vuoden kesälomareissusta Espanjan aurinkorannikolla, jossa olin osan matkasta Emilian ja Santerin luona ja osan hotellissa.

Ja loppuun vielä mainos. Fitnesstukulla on sunnuntaihin asti menossa kampanja, jossa saa -20€ alennusta kun ostaa vähintään 80€:lla. Kelatkaa mun ilme kun näin tän sähköpostin ja just eilen tilasin uusia treenivaatteita… Mutta jos sä tarttet treenivaatteita tai lisäravinteita niin alennus kannattaa hyödyntää. Linkki on mainoslinkki, eli jos ostat sen kautta saan pienen provision. Klikkaa tästä päästäksesi ostoksille ja muista käyttää koodia ”FT20” saadaksesi alennuksen. Tarjous on voimassa sunnuntai 25.3 asti.

PS. Söin viimeistään eilen yksin ravintolassa. Se ei ollut kamalaa.

MM-kisat Moskovassa – videoblogi ja kisaraportti

Posted on 30 CommentsPosted in Kisat, Puntti, Punttimimmi, Reissumimmi, Reissut, Tapahtumat, Treeni, Yleinen

On aika palata ajassa taaksepäin, tarkalleen marraskuuhun 2017. Silloin kone nousi kohti Moskovaa, jossa oli viimevuoden päätavoitteeni; nimittäin voimanoston MM-kilpailut. Tarkennuksena teille jotka ette tiedä, niin kilpailen pelkässä maastavedossa, eli en tee yhteistulosta, en siis kyykkää enkä penkkaa kisoissa. Viime vuonna olin vielä 23-vuotta, joten kisasin juniorisarjassa, painoluokassa -90kg. Voimanostossa on juniori siihen asti että täyttää 24.

Mulla oli pyhänä tarkoituksena laihduttaa taas ylimääräisen painon pois, mutta mun dieetillä ei kiristynyt mikään muu kuin pipo. Stressiä muutenkin riitti vaikka muille jakaa niin päätin etten stressaa siitä painosta sen enempää vaan vedän sitten ylimääräisen painon. Rehellisesti minusta on kiva vetää painoa. Kuulostaa vähän hullulta, mutta minusta se on aika mukavaa puuhaa. Yleensä ei toki enää siinä kohtaa kun ne viimeiset grammat hikoillaan pois, mutta siihen asti! 😀 En tälläkään kertaa tule avaamaan täällä blogissa sitä että miten sitä painoa vedetään, kun en halua että kukaan alkaa sen perusteella mitä on pintapuoleisesti mun blogista lukenut sitä itse yrittämään.

Ehkä tärkein painon vetämisessä kun on mielestäni se, että on suunnitelma ja siinä suunnitelmassa pysyy. Tarkoitan siis tällä sitä että asiat ei voi vain tehdä suurin piirtein ja vähän sinne päin. Ekoilla kerroilla kun olen vetänyt olen stressannut tosi paljon että pääsenkö painoon, varsinkin jos kisaviikolla on useampi kilo vielä yli ja ihmiset kyselevät painoa ja kauhistelevat että ”et tule pääsemään painoon jos syöt vielä”, vaikka suunnitelmaan kuuluu syöminen. Painonvetotapoja on monta, mutta siihen tapaan mihin päättää ryhtyä on pakko sitoutua jos haluaa päästä painoon, eikä lähteä hommaa sekoittamaan kun joku ulkopuolinen muutama päivä ennen kisoja kertoo että ”toi ei toimi, teekin näin”. Nyt kun sitä on muutaman kerran tehnyt niin oli jo kohtalaisen luottavainen mieli.

Täytyy kyllä nostaa hattua Hannalle joka taas kerran sai mut painoon, siitä huolimatta että olin Moskovassa ja yhteydenpito ei sujunut ihan niin helposti kuin Suomessa. Saatoinkin kisaviikolla mainita, että jos oikeasti saa mut painoon niin pystyy ihan mihin vain enkä enää ikinä epäilisi! Ja niinhän siinä kävi, että kisapuntari näytti 89,4kg. Ja ihan totta, seuraavan kerran kun vedin painoa en stressannut koska luotin että jos pääsin Venäjällä painoon niin pääsen Suomessakin, mutta se on sitten eri tarina.

Lähdettiin Moskovaan perjantai-iltana, lauantaina oli puntari ja sunnuntaina kisat. Etukäteen oli tiedossa että mun sarja alkaisi sunnuntaina klo 12:30 ja sen perusteella oli suunnitelma. Olin ollut etukäteen majoitusliikkeeseen yhteydessä ja sauna piti järjestyä, mutta ylläripylläri sellaisesta ei ollut tietokaan kun tultiin perille. Olin laskenut tällaisten asioiden varaan ja mukana oli saunapuku. Muutenkin olimme koko reissussa sillä asenteella että todennäköisesti kaikki mikä voi mennä pieleen niin menee, niin ei stressattu pienestä. Onneksi seura oli mitä parhain eli Eva oli reissussa mukana, jos yksin olisin ollut ei varmaan olisi ollut hymy yhtä herkässä.

Kisat olivat Dolgoprudnyissa, joka sijaitsee Moskovan alueella n. 20 km Moskovasta pohjoiseen. Tämä ei todellakaan ollut mikään turistikohde, mutta oli aika siistiä kokea tällainen paikka. Hyvin tarpeellinen lause ja ”jäänmurtaja” etsittiin matkasanakirjasta heti kun päästiin rajatarkastuksesta läpi, nimittäin että miten venäjäksi kysytään että ”puhutteko englantia?”. Onneksi ollaan molemmat Evan kanssa opiskeltu vähän venäjää, sillä englannilla ei kovin pitkälle päässyt. Mutta vaikka meidän venäjäntaito on erittäin pököpökövenäjää, oli tosi kiva huomata että ihmiset yrittivät kovasti ymmärtää mitä haluttiin sanoa. Ranskasta esimerkiksi minulla on ihan päinvastainen kokemus, kun lähdin sinne kahden vuoden kieliopiskelun jälkeen ja kukaan ei ymmärtänyt sanaakaan…

Anyway, lauantai aamuna mulla oli kilon verran painoa yli ja alkoi hikoileminen. Kolme tuntia myöhemmin olin painossa ja lähdettiin kohti puntaria. Tähän asti kaikki meni aika nappiin, kisapaikalle kun tultiin mua jännitti tosi paljon että olenhan varmasti painossa. Oma vaaka näytti että olin, mutta koska kerran on käynyt niin että on ollut 300g heitto ylöspäin, en sen jälkeen ole uskaltanut luottaa oman vaa’an lukemaan sataprosenttisesti. Löydettiin punnituspaikka tai toisinsanoin punnitusjono. Voin kertoa että siinä kohtaa kun olet painossa, tyhjänä ja kuivana, etkä halua mitään muuta kuin päästä syömään ja juomaan, kolmen tunnin jonottaminen kuumassa huoneessa jossa ilma ei kierrä ei ole mitään suurinta nautintoa… 😀 Mutta Evalle täytyy kyllä nostaa hattua, hän ymmärsi tilanteen hyvin ja sen ettei se valittamalla parane vaan jonotti iloisesti sen kolme tuntia mun kanssa! Se oli vaan tehtävä!

Ovelle kun päästiin, selvisikin seuraavat ilouutiset. Aikataulut olivat muuttuneet, sen sijaan että mun sarja alkaisi klo 12:30, se alkaisikin klo 9:50. Tässä vaiheessa kello oli n. 16, joten aikaa tankkaamiselle jäi huomattavasti suunniteltua vähemmän. Mutta ei auta itku markkinoilla vaan tähän oli vain asennoiduttava. Tankkaus meni tosi hyvin ja kisa-aamuna kun kuudelta lähdin lenkille oli sellainen fiilis että tänään rikon kaikki ennätykset ja olen elämäni kunnossa. Onneksi kukaan ei nähnyt mua, kun herättelin kroppaa juoksemalla pilkkopimeällä parkkipaikalla ja väistelin kuoppia, samalla kun kyyneleet valui poskilla kun tuli niin tunteellinen olo, kun tajusin että tässä sitä nyt ollaan ja tänään nostan mm-kisoissa. Ei tarvitse varmaan erikseen mainita, että mua tuppaa jännittämään kisaaminen tosi paljon!

Lähdettiin kisapaikalle ajoissa heti seitsemän jälkeen, koska Venäjä, ja siinä kohtaa kun ovet aukesi selvisi, että ne aikataulut jotka kisapaikalla oli edeltävänä päivänä ollut seinillä ja jonka mukaan suunnitelma oli muutettu olikin väärät. Mun sarja alkaisi vanhan aikataulun mukaisesti klo 12:30 🙂 🙂 🙂 🙂 🙂 🙂 Siinä kohtaa ei olisi ollut järkeä lähteä enää takaisin hotellille vaan aamupäivä meni kisapaikan lattialla pötkötellessä. Lopulta mun sarja alkoi klo 13:30. Lämmittelyt oli tehty liian aikaisin siihen nähden, kun tein ne sen mukaan että kisat alkaisi klo 12:30. Koko aamupäivän olin vain jännittänyt niin siinä kohtaa kun kisat viivästyivät entisestään toivoin jo että kisat olisivat ohi. Niin raastavaa odottaa siinä jännityksessä.

Olin laittanut aloitukseen kovat raudat kun tiesin olevani parhaassa kunnossa ikinä, mutta jotenkin siinä kaiken säätämisen seurauksena se paras kunto katosi ja lämmittely oli niin tahmeaa että vaihdoin aloitukseen 170kg. Se tuntui raskaalta. Sitten tokaan 175kg, joka oli tosi vaikea. Olin ihan varma ettei se tulisi kun lähti niin huonosti, mutta jotenkin se vain nousi. Luulin että se hylättiin mutta yllätyksekseni hyväksyttiin! Viimeiseen nostoon 180kg ja mainittakoon tässä välissä, että kisapaikalla ei näytöt toiminut, niin nostojärjestystä ei ollut tiedossa vaan se piti kuulutusten perusteella arvata. Mun viimeiseen nostoon oli kuulutettu joku toinen ja yhtäkkiä olikin bar is loaded ja minun nimi. Olin niin hämmentynyt mennessäni lavalle että unohdin ottaa painetta ennen kun otin tangosta kiinni ja se ei luonnollisesti liikkunut ollenkaan. Tosin se tuskin muutenkaan olisi liikkunut, kun edeltävät nostot olivat niin vaikeat.

Mutta vaikka kisat olivat henkisesti rankimmat kisat ikinä, illalla palkintojen jaossa kaikki tuntui kuitenkin olevan sen arvoista! Se oli siinä! Maailmanmestaruus!

Maanantai oli varattu kaupunkiin tutustumiseen ja Moskovassa asuva Irina ja hänen perheensä näyttivät meille kaupunkia.

Näillä taustatiedoilla on ehkä helpompi lähteä katsomaan meidän videoblogia, leikkasin siitä pois suuren osan meidän selostuksesta, niin ne asiat on nyt tässä tekstissä avattu. Alkuun video oli reilu 20min, mutta tämä 13 minuutin pätkä lienee hieman yleisöystävällisempi. Eli ei muuta kuin mukava asento ja video pyörimään!

Kaikessa kurjuudessaan, oli niin siisti kokemus!!! Lähtisin milloin tahansa uudestaan!

Morjesta pöytään (taas)!

Posted on 22 CommentsPosted in Mielipiteet, Punttimimmi, Reissumimmi, Reissut, Yleinen

Hei vain kaikille, vai onko siellä ruudun toisella puolella enää ketään? Huomasit varmaan heti blogiin tullessasi, että ulkoasu on täällä muuttunut! Kansikuvan kuvat on ottanut Tiia Nyholm, lukuunottamatta Suomi-lippu kuva joka on Evan ottama MM-kisojen palkintojen jaon jälkeen. Kuvat yhdistin omin pikku kätösin.

Nyt tuntui sopivalta hetkeltä lyödä päivitystä kehiin, sillä piti päättää että pidänkö blogin domainin vai jätänkö blogin homehtumaan jonnekin internetin syövereihin ja valitsin näistä ensimmäisen. On vähän hakemista tässä, että miten tämä blogin päivittäminen nyt toimiikaan? Mistä oikein kirjoitan uuden artikkelin? Oikea kohta ilmeisesti löytyi kun tämä teksti näki päivänvalon ja tässä sitä ollaan, tällainen ujo comeback.

Olen itseasiassa miettinyt pitkään blogin kirjoittamisen jatkamista, mutta aina kun innostun asiasta, niin muistan bloggaamisen haittapuolia. En vielä tätä tekstiä kirjoittaessa tiedä että kumpi painaa puntarissa enemmän, kivat vai huonot puolet, mutta se jää nähtäväksi. Mitään tähtitieeteellisiä tavoitteita minulla ei blogin suhteen ole, mutta pidän kuitenkin kirjoittamisesta ja voisi olla kiva välillä tulla tänne purkamaan ajatuksia.

Yksi asia mikä on minua mietityttänyt blogin jatkamisessa on mun vanhat kirjoitukset. Aloitin tämän blogin kirjoittamisen kun olin 18 ja olen nyt 24. Jokainen ymmärtää että tuossa ajassa ihminen kasvaa ja mielipiteet muuttuvat, mutta pelkään vähän sitä että joka kerta kun jatkossa kirjoitan tämänhetkisen mielipiteen tai otan kantaa johonkin, joku on kaivamassa jotain vanhaa blogitekstiä ja kertomassa että 17.10.2012 kirjoitit kyllä että asia on näin… Eli toivoisin teiltä lukijoilta sen verran avarakatseisuutta, että ymmärrätte että minulla osa mielipiteistä on muuttunut, tai olen ymmärtänyt että kaikki asiat ei ehkä ole niin mustavalkoisia. Mieti nyt vaikka itseäsi, että jos olisit ottanut kantaa johonkin 19-vuotiaana, niin oletko edelleen menneisyyden sinäsi kanssa täysin samaa mieltä?

Valkovenäjän pääkaupungissa, Minskissä joulukuussa

Viime päivityksestä on kulunut viitisen kuukautta, joten aika paljon on ehtinyt sattua ja tapahtua. Voimanoston MM-kisat Moskovassa, Hokutoryu MM-kisat Minskissä, Tatu Avola Memorial… Kiinnostaisiko teitä lukea näin jälkeenpäin muistelmia näistä?

Tuota uutta banneria tehdessäni mietin myös toista vaihtoehtoa tekstille, ”deadlift and chill” olisi aika iskevä. Se ei vain sovi minulle kovinkaan hyvin, sillä vahvuuteni ei todellakaan ole chillata, vaan paremmin sopisi ehkä deadlift and overthink… 😀

Tästä ensimmäisestä comebackteksistä ei tullut kovin pitkä, sillä tuntuu että samalla haluaisin kerrata kaikki tapahtumat ja ajatukset mitä on melkein puolen vuoden ajan kerääntynyt, mutta samalla on järkevintä ettei lyö kaikkea oksennuksena yhteen tekstiin.

Eli hei, kiva että löysit takaisin tänne! Jatkossa lupaan olla kerjäämättä kommentteja, mutta nyt olisi kiva jos raapustaisit pari sanaa tuohon alle kommenttiboksiin niin tiedän etten vain omille silmille kirjoita. Olisi kiva tietää kuka sinä olet ja mitä olet kiinnostunut lukemaan? En kuitenkaan lupaa että tälläkään kertaa olen yhtään sen parempi vastaamaan kommentteihin (eikö jokainen saa olla tosi surkea jossain), mutta yritän parantaa tapani!

Kun tekee parhaansa mutta se ei ihan riitä

Posted on 41 CommentsPosted in Kisat, Motivaatio, Puntti, Punttimimmi, Tapahtumat, Treeni, Yleinen

Pettymys. Se sana jos jokin kuvaa sitä fiilistä mitä koin toissa sunnuntaina kisoissa. Niin suuri pettymys.

Tavallaanhan kisat menivät tosi hyvin. Sain tuloksen, kotiinviemiseksi oman sarjan kultamitalin ja muutenkin huomasin että olin kehittynyt kilpailemisessa. Mutta ihan vielä näin reilun viikonkaan jälkeen kisoista pettymys ei ole laskenut niin paljon, että osaisin laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja iloita kehityksestä.

Kyseiset kisat olivat FPO penkkipunnerrus ja maastanoston SM-kilpailut ja WABDL World Cup. Tämän syksyn päätavoitteena minulla on marraskuun MM-kilpailut Moskovassa, mutta haluan kilpailla usein jotta opin kilpailemaan ja otin nämä kisat osaksi treeniä. Treenit ennen kisoja sujuivat hyvin ja liikuttelin isompia rautoja kuin ennen EM-kisoja.

Yritän oppia olemaan suunnittelematta kisanostoja liikaa etukäteen, niin että katsoisin kisapäivänä että mikä on päivän kunto ja mikä olo. Helpommin sanottua kuin tehtyä, mulle olisi kovin luontevaa suunnitella jo nyt ensi vuodenkin kisojen raudat… Näille kisoille olin asettanut tavoitteeksi 190kg, sitä lähtisin hakemaan jos olisi hyvä päivä.

21326015_10155086880558924_1788397350_n

Siiri lähti mukaan mun huoltajaksi ja meillä oli hotelli Turun keskustassa lauantai-sunnuntai välisenä yönä. Lauantaina kävin aamusta puntarilla ja jäin loppupäiväksi seuraamaan kisoja. Minusta on aina yhtä siistiä katsoa kun vahvat ihmiset nostavat rautaa.

21362974_10155086884598924_1614345103_n

Puntarin lukema hieman yllätti, olin ollut kahden vaiheella että pudotanko alempaan sarjaan vai menenkö alkuperäisten suunnitelmien mukaan raskaaseen sarjaan. Oli sen verran paljon stressintekijöitä ennen kisoja ettei olisi ollut järkevää lähteä vetämään painoa, niin söin reippaasti pari viikkoa ennen kisoja kun ei tosiaan tarvitsisi ruuasta nipistellä. Koska puntaria edeltävänä päivänä mun aamupaino oli 95,1kg, söin vielä illalla herkkuja kun teki mieli, koska ei olisi mitään merkitystä puntarilla kun menisin heittämällä raskaaseen sarjaan. Voitte kuvitella että hieman harmitti ne edeltävän illan herkut, kun kisavaaka näytti painoksi 91,3kg… Ei olisi paljosta jäänyt kiinni että olisin päässyt alempaan sarjaan, mutta eipä sillä lopputuloksen kannalta olisi ollut mitään merkitystä.

21362969_10155086884363924_388581780_n

Aamulla sain syötyä hyvin, eikä kisapaikallakaan jännittänyt mitenkään ylimaallisesti. Oli vain hyvä fiilis, sellainen että pääsisipä kohta jo nostamaan. Hyvää fiilistä ei kannata kuitenkaan ymmärtää niin, että olisin siellä hymyillyt kun Naantalin aurinko ja heittänyt letkeää läppää, mutta siis nostoja ajatellen hyvä ja keskittynyt fiilis. Lämmittelyt meni hyvin ja otin lämmittelynostoja 150kg asti, sekin tuntui hyvältä ja tässä kohtaa olin jo päättänyt että tänään on se päivä kun 190kg nousee. Aloituspaino 165kg nousi helposti ja siitä oli hyvä fiilis lähteä hakemaan uutta ennätystä.

165kg – my first attempt and only good lift at the Nationals the other week 😈

A post shared by Natalia G (@punttimimmi) on

Toiseen nostoon sitten 190kg. Oli tosi hyvä fiilis lähteä nostamaan ja sieltähän se nousi. Paitsi että ei. Polvien yli kun olin saanut tangon lantio ei enää liikkunut eteen. Ei sitten millään. Sitten tajusin että tanko oli jo liikkunut alaspäin ja siten nosto hylättäisiin vaikka saisin sen taisteltua ylös, niin päästin irti. Jos sitä saisi ne pienet voimat säästettyä viimeiseen yritykseen.

Siitä olen itsestäni ylpeä, että epäonnistuneen noston jälkeen sain itseni kasattua ja fokuksen siihen seuraavaan nostoon, enkä jäänyt siinä tilanteessa märehtimään epäonnistumista. Kolmanteen nostoon oli taas hyvä ja keskittynyt fiilis, mutta polviin se jäi. Voisi perustaa oman lajin meille, joilla on voimia vain vetää tankoa polvien yli, mutta ei loppuojennukseen. Eli täytyy olla onnellinen ettei harrasta lajia missä heti suorituksen tehtyään toimittaja kysyisi nopeita kommentteja. Mua harmitti niin paljon oma epäonnistuminen että ne nopeat kommentit eivät varmasti olisi olleet mitään painokelpoista.

21362900_10155086884338924_1424514586_n

Harmitti, miten pienestä jäi kiinni. Eri asia, jos olisi ollut huono päivä ja tuntunut että mikään ei kulje tai jos olisin mennyt nostamaan asenteella että kokeilen jos sattuisi nousemaan. Tai jos tanko ei olisi liikkunut ollentaan. Mutta oli hyvä fiilis ja olin varma että nousisi, jos niin voi sanoa. Kaikki meni nappiin muuten, ei jäänyt mistään sellaisesta kiinni, josta voisin ajatella että jos asiat olisivat menneet toisin niin olisin onnistunut. Tein parhaani, mutta tällä kertaa se ei ihan riittänyt tavoitteeseen. Kuten kirjoitin tekstin alussa, mulla menee vielä hetki että osaan laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja näen miten paljon olen oikeasti kehittynyt. Tällaista se välillä on.