Täydellinen muttei valkoinen joulu

Posted on Posted in Punttimimmi, Yleinen
Ihana joulu takana! Tänään kun istuin bussissa totesin ettei olisi voinut olla täydellisempi. Aatonaamuna kävelin isoäitini luokse sillä olin luvannut auttaa viimeisten lahjojen paketoimisessa. Maalla on se hyvä puoli että harvemmin tulee ihmisiä vastaan, joten nytkin kävellessä lauloin joululauluja ääneen päästääkseni joulutunnelmaan. Sää kun ei oikein siinä auttanut 😀
Oli pakko lainata kumisaappaat, kun fiksuna likkana lähdin sateesta huolimatta UGGeissa 😀

Pukkia odotellessa
Aloitimme joulunvieton äidin luona sillä että joulupukki tuli kylään. Pukilla ei ole moneen vuoteen ollut aikaa tulla sisään, vaan on yleensä jättänyt lahjat kuistille. 
Pukin käytyä lähdimme veljieni kanssa iskän luokse, ja lähdimme kävelemään hautausmaalle. Tässä kohtaa satoi kaatamalla, aika erikoinen fiilis jouluaattona pukea sadevaatteet ja varoa ettei liukastu mudassa 😀 Viime vuonna kaikki kaaduimme koska lumihanget olivat niin korkeat eikä ollut aurattu. Ja koska on kiva hypätä lumentäyttämiin ojiin 😀
Hautausmaalla kun olimme käyneet oli aika lämmittää ruoka ja sitten syömään! Pystyin syömään paljon vähemmän kuin mitä kuvittelin, huomasi kyllä etten ole enää tottunut syömään suuria aterioita. Vaikka olin elänyt koko päivän puuron ja hedelmien voimalla niin olin jo niin täynnä että ruoka meinasi tulla korvista ulos jo ennen kun päästiin kinkun ja laatikoiden kimppuun. Iskä sitten pakotti että nyt syöt, niin tuli niitäkin maistettua 😀
Ensimmäinen annos
Ruoat kun oli syöty joimme vielä kahvit ja sitten oli aika siirtyä olohuoneen puolelle lahjojen kimppuun.

Mistä näitä lahjoja oikein tulee? 😀
Jouluaattona meni myöhään lahjoja availlessa, ja kotiin lähtiessä kaikki olivat iloisia ja väsyneitä. Nukahdimme kaikki aika nopeasti, muutama joulutorttu syötiin vielä äidin kanssa ennen nukkumaanmenoa. Seuraavana aamuna oli aivan kamala olo, kroppa kun ei ole tottunut tällaiseen ruokaan ja määriin. Heräsin viestiin Evalta että lähdenkö illalla mukaan paikalliseen baariin. Ensimmäinen reaktioni oli että ”oh hell no”, mutta päivän mittaan hän sai minut ylipuhuttua. En ollut koskaan sielä käynyt ja joskus itselleni luvannut etten käykään, mutta sitten totesin että on hyvä olla välillä spontaani eikä se voi olla niin paha paikka kun mitä kuvittelin. Eikä ollutkaan! Kaikki olivat juhlatuulella ja paikalla oli paljon vanhoja tuttuja, oli tosi kivaa vaihtaa kuulumisia. Ja illan myötä tuli sovittua sekä treenitreffit että tallitreffit, jee 🙂
Kuten pukeutumisesta huomaa baarireissu ei ollut kovin suunniteltu.
 Oltiin Evan kanssa molemmat selvinpäin, ja vähän ennen kahta lähdimme sieltä pois. Kotiin syömään lisää suklaata, hehe. Eivaan, oikeasti söin paljon vähemmän kuin mitä luulin, tänään ei ole huvittanut vetää suklaata enää ollenkaan vaikka olisin saanut jos olisin halunnut. Jätin kaikki joululahjasuklaani äidin luo, syön ne joskus kun on hyvä hetki. Täällä söisin kaikki pahana hetkenä kumminkin 😀
Melkoista pikselimössöä moni kuvista, olin suunnitellut ottavani kameran mukaan mutta se unohtui kotiin eli puhelimen kameralla oli pärjättävä. Nyt lähden salille, tulihan tässä kumminkin parinpäivän joulutauko pidettyä! 😀

5 thoughts on “Täydellinen muttei valkoinen joulu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.