Sokeririippuvaisen vieroitusoireiden vähentämiseksi: Terveellinen cupcake

Posted on Posted in Dieetti, Punttimimmi, Punttimimmin keittiössä, Reseptit, Ruokavalio, Terveys, Yleinen

Mä tykkään ihan hirmuisesti kaikista makeista jutuista. Jätski, marenkit, suklaa, you name it! Viime aikoina on tuntunut siltä että tykkään vähän liikaakin, varsinkin nyt kun viime viikon olin kipeä niin tuli nautittua kaikesta hyvästä makeasta 😀 Eli syötyä todella huonosti kun ei oikein tehnyt mieli mitään kunnon ruokaa. Tietty kipeänä vielä korostuu tarve terveelliseen ruokaan, mutta koita nyt sitä sitten mieltää siinä kun jo valmiiksi ärsyttää olla kipeä. Muutenkin koko viikon aikana vaihdelleet mielialat niin hullun lailla etten ole ollut tunnistaa itseni! 😀 

Monesti olen jättänyt sokerin kokonaan pois ruokavaliosta, tiedän pystyväni siihen mutta sokeristakin kun on tavallaan riippuvainen niin alku on aina hankalinta! Varsinkin jos ei ole pää täysillä asiassa mukana, vaan vain ”vähän niinkun”.

Nyt on pää 100% messissä ja sunnuntaina potkaisin dieetin käyntiin, tällä kertaa aloituspaino oli tasan 78kg. En nyt varsinaisesti laihduta tai lihota itseäni, mutta onhan se hyvä seurata mihin suuntaan paino liikkuu. Ensimmäiset päivät ilman sokeria ovat kuten sanottua mulle aina vaikeimmat, niiden jälkeen homma lähtee rullaamaan eikä juurikaan ole pakottavia mielihaluja. Ja jos maistaa esim. jätskiä niin yleensä pettyy, koska ei ollut niin hyvää kuin muisteli. No anyway, eilen huomasin kyllä pieniä vieroitusoireita, kiukutti, olin levoton ja ihan tavasta teki mieli syödä jotain herkkua. Siispä vähän vieroitusoireiden helpottamiseksi päätin kokeilla Huyenilta saatua cupcake-reseptiä. EIkä mitä tahansa cupcakeja, vaan terveellisiä sellaisia! Vai näetkö kuvassa mitään kovinkaan epäterveellistä? 😉

IMG_5944

SIllä mulla ei kaikkia tarvittavia aineksia ollut kotona sovelsin reseptiä, niin että se myös sopii paremmin omaan ruokavalioon. Nämähän ovat melkein luolamiescupcakeja 😀 Tein sekä suklaa että mustikkaversion, suklaaversio oli pahanmakuinen joten laitan vain mustikkareseptin tänne! Suklaaversiosta kuitenkin kuvat otin, eli siksi osa prosessikuvista ovat ruskeat, mutta älkää antako tämän haitata! 😀

Mustikkacupcake 2kpl

1 dl tattarihiutaleita
1 tlsk leivinjauhoa
1 tlsk hunajaa
2 kananmunan valkuaista
1/4 banaani
loraus vettä/rasvatonta maitoa

n. 25g mustikoita

IMG_5945

Sekoita kaikki ainekset paitsi mustikat blenderissä ja kaada kuppeihin. Lisää mustikoita oman maun mukaan. Lämmitä mikrossa täydellä teholla n. 2 minuuttia. 

IMG_5953IMG_5951Smartshaken pulveriosio soveltu vallan mainiosti cupcake-kupiksi! 😀 

Kuorrute (aika reilu määrä)

Purkki rahkaa
Mausteita maun mukaan, itse käytin kanelia ja vaniljasokeria

IMG_5956

 Ja lopputulos? Tadaa:

IMG_5967 IMG_5969 IMG_5970

 Ravintosisältö 1kpl: 200kcal, 20g proteiini, 27g hiilihydraatti, 0,9g rasvaa

 Kuten kirjoitin niin suklaaversio ei ollut kovinkaan hyvä, oli liian mauton. SIihen en myöskään lisännyt nestettä joten aika sementtinen koostumus. Mustikkaversio sen sijaan toimi ja näitä syödessä meni makeanhimo ja muutenkin nälkä. Huippua, eli ajoivat asiansa! 🙂 Alkuperäisessä reseptissä käytetään agave siirappia, kaurahiutaleita ja steviaa, niitä käyttämällä näistä tulee vielä paremman makuiset, mutta näillä mentiin tällä kertaa. Ensi kerralla luulen että kokeilen lisätä vähän protskujauhojakin!

6 thoughts on “Sokeririippuvaisen vieroitusoireiden vähentämiseksi: Terveellinen cupcake

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.