Juhlia, hyvästejä ja mekkoja lastenosastolta

Posted on Posted in Muoti, Puntti, Punttimimmi, Tapahtumat, Treeni, Yleinen

Hei mähän olen ihan unohtanut kertoa teille mikä päivä huomenna on! Tai itseasiassa olin itsekin unohtanut, tässä toissapäivänä vasta havahduin faktaan, että minulla on huomenna omat ylppärit! Valmistuin viime keväänä media-assistentiksi ja syksyllä kirjoitin ylioppilaaksi, kävin kokeilemassa miten pärjäisin kokeisiin lukematta ja yöunia nukkumatta. Ihan hyvin onnistui, läpi meni ja yksi L mahtui mukaan! 🙂 En vain ole ehtinyt juhlia pitämään, joten parempi myöhään kuin ei silloinkaan!

selkäSyy miksi mekot eivät menneet kiinni

Viime vuonna mekon löytäminen oli ISO ongelma, kun olin itsekin aika iso, nykyiseen kokoon verrattuna. Ongelma ei tosiaan ollut että olisin ollut vaativa, mutta ilmeisesti oli liikaa vaadittua että mekon pitäisi mennä selästä kiinni… No, onneksi lopulta löytyi kiva mekko!

8976629931_a76d85b1fe_o 8976630957_4d019e3665_oKohtalotovereiden kanssa valmistujaisissa.

Tänään olen siivonnut heti aamusta, käynyt sokeroinnissa ja ostoksilla. Siinä välissä kävin myös ”hyvästelemässä” Penan, sillä hän on myynyt punttiksen ja sinne tulee ensi viikosta lähtien uusi omistaja. Jotenki tosi haikea olo, Pena on opettanut minulle niin paljon ja se on kuitenkin ”Penan punttis”. Mutta eipä se että hän pääsee ansaitulle eläkkeelle tarkoita sitä etteikö voitaisi jatkossa tavata!

penaPenan kanssa valmistujaisissani viime keväänä.

Tänä vuonna koitin metsästää uutta mekkoa, mutta suoraan sanottuna ärsyttää tämänhetkinen muoti todella paljon. Miten voi olla niin vaikeaa löytää mitään tyköistuvaa?? Kaikissa vaatteissa on joko peplum tai sitten ovat löysät rinnoista alaspäin. Ärsyttää, peplum ei sovi mun rakenteelle kovin hyvin, kun on muodot omasta takaa niin näyttää lähinnä oudolta ja ei ainakaan hoikista. Ja telttamekot näyttävät siltä että koittaisi piilottaa jotain.

Nojoo, makuasioita, mutta harmittaa että valikoima on niin suppea. Lindexin lastenosastolta olen yleensä löytänyt kivoja mekkoja, mutta nyt oli vain pakko todeta että mun rintakehä oli niihin liian iso 🙁 😀

hannanataliavatican nataliaValmistujaisjatkoilta viime vuonna, ylemmässä kuvassa Hannan kanssa Vaticanissa. Ja mekko tosiaan Lindexin lastenosastolta 😀

Loppujen lopuksi en ostanut mitään mekkoa, mutta kotoa sattui löytymään sopiva, jee 🙂 Siitä kuvaa myöhemmin ja koitan sunnuntaina tai alkuviikosta päästä käsittelemään kuvausten saldoa. Hyvää yötä kaikille! 🙂

 

40 thoughts on “Juhlia, hyvästejä ja mekkoja lastenosastolta

  1. Paluuviite: jordan retro 11 mid
  2. Paluuviite: compression apparel
  3. Paluuviite: boys roller shoes
  4. Paluuviite: kobe 8 ext

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.