It’s London baby!

Posted on Posted in Punttimimmi, Reissut, Tapahtumat, Yhteistyöt, Yleinen

What happens in London stays in London, right? No ei pidä paikkaansa jos matkassa on bloggaaja! 😀 Matkaan lähdettiin Evan kanssa viime maanantaina kukonlaulun aikaan ja palattiin perjantain vastaisena yönä. Kumpikaan meistä ei ollut aiemmin käynyt Lontoossa ja mun ennakkoluulot eivät olleet kovinkaan positiiviset. Telkkarista mitä on katsonut niin kaikki paikat vaikuttavat synkiltä, sää on huono ja ihmiset masentuneet. No, me asutaan Suomessa niin siihen verrattuna sää on kyllä hyvä kaikkialla 😀 Eli niin, pelkäsin etten tykkäisi paikasta. Onneksi olin väärässä, aivan ihastuttava kaupunki!

IMG_0547 london110488176_10201948273419546_8037531025320882778_n IMG_0572 IMG_0575Oltiin niin väsyneitä undergroundissa että matka oli erittäin hauska. Jopa kanssamatkustajia nauratti 😀

Vaikka kaupunki on iso niin se tuntui jotenkin tosi pieneltä ja kotoisalta vanhojen talojen ja kapeiden katujen myötä. Ja ihmiset olivat todella ystävällisiä, ei yhtään sen oloisia mitä kuvittelin. Siitä kyllä yllätyin ettei tavattu juuri ollenkaan native brittejä, lähestulkoon kaikki joihin törmättiin olivat maahanmuuttajia. Eli varsinainen brittiaksentti ei päässyt kehittymään.

10501873_10201948271939509_7775989065740205413_n 1979485_10201948273139539_2767061470694561165_n 10337723_10201948269819456_2855133069290778279_n 10394634_10201948270379470_7096571238071019790_n 10397981_10201948270699478_6462822473450505465_n 10417537_10201948272619526_3768115315814490151_n 10456010_10201948272459522_1420803650409741180_n 10474754_10201948271579500_4464987694811557132_n 10492247_10201948272859532_7439261255259375130_n 10492381_10201948270899483_2630967686074145342_n

Yhtenä päivänä päätettiin liikkua turistibussilla, niin saatiin kaikki nähtävyydet kerralla nähtyä. Samaan hintaan saatiin myös veneretki Thamesilla, oli aivan jäätävän kylmä kun olin pukeutunut shortseihin 😀

IMG_0667IMG_1004IMG_1028IMG_1033

Käytiin samana päivänä Madame Tussaudsissa, mutta siitä teen ihan erillisen postauksen kun kuvia tuli otettua niin paljon!

IMG_0622 IMG_0638Kun aina ei jaksaisi aamuisin pukeutua! 😀

IMG_0618 IMG_0647 IMG_0653

Mitä tulee hotelliaamupalaan niin se ei kyllä ollut mitään joulukuuseen ripustettavaa, kuten odottaa osasi. Joten onneksi viime matkasta viisastuneena nappasin mukaan Fitnessgurun proteiinijauheen. Näitä ”fitnessmuroja” kun olin syönyt kolme annosta, pari paahtoleipää ja kahvia ja vieläkin oli huutava nälkä ei olisi kyllä muuten paljon naurattanut! 😀 Ja Evan mielestä söin jo tossa aamupalalla kuin hevonen!

SAM_1968 SAM_1971 SAM_1972

Tiistai-iltana päätimme lähteä katsastamaan paikallinen yöelämä. Meidät ohjattiin Leicister squarelle, jossa oli kokonainen bilekatu. Heti joku sisäänheittäjä bongasi meidän ja myi sisäänpääsyleimat 4 eri yökerhoon. Sen lisäksi saataisiin siellä ilmaiset shotit ja olisi happy hour. Kuulosti hyvältä niin tartuttiin tarjoukseen kun ei kuitenkaan tunnettu mitään paikkoja. Joopa, tosi hyvä tarjous. Päästiin maailman kamalimpiin yökerhoihin, joissa ei todellakaan ollut mitään happy hourii eikä edes halpaa. En yleensä juo mutta nyt ajateltiin matkan kunniaksi että voisi ottaa muutaman. Jos joku valittaa että Suomen baareissa on kallista niin kokeilkaa Lontoota! 😀 2cl shotti maksoi melkein 6€!

Kadulla tuli vastaan kaiken maailman ärsyttävää porukkaa jotka olisivat halunneet jutella ja kehua kauniiksi, eli asia mitä vihaan yli kaiken. Musta on vain maailman ärsyttävin asia jauhaa p*skaa epäkiinnostavien ihmisten kanssa siitä miten kaunis olen ja miten Suomalaiset naiset ovat niin kauniita.  Tai no, itseasiassa on se ja sama mistä puhutaan jos ei kiinnosta. Toisaalta jos lähden ulos niin musta yksi viihdyttävimmistä asioista on vastata tyhmiin kysymyksiin tyhmillä vastauksilla! 😀

SAM_1970

Yksi porukka meidät sai kuitenkin pysäytettyä, olivat bonganneet vahvan näköisen naisen ja koko porukka halusi vääntää kättä mun kanssa. WTF! Mutta treenistä puhumalla ja mun lihaksia kehumalla saa yleensä huomion. 😉 Kuvassa joku ei uskonut että jaksaisin nostaa tota kundia, tämä siis sen jälkeen kun olin voittanut kädenvääntöskabat. Ja mä en edes ole hyvä kädenväännössä 😀

SAM_1974

Perinteinen poseerauskuva portsarin kanssa. Tässä ainoa henkilö jonka sain suostumaan kuvaan, muut eivät olleet kovinkaan kuvaushaluisia! 😀 Portsariskenekin oli jotain aivan muuta kuin mihin ollaan Suomessa totuttu. Ensinnäkin heillä oli päällään heijastinliivit jotka pistivät todella silmään (otti liivin pois kuvaa varten), sen lisäksi suurin osa portsareista mitä nähtiin olivat maahanmuuttotaustaisia eikä todellakaan mitään isoja treenattuja miehiä. Olihan osa isoja, mutta ei kyllä treenin ansiosta. Ovilla oli myös skannerit johon jokaisen henkkarit laitettiin, että tietäisivät onko henkilöllä porttikieltoja yms. Vähänkö hyvä keksintö paikkoihin joissa on usein eri tyypit ovella!

Lopulta käytiin vissiin 5 eri yökerhossa, ennen kuin käveltiin takaisin hotellille. Täydellinen sijoitus siis! 🙂

IMG_1069Seuraavana aamuna tavattiin ystävääni Mariaa joka on asunut jo kohta vuoden päivät Lontoossa! Unohdin täysin ottaa kuvia, joten tässä ainoa kuva meidän tapaamisesta 😀 Bongaa ylläolevasta kuvasta kaksi Suomalaistyttöä!

IMG_1092 IMG_1154

Oltiin kokoajan liikkeessä aamusta iltaan, niin mistää varsinaisesta lomasta ei oikein voi puhua. Kuten voitte arvata huumorikin oli välillä tosi väsynyttä, sellaista mikä voisi naurattaa myös 5-vuotiasta! 😀 Eli lopetanpa postauksen tähän että saatte tänään muutakin aikaiseksi kuin mun blogissa hengaamista! Teen vielä erillisen postauksen mun ostoksista, onneksi olin pakannut kevyeesti, sillä matkalaukussa oli kotimatkalla +7kg! 😀

7 thoughts on “It’s London baby!

    1. Kiitos 🙂 En osaa sanoa, mutta en usko, en itseasiassa tiedä minkämaalainen on!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.