Asiakaspalvelijasilppuri ja katujyrä

Posted on Posted in Kamppailulajit, Punttimimmi, Treeni, Yleinen

Eilen oli hyvä päivä treenata! Jos tiistaina musta tuntui etten millään saanut otetta lyömiseen, niin nyt fiilis oli ihan päinvastainen. Lyöminen tuntui ihan luonnolliselta ja lyönnit olivat kovia ilman että oli tahmea ja hidas olo. Alkuun lyötiin niin että olin yhtä miestä vastaan lyömässä, tekniikat oli helppoja niin lyötiin tosi nopeasti, niin että kokoajan toinen löi, sen lopettaessa toinen vastasi. Sitten mukaan tuli toinen mies (meitä oli viisi treenaamassa niin oltiin kolmen ryhmä) niin lyötiin ringissä. Pyrittiin tässäkin pitämään tempon nopeana että saataisiin mahdollisimman paljon lyöntejä kolmen minuutin erään mahtumaan.

Yhdessä vaiheessa oltiin sellaista että toinen lyö vasemman ja oikean suoran, toinen vastaa vasemmalla suoralla jota väistetään sivuaskeleella ja sitten korkkiruuvimainen oikea lopettamaan. Tällä kertaa tuo väistäminen tuntui mulla ensimmäistä kertaa luontevalta ja menin oikeaan suuntaan, mulla kun on ollut joku pakonomainen tarve ottaa askeleen aina taakse eikä etuviistoon. Kuitenkin tein sitten toisen virheen, aloin odottamaan sitä toisen vasuria kuittaamaan, niin kerran väistin muutaman nanosekunnin liian aikaisin. Tulos? Syöksyin suoraan naama edellä nyrkkiin 😀 Se ja omalle naamalle laskeutuminen heitoissa taitaa olla tehokkain tapa oppia että EI NÄIN! 😀

kuva 1 (8)

Sitten 15 minuutin lepo ja sambotreeneihin. Nyt treeneissä oli mukana hokumimmi Nina, joka sattuu olemaan myös ensimmäinen joka on minua pystyssä potkinut päähän 😀 Alkuun oli vähän kummallista kun oli nainen parina (ei ole ennen sambossa ollut), mutta luulen et se on mulle tosi hyvää treeniä varsinkin mahdollisia kisoja ajatellen oppia olemaan naista vastaan. Ja myös käyttämään oikeita tekniikkoja eikä mun lempitekniikkaa kevyempää vastustajaa vastaan: katujyrää 😀 Se on kyllä kieltämättä oikein toimiva, kun vain jyrää toisen pelkällä painolla ja voimalla, kunnes toinen tajuaa/osaa pistää vastaan 😀 Oltiin yhdenjalan alasvientejä jonkun verran ja muutama uusikin tekniikka tuli mukaan. Uudet tekniikat oli sellaisia missä oli valmiiksi polvilla tai ”shoottasi” polville ja sieltä lähti kaatamaan tai heittämään. Lopputuloksena useimmissa oli suora polvilukko.

Harjoiteltiin taas sellaista kuperkeikkaheittoa, mikä on ihan mun lemppari niinä päivinä kun sen osaan hahmoittaa. Toisina päivinä (kuten toissa viikon sunnuntaina) en millään onnistu ja silloin sattuu kun hyppää olkapäälleen tai naamalleen tms. Nyt se tehtiin polvilta eikä pystystä ja koin valaistumisen. Oon yleensä yrittänyt tehdä jonkin sortin ukemin (eli kuperkeikkaa olkapään yli) jolloin se nimenomaan saattaa sattua, mutta tässä täytyy vaan ihan rohkeasti laittaa pää mattoon ja tehdä normi kuperkeikka, samalla kun potkaisee toista haaroihin niin että se tulee mukaan heittoon. Käytännössä se liikerata siis on paljon lyhyempi kuin mitä olen ajatellut, siinä vain kiertää oman päänsä ympäri. Ja ei, ei ole ihan niin brutaalia kuin miltä toi kuulostaa, mut tää on sellainen liike missä haluun joskus olla hyvä 😀 Toinen missä haluan olla hyvä on suoran käsilukon torjuminen takaperinkuperkeikalla, vain koska se on makeen näköinen!

kuva 2 (8)

Ja vielä loppukevenys jonka osa mun Facebook-kavereista ovatkin jo lukeneet. Ostin eilen Clasusta asiakirjasilppurin, mutta kun tulin kotiin sain pettymyksekseni huomata ettei se toiminut. Ei sitten millään. Sen sijaan että olisin heittänyt sitä seinään päätin soittaa asiakaspalvelunumeroon kysäisemään mikähän tässä nyt mättää. Otin oikein käyttöoppaan käteen että varmasti osaisin ilmaista asiani oikein, niin ihmettelin mikä siellä toisessa päässä oli niin vaikeaa kun nainen hiljeni vaikka toistin asiani monta kertaa. Sitten tajusin että luin vihkoa väärästä kohdasta ja olin määrätietoisesti toistellut että ”ostin teiltä tänään asiakaspalvelijasilppurin…!” 😀

2 thoughts on “Asiakaspalvelijasilppuri ja katujyrä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.