Reissumimmi

Posted on Posted in Motivaatio, Punttimimmi, Reissut, Tapahtumat, Yleinen

Iik, varasin juuri lennot huhtikuulle!!! Alunperin oli tarkoitus lähteä Balille, kaveri lähtee reppureissaamaan niin olin heti ilmoittamassa itseni vapaaehtoiseksi mukaan! 😀 Koska Bali!!! 

Kuulin kuitenkin paikasta tosi paljon huonoa monelta taholta ja minua alkoi ahdistamaan erinäiset seikat reissun suhteen, niin päätin etten kuitenkaan lähde. Jo lennot itsessään ovat tähän aikaan vuodesta ihan älyttömän kalliit, joten reissulle olisi aikamoiset paineet, että kaiken pitäisi olla täydellistä. Ja vähän pelkään, että pilaisin toisen reissun kun pelkäisin ja kuumottelisin sitten kaikkea, kun en ole koskaan ollut reppureissaamassa saati Aasiassa.

IMG_7586IMG_7238 IMG_7234Florida <3

Mutta kerta lomaa oli jo otettu töistä, niin eihän sitä nyt sovi käyttämättäkään jättää! 😀 Varasin äsken lennot ja huhtikuussa olisi lähtö! Reissun kohde on tosin vähän lähempänä, päätin lähteä Espanjaan, Malagaan. Kuulin että sieltä on myös lyhyt matka Maroccoon eli voi lähteä vaikka päivärektelle sinne, siistiä! 🙂 Tietääkö joku muuten, että vaatiiko tällainen viisumin tms?

IMG_7773 IMG_8001Hilton West Palm Beach Airport

Malagasta saan tyyliin luksushotellin samaan hintaan kuin mitä olisin maksanut pelkistä lennoista Baliin. Ja ottaen huomioon että olen tästä paljon enemmän innoissani kuin repun kantamisesta, voisin kuvitella etten ole ihan reppureissaajatyyppiä. Tai mistä sitä tietää ellei kokeile? 😀 Olen seurannut ystäväni Heidin matkaa Mexicossa ja olen kyllä ihan vihreä kateudesta, niin sairaan makean näköistä. Siinä olisi sitten ehkä seuraava matkakohde? Heidin matkaa pääsette seuraamaan hänen blogistaan

Mä lähden reissuun yksin. Alkuun se tuntui ahdistavalta ja olen aina ollut asennoituna siten, etten haluaisi reissata ilman seuralaista. Mutta nyt kun asiaa olen enemmän miettinyt niin oikeastaan aika siistiä! Tehdä mitä huvittaa, silloin kuin huvittaa. Ilman että tarvitsee ottaa ketään muuta huomioon tai katsoa kenenkään kiukuttelua! 😀 (ei siinä, onhan mun matkaseuralaiset aina olleet ihania! <3)

IMG_8009Malagassa on kuulema myös tosi hyvät treenimahdollisuudet! En ole vielä varannut hotellia, mutta mitä niitä selasin niin melkein joka hotellilla on oma kuntosali. Kyproksen reissusta viisastuneena, en enää lähde tekemään tunnin reissua kuntosalille vaan haluan, että se on hotellissa. Eikä tarvitse mitään kummallista olla, kunhan on edes käsipainot tai tanko niin sillä pärjää pitkälle.

IMG_9557Jos hotellin salilla ei ole tarpeeksi isoja painoja tai levytankoa, niin aina voi treenata näin! 😀

Paikallisesta yöelämästä en tiedä, eikä sen kummemmin kiinnosta ottaa selvääkään. Sen sijaan rannalla hengailu, valokuvaaminen, treenaaminen, lukeminen ja syöminen ei kuulosta musta ollenkaan pahalta! 😀 Bilematkustajaa musta tuskin enää saa, muutaman vuoden takainen viikon biletysputki Sunny beachilla Bulgariassa kattasi sen osa-alueen oikein hyvin! 😀

sb2 sb4 sb1What happens in Sunny beach stays in Sunny beach vai miten se nyt menikään? 😀

Nyt sitten vain reissua suunnittelemaan ja jännittämään kun liput on varattu! 🙂 Onko teillä kokemuksia Malagasta, onko paikkoja missä kannattaa käydä tai mitä kannattaa välttää?

13 thoughts on “Reissumimmi

  1. Tervetuloa meijän salille Malagaan vierailemaan ja reenaamaan brassia jos vaan kerkiät muilta lomajutuilta! 🙂

    1. Kiitos, se olisi ihan huippua! Juuri mietin että pitää etsiä joku kamppailusali, ettei mene kokonaan löhöilyksi! 🙂 Missäpäin teidän sali sijaitsee?

      1. RGA Malaga on suhteellisen lähellä lentokenttää, jos haluat googlailla niin Calle Almonte 10, 29004 Malaga
        Vähän sellaista teollisuusaluetta että ei kannata mitään hotellia siitä ihan vierestä ottaa, on jonkun verran matkaa shoppailemaan yms, tosin rannalle on sellainen minuutin kävely.
        http://www.costadelsolff.com
        Reenit on joka ”aamu” (täällä aamureenit on yhdeltä :D) ja ilta, ja Marbellassa on mahtava sali myös missä käydään pari kertaa viikossa jos päädytkin majoittumaan sinne. Ja Fuengirolassa on suomalaisen Marekin vetämä jiujitsusali.

        Tervetuloa! 🙂

        1. Vautsi, huippua! 🙂 tuun ehdottomasti, ollaan yhteyksissä lähempänä! 🙂

  2. Kolme viikkoa juuri Balilla viettäneenä ja ei mitään pahaa sanottavaa kyseisestä saaresta. Harmi että annoit negatiivisten mielipiteiden vaikuttaa kohdevalintaasi, sillä Bali oli täyttä rakkautta.

    1. Ihana kuulla että teillä oli hyvä reissu! Paljon hyvääkin kuulin kyllä paikasta, mutta tällä kertaa tuntui oikealta ratkaisulta olla lähtemättä. Ehkä joskus vielä.. 🙂

    2. Itse olen reissannut melkolailla Euroopassa, Aasiassa ja Australiassa. Bali vei munkin sydämen. Uskomaton paikka. Saari on pieni, mutta erittäin monipuolinen. Toki lentokentän lähellä on Kuta, joka on lähinnä Aussituristien temmellyskenttä, mutta heti kun siirtyy muualle, on paratiisissa. Ubud keskellä saarta, tuo Eat Pray Love -elokuvan kuvauspaikka, on täynnä kulttuuria. Vilkasta elämää, hyvää ruokaa, temppeleitä ja kauppoja. Siitä kun jatkaa pohjoiseen, löytää reissaaja Amedin, joka on pieni ja uinuva kalastajakylä. Amedissa on ihana snorklata, lekotella rannalla, nauttia paikallisia (ja uskomattoman halpoja) herkkuja, tutustua paikallisiin ja kierrellä skootterilla upeaa luontoa katsomassa. Vain 10 minuutin skootterimatkan päässä kylästä on kylä, missä ei juuri turisteja näy. Lapset ovat innoissaa tälläisistä ”valkolaisista” ja vilkuttelevat iloisesti.

      Näistä kahdesta paikasta itsellä kokemusta ja en voi muuta sanoa, kuin että Bali vei sydämeni ja sinne on päästävä takaisin <3 Ja ensi kerralla kaksi viikkoa ei riitä :).

      Hintojen puolesta Balilla elää käytännössä ilmaiseksi. Kiva majatalo aamiaisella 6 euroa/yö. Ruoat alkaen 1 euro.

      Parasta paikassa oli ihmisten lisäksi luonto ja tietynlainen aito elämä, jota pienemmistä kylistä löytyy melko vaivattomasti. En pidä turistihelveteistä, joten Kutalla en edes käynyt (muuta, kuin vesipuistossa, joka oli muuten upea!). Saari on pieni ja lyhyen matkan päästä voi löytää aivan erilaisen kohteen, kuin edellinen.

      Malagassa en ole käynyt, mutta uskalla melkein lyödä vetoa, ettei se vedä millään muotoa vertoja Balille ja sen kauneudelle.

      1. Heippa, kiva lukea sinun positiivisista kokemuksista! 🙂 Suoraan sanottuna yllätyin siitä miten negatiivisia kokemuksia jengillä paikasta on, sillä olen nimenomaan kuvitellut sitä kuvailemaksesi paratiisiksi! Silti olen ihan tyytyväinen siihen etten tässä kohtaa sinne lähtenyt, mutta ei ole poissuljettu vaihtoehto jatkossa!

  3. Hejssan! Mä olin juuri äsken viikon Makorossa ja vaikken mennytkään Espanjan kautta vaan lensin suoraan Englannista niin ei tarvitse viisumia. Kaveri on kyllä mennyt Espanjasta, muttei sekään mitään viisumia tarvinnut. Koneessa vaan pitää täyttää joku maahannousulappu tms. 🙂 Mutta Marokossa ei ainakaan pimeällä oo turvallista naisen liikkua yksin ja muutenkin lähes kaikki miehet huutelee jotain (tai jotkut lähtee ihan seuraamaan esim.) vaikket olisi edes yksin. En ehkä itse ainakaan ensimmäisenä suosittelisi ilman matkaseuraa sinne lähtemään, vaikka osaatkin itsepuolustusta 😀 Todella kaunis paikka se kumminkin on jos päätät lähteä sinne ja varmasti keksit tekemistä. -Metu

    1. Huh, kiitos vinkistä! 😀 jos siellä käy niin ehdottomasti joku opastettu rundi tms. En usko että olisi fiksua lähteä yksin vaikka kuinka osaisi itsepuollustusta! 😀

  4. Mua kiinnostaisi että mitä se kaikki huono oli mitä kuulit? Mä olisin aivan intopinkeenä lähtemään Balille ja Aasiaan yleensäkin, ja mm. Mungolifen Anna on hehkuttanut Balia tosi paljon. Siellähän asuu myös muutamia bloggaajia.

    Sen mä kyllä tajuan ettei kaikki ole reppureissaajatyyppejä, sillä mä en ole itsekään. Mä haluan ennemmin kunnon matkalaukut ja hyvän hotellin, kuin kulkea reppu selässä hikisenä ympäriinsä 😀

    1. Hei, muutamaa asiaa mainitaakseni:

      – hirveästi ihmisiä, ns. ylikansoitettu + tietty hirveästi turisteja
      – biletyspaikka, joku jopa käytti ilmaisua ”australialaisten teinien viro” 😀
      – kaupustelua joka paikassa
      – kuulema ja kuvien perusteella todella likainen paikka, siis että paljon roskaa joka puoellla. Hienot rannat yksityisiä.
      – ei paras paikka ensimmäiselle aasianmatkalle, niin iso kulttuurishokki

      Tämä siis kuuleman pohjalla sekä mitä olen kuvia selannut mualla kuin matkatoimistojen sivuilta. Olen kyllä kuullut myös hyvää paikasta, mutta ei vaikuttanut vastaavan oikein sitä mitä itse olisin hakenut takaa tällä lomalla – vähän ihmisiä ja rauhaa 😀 Tietty jos olisi johonkin luksushotelliin mennyt niin em. ongelmia ei ehkä olisi. Ja riippuu varmaan myös siitä että missä siellä käy 🙂

      1. Kirjoittelin jo toisen kommentin, mutta pakko vielä kommentoida tähän.

        Ensimmäinen kohta on paikoin totta. Balilla on paljon ihmisiä ja autoja, jonka takia liikenne on hidasta. Ja toinenkin osittain. Kutan alue on juurikin Aussituristien temmellyskenttä, jossa viina virtaa ja banjot soi. Bali on kuitenkin myös paljon muuta. Pohjoisrannikolta löytyy upeita rauhallisia kyliä, joissa voi snorklata, uida ja nauttia rauhasta. Eikä todellakaan mitkään rannat ole yksityisiä. Näissä paikoissa en myöskään törmännyt kaupusteluun. Enemmänkin sen puutteeseen, kun tarjolla oli vain ruokapaikkoja ja pieniä kioskeja. Likainen? Tietty varmaan turistisoitunein alue on törkyinen, mutta ei se muuten silmään pistänyt. Aasiassa yleensäkin on eri standardit siisteydelle, joten toki siellä teiden varsilla enemmän törkyä oli, kuin täällä meillä, mutta ei Bali mielestäni eronnut muista Aasian maista mitenkään. Kulttuurishokki on totta, mutta lyhyellä reissulla vain mielenkiintoinen juttu. Ihmiset tuolla päin maailmaa ovat erilaisia, mutta siksihän me matkustetaan, että tavataan heitä :).

        Kaiken kaikkiaan Bali on ihana saari, joka on todella monipuolinen. Biletysörvellyspuolen lisäksi saarelta löytyy kaunista ja lähes koskematonta luontoa, upeita vedenalaisia maisemia, pieniä uinuvia kalastajakyliä ja runsasta kulttuuria.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.