SM-kisat tulevat, olenko valmis?

Posted on Posted in Kamppailulajit, Kisat, Motivaatio, Puntti, Punttimimmi, Tapahtumat, Terveys, Treeni, Yleinen

SM-kisoihin on 9 päivää. Tai 8, riippuu miten sen laskee mutta ei ainakaan monta. Sain eilen puhelun lääkäriltä ja olen niin helpottunut, sillä syy sairasteluun selvisi! Nyt olen kuitenkin tosi ärsyttävä enkä vielä kerro sitä täällä, sillä haluan että läheiset kuulevat sen minulta suoraan eivätkä lukemalla blogista, joten malttakaa vielä hetki!

aa5

Mulla olisi periaatteessa kaikenmaailman tekosyitä jättää sm-kisat tänä vuonna välistä. Tai ei ne edes tekosyitä ole, vaan ihan oikeita syitä. Sairastelua sairastelun perään koko talven. Olisi tosi helppoa nyt sanoa etten menekään vaikka kisapäivänä olisinkin terve, koska kaikki on mennyt päin metsää ottelemisen kannalta. 

kuva 1 (6)

Mutta elämä on, ei kaikki aina mene niin kuin haluaisi. Tällä kunnolla mennään ja katsotaan mihin se riittää (edellyttäen että olen kisapäivänä terve). Jos häviän kaikki matsit 100-0 niin ei tarvitse ainakaan hävetä, kun on sairaus selvinnyt puolitoista viikkoa aikaisemmin ja silti ottelee! 😀

Mun on tehnyt hirveästi tehnyt parin viimeisen viikon aikana kyykkäämään. Tiedän että voimatreeni kaksi viikkoa ennen kisoja ei ole mitenkään optimaalinen, mutta hei, ei ole mikään muukaan ollut, joten samaan konkurssiin vedin maanantaina kunnon punttitreenin! 😀 Ihan huippufiilis, jo se että pystyy ja jaksaa on ihan parasta!

Viisi sarjaa syväkyykkyä 2x5x20kg + 3x5x30kg. Siihen päälle maastanostoa 50kg ehkä seitsemän sarjaa ja loppuun pystypunnerrusta tangolla. Siinä ihan hyvä puolen tunnin treeni, jolla saa jalat tuntumaan pölkyiltä seuraavat kolme päivää 😀

aa3Eilen käytiin treenaamassa ottelemista ja katsomassa missä mennään. Jäi tosi positiivinen fiilis, jaksoin hyvin ja sain omat jutut toimimaan ja lopetuksia. Otettiin videoita eristä, joita olen nyt kotona analysoinut. Kyllä tästä hyvä tulee, ainakin tällä hetkellä on luottavainen mieli. Ehdin mä kyllä varmaan tässä vielä surkuttelemaan ettei musta ole mihinkään, mutta toivottavasti tällä fiiliksellä pääsisi ottelemaan! 

 En viitsi enää tässä kohtaa liikaa paljastaa kamppailutreeneistä, jos joku vastustajista sattuu lukemaan tätä niin eivät pääse ainakaan liian helpolla! 😀 Videoita saatan julkaista kisojen jälkeen tai sitten en. Toivottavasti joku suostuisi kisoissa kameramieheksi tai naiseksi, että siitä saisi videomatskua mukaan. Huh, kohtahan ne jo ovat, tuskin maltan odottaa! 🙂

hokusm

Skabat ovat Tampereen Pirkkahallissa 28.3, tulkaahan katsomaan jos kiinnostaa!

4 thoughts on “SM-kisat tulevat, olenko valmis?

  1. Moi! Oon itsekin kilpaurheilija ja pitkä sairastelukierre takana niin kyllä ymmärrän mitä tarkotat tolla, kun osaa olla vaan kiitollinen siitä, että ylipäätään pääsee treenaamaan! 😀 Onneksi sulla on ilmeisesti helpotusta asiaan tiedossa, tsemppiä kisoihin ja kiitos kivasta blogista! 🙂

  2. siis jujutsussako kilpailet? tsemppii ja paljon onnea, toivotaan, että pääsisit kisaamaan 🙂

    kivaa, jos julkaisisit videoita! itselläni on sellainen tapa että tuijottelen otteluvideoita tuntitolkulla youtubesta jos olen niin sairas, etten pääsee treenaamaan, aina sieltä jotain jää päähän.. 😀

  3. Oho oon kyl lukenut täältä et sm kisoihin oot menossa mut en ihan sisäistänyt et ne on nää Tampereella olevat :p enkä bongailen sut kun meen sinne ihan katteleen omaa lajia(karate) ja kannustaan kaveria joka kisaa taidossa. Tsemppiä kisoihin! :))

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.