”En mä halunnut olla julkkis, halusin vain nyrkkeillä”

Posted on Posted in Kamppailulajit, Motivaatio, Muoti, Punttimimmi, Reissut, Ruokavalio, Tapahtumat, Terveys, Treeni, Yleinen

Uskokaa tai älkää, mutta Espanjan reissulla luin ensimmäistä kertaa elämässäni suomenkielistä kirjaa kannesta kanteen. Jotenkin olen silti päässyt peruskoulusta läpi ja kirjoittanut suomenkielessä Laudaturin ylioppilaskirjoituksissa 😀 Mutta nyt oli niin hyvä kirja ettei tarvinnut miettiä, että millä kielellä sitä lukee.

Luin nimittäin nyrkkeilijän Eva Wahlströmin ensimmäisen kirjan; Homma hanskassa. Sain sen syntymäpäivälahjaksi mutta ei ole ollut aikaa kunnolla keskittyä lukemiseen ennen tätä. Seuraavana lukulistalla on hänen toinen kirjansa, Rajoilla.

image

Kirja vei heti mennessään, se on kirjoitettuna sellaiseen muotoon, jossa Eva itse kertoo elämästään, syntymästä julkaisuhetkeen.

Kirjassa hän avaa sitä millaista on olla naisnyrkkeilijä Suomessa, millaista se oli kun kukaan ei pitänyt naisnyrkkeilyä minään. Hänellä oli silti palava unelma ja työskenteli sitä kohti vastoinkäymisistä huolimatta. Mutta kirja ei ole pelkästään nyrkkeilykirja, vaan siinä käydään laajemmin läpi kaikkea siinä ympärillä. Lapsuutta, teinidraamaa, miksi hänestä tuli sellainen kuin tuli. Ja millaista on yhtäkkiä pyöriä julkisuudessa ja olla suomen seksikkäin nainen, kun haluaa vain nyrkkeillä?

Todella rohkea ja hyvä kirja, Eva vaikuttaa ihan huipputyypiltä, sellaiselta kenen kanssa itse haluaisin olla kaveri! Eli jos joskus tulee kadulla vastaan niin menen varmaan ihan pokkana juttelemaan kun unohdan ettei me tunneta 😀 Kirjasta nimittäin tulee just sellainen fiilis että tuntisi toisen, kun asiat kerrotaan niin kuin ystävälle.

Suosittelen hankkimaan kirjan käsiin ja lukemaan, se on sekä todella motivoiva että koskettava. Taisin sekä nauraa että vähän itkeäkin kun sitä luin.

imageHyvät maisemat lukea.

Evahan ottelee nyt viikonloppuna Time for the Titles -tapahtumassa Helsingissä MM-ottelun. Itseäni kiinnostaisi kyllä käydä katsomassa, mutta välillä työt rajoittavat harrastuksia. Onko joku teistä menossa paikalle?

3 thoughts on “”En mä halunnut olla julkkis, halusin vain nyrkkeillä”

Vastaa käyttäjälle Outi Karita Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.