SM 4. Siis vain neljäs.

Posted on Posted in Kamppailulajit, Kisat, Mielipiteet, Muoti, Punttimimmi, Tapahtumat, Treeni, Yleinen

Jos olisin fitnessurheilija olisin hyppinyt riemusta siitä, että olin SM 4. Neljäs Suomenmestaruuskilpailuissa. Ehkä opin joskus vielä arvostamaan sitä, mutta tällä hetkellä en näe siinä kyllä mitään hienoa. Itse sijoituksessa siis.

Musta on itseasiassa aika hassua jo miten se, että miten asian ilmaisen herättää erillaisia reaktioita ihmisissä:

”Miten meni kisat?” ”Olin SM neljäs”, niin taputetaan selkään ja onnitellaan.
”Miten meni kisat?” ”Hävisin molemmat otteluni”, niin kukaan ei onnittele.
Molemmat ovat kuitenkin yhtä totta.

Mutta en oikein näe syytä onnitella minua siitä, että olin neljäs. Olin kuitenkin vain neljäs, kuten asiakas minulle myös useaan otteeseen toisti. Neljäs. Mitä iloitsemista neljännessä sijassa on? Sehän tarkoittaa sitä, että on hävinnyt.

Toki ylitin itseni ja kaikkia niitä jotka eivät kisoissa otelleet, joo. Mulla oli kaiken maailman syyt puolellani olla menestymättä, olisi ollut suorastaan ihme jos olisin kisat näillä lähtökohdilla voittanut. Olen tyytyväinen omaan suoritukseeni sekä otteluihin ja siihen, että kaikesta huolimatta ottelin, sain otella kaksi hyvää ottelua eikä sen suhteen jäänyt mitään hampaankoloon. Nautin ottelemisesta ja siitä on tosi hyvä mieli. Mutta olin kuitenkin vain neljäs, eikä se ole minun silmissäni mikään voitto.

Tiedän että moni tyttö kyynelehtii ilosta jo siitä, että sijoittuu fitneksen SM-kisojen karsinnoissa kuudenneksitoista. Ollaan voitettu itsensä ja ollaan nyt todistetusti kilpaurheilijoita. Eikä kai siinäkään mitään vikaa ole, hyvä jos tyytyy vähään ja iloitsee pienestä.

Mutta ihan oikeasti, onko urheilija jolla on yhtään kilpailuviettiä ja kunnianhimoa tyytyväinen ja riemuissaan siitä, että on vain neljäs? Voittamaanhan kisoihin lähdetään.

Tämä teksti ei alunperin ollut mikään kannanotto fitnekseen vaan kiroitin sen matkalla ollessani kun mietin omia kisojani ja fiiliksiäni siitä. Mutta nyt fitnesskisojen alla tuntuu, että siitä tuli muutenkin ajankohtainen. En halua viedä kenenkään riemua omasta kisasuorituksesta, mutta olen kieltämättä ihmetellyt somekäyttäytymistä ja todennut, että en vain ymmärrä.

sm2Kuva: Tanya Skvortsova

Itse näen asiaa niin, että ylpeyden aihetta on niissä sijoituksissa, joilla on nimet, kulta, hopea ja pronssi. Jos otetaan vaikka olympialaiset esimerkiksi, eihän kukaan muista että kuka siellä sijoittui neljänneksi, vaan nuo ovat ainoat joilla on merkitystä! Ja kilpailujen voittaja on se, joka seisoo sillä kirkkaimmalla pallilla kulta kaulassaan.

Nyt somessa fitnesskilpailijat hehkuttavat sitä, että voittivat neljännen sijan. Ollaan tyytyväisiä, ylpeitä ja maailman onnellisimpiä siitä, että sijoituttiin kuudenneksi. Mä en vain käsitä. Fitnesskilpailuthan eroavat monesta muusta lajista siinäkin, että kuusi parasta kilpailijaa ovat finaalissa. Muissa lajeissa finaali käydään kahden parhaan välissä. Fitnesskisoissa myös kolmeen parhaan sijaan kuusi parasta saavat pokaalin osallistujamäärästä riippumatta, vähän niinkuin lasten kisoissa jossa kuusi parasta saa mitalin, ettei kenellekään tulisi paha mieli. Onhan se tietty kiva että saa pystin mukaan muistoksi, sitä en kiellä 🙂

sm1Kuva: Tanya Skvortsova

Mutta silti, vaikka asiaa kuinka olen yrittänyt kääntää päässäni, en vain ymmärrä. Miten voi olla voittajafiilis siitä, että on neljäs? Minä olin SM-kisoissa neljäs, eikä se sija ole voittajaa nähnytkään.

61 thoughts on “SM 4. Siis vain neljäs.

  1. No jo on erikoinen suhtautuminen… Lapsellista suorastaan. JOKAINEN saa olla onnellinen sijoituksestaan, riippumatta monesko on. Naurettavaa tekstiä. Mitä se sinua häiritsee jos joku on onnellinen sijoituksesta 10?

    1. Ei se minua varsinaisesti häiritsekään, kuten kirjoitin niin hienoa jos tyytyy siihen ja on iloinen. Itse en vain ymmärrä mitä iloitsemista kymmenessä sijassa on. Siis itse sijoituksesta, en nyt puhunut kisasuorituksesta.

  2. Kyllä nyt kolahti meikäläiseenkin niin että taju meinasi lähteä. Ei voi olla tuollainen suhtautuminen edes totta! Ennemmin suren sinun kohtaloasi kuin niiden fitnesskisaajien. Iloa pitää repiä vaikka mistä. Varsinkin jos on tehnyt rankan työn ennen kisoihin osallistumista. Jokainen saa tietysti olla mitä mieltä kuin on mutta ei sitä noin tarvi rautalangasta vääntää. Iloa elämään!

    1. Jos on tehnyt rankan työn ennen kisoja, valmistautunut monta vuotta, niin sitä enemmän minua hämmentää se että tyydytään johonkin kuudenteen sijaan. Silloinhan lähdetään voittamaan eikä tyyytymään kuudenteen sijaan. Vai mikä osa siinä sijoituksessa on se josta pitäisi iloita?

      Se ettei ole sijoiuksesta riemuissaanhan ei poissulje sitä etteikö oma kisasuoritus voisi tyydyttää ja siitä olla iloinen, kuten mielestäni tuossa tekstissä omaa kisaank kuvailin.

  3. Heh niin, edellisiin kommentteihin vaan että eihän tässä nyt tosiaan kielletty ketään iloitsemasta siitä kuudennesta sijasta, ihmeteltiin vaan kuinka tavoitteelliseksi kilpaurheilijaksi itseään kutsuva kilpailija on tyytyväinen siihen kuudenteen sijaan, eikä sen sijaan harmittele sijoitustaan. Itse olen kanssa ihan samaa miettinyt, jos fitneksessä pokaalit annettaisiin kanssa vaan kolmelle parhaalle, olisiko samanlaista hehkutusta sijoituksista 4-6?

  4. En laita tätä kommenttia kritiikkinä,mutta ihmettelen miksi ryntäät kisaamaan heti muutaman kuukauden treenin jälkeen(tiedän toki aiemman taustasi kamppailu-urheilun parissa),jos todella tahdot voittaa ja olla paras. Varmasti itsekkin tiedät,että valmius ja taidot ei vielä siihen riitä. Muistan kun kritisoit fitnessurheilijoita siitä,että kaikki syöksyy kisaamaan lyhyen treenauksen jälkeen ja itse sorrut samaan. Toki ottelukokemusta ei saa kun ottelemalla,mutta kamppailulajeissa jälki voi joskus olla rumaa kun liian vähillä taidoilla syöksyy kilpailemaan. Tsemppiä tulevaan ja treeni-intoa!

    1. Erittäin hyvä kysymys! Olen kisojen jälkeen aika paljon pyörittänyt tuota
      samaa asiaa päässäni. En ole tyytymätön omaan otteluuni ja oli kivaa otella, mutta silti ärsyttää että olin huonompi. Etten voittanut ja että menin kisaamaan olematta tarpeeksi hyvä voittaakseni.

      En lähtisi fitnestä ja kamppailulajeja tässä asiassa vertailemaan, sillä minun sarjaan osallistuminen esimerkiksi ei vaatinut painonpudotusta. Sinne pystyin menemään juuri sellaisessa kunnossa kuin kisapäivänä satuin olemaan. Eli se on ihan eri asia vetää 23 viikon fitnessdieettiä vaikka alunperinkin tietää että treenikokemusta on liian vähän että pärjäisi kuin että käy sen hetken kunnon ja taidon kanssa kisaamassa mitä silloin on. Toki aina on olemassa loukkaantumisriski, kuten mainitsit, mutta yhtä läsnä se on kokeneemmillakin ottelijoilla.

      Ja kuten sanoit, ottelukokemusta ei saa kuin ottelemalla. Kiitos, tsemppiä sinnekin! 🙂

  5. Vaikka kommenteissa aika tylytystä tuleekin, ymmärrän pointtisi.

    Nykyään tuntuu että etenkin IFBB kisoihin moni lähtee juurikin vain osallistumisen ilosta. Toki vähättelemättä tehtyä duunia kohti kisoja, mutta kuitenkin ilman sitä todellista ”nyt lähdetään voittamaan!” asennetta.

    Miksikö? Koska yhdenkin karsintapyrähdyksen jälkeen voi laittaa sinne sosiaalisen median kuvauksiinsa sen ah niin mageen ”IFBB Bikini Fitness Athlete” tekstinpätkän ja profiilikuvansa lavalta… 🙂

    1. Kyllä, just näin! 😀 vaikka itse olenkin nyt pari eri tapahtumassa käynyt ottelemassa, niin en silti vielä käytä itsestäni termiä kilpaurheilija. Se tuntuisi epäkunnioittavalta niitä oikeita kilpaurheilijoita kohtaan.

  6. Ottaen huomioon, että noissa fitnesskisoissa halukkaita osallistujia voi olla vaikka 30, neljäs sija ei ole yhtään hassummin! Toisin kun jos on neljästä osallistujasta neljäs. 😀 Joskus voi myös tietää, ettei ole mitään asiaa kärkikolmikkoon erittäin kovan tason vuoksi, niin realistiset tavoitteet kuitenkin motivoi.

    1. Totta! Mutta jos oikeasti haluaa kilpailla ja voittaa, niin sillä ei ole väliä onko osallistuijia 4 vai 400, yhtä pahalta se neljäs sija silti tuntuu. Mutta neljäs sija on kuitenkin parempi tavallaan, mitä enemmän kisaajia on jäänyt taakse, kuten sanot 🙂

  7. Eihän se sm 4 kyseisessä lajissa olekaan kummoinen saavutus, kun osallistujamääräkin naisissa on niin alhainen 😀 typerää verrata omaa suoritusta siihen, että fitnesskisoihin osallistuu valtavasti USEITA VUOSIA treenanneita naisia, kun taas esim. naisten lukkopainissa osallistujamäärä on niin alhainen, että muutaman kuukauden treenillä voit osallistua jo sm kisoihin ja jopa pärjätä siellä.

    1. Niin Jape siis lukkopainin amatöörisarjaan voit osallistua muutaman kuukauden treenaamisella, et ammattilaisiin 😀 Ja ammattilaissarja ei siis tarkoita lukkopainissa urheilua ammatikseen tekeviä, vaan ihan vaan kokeneita. Sarjan nimi vaan on vähän hämäävä. Ja samasta syystä brassissa on sarjat vyöarvojen mukaan että niille aloittelijoille (niin lukkopainissa kuin brassissa) olis omat sarjat eikä tarvi vuoden reenanneen valkovöisen mennä heti ottelemaan vuosikausia treenannutta kansainvälisestikin menestynyttä esim. purppuravöistä vastaan.

  8. Monissa muissakin estettisissä arvostelulajeissa finaaliin valitaan useita osallistujia. Hassua, että tuomaroinnista, kilpailun luonteesta tms. puhuessa fitness-lajit ovat joka kerta muka niin erilaisia, vaikka samankaltaisia menettelytapoja löytyy lukuisista muistakin lajeista. Ottelu- ja pallolajeissa tietenkin asia on luonnollisesti toisin, sillä eihän kuusi eri henkilöä tai joukkuetta kykene samalla tavoin kamppailemaan samanaikaisesti keskenään. Näissä lajeissa, joissa paremmuudesta kamppaillaan kahden eri osapuolen kesken, on asia tietenkin toisin, ja ottelun häviö on aina häviö.

    Jokaisella on omat tavoitteensa, ja omasta mielestäni voi olla järkevääkin toisinaan tunnistaa oma tasonsa muiden joukossa etukäteen, ja valmistautua siihen, ettei mitalisijalle vielä ensikertalaisena ole asiaa. Mikäli vastassa on Suomen mestareita ja kansainvälisesti menestyneitä kilpailijoita, on minusta suorastaan typerää esimerkiksi ensikertalaisena ”lähteä ainoastaan voittamaan” 30 hengen tasokkaaseen sarjaan, mikäli kunto ja kokonaispaketti ei ole oikeasti kilpailukykyinen näitä vastaan. Tällöin esimerkiksi finaalipaikka saa ja kuuluukin olla iloitsemisen asia.

    Eliminaatiosta putoaminen tai sarjansa hännille jääminen on tietty asia erikseen, jonka mielestäni kuuluukin jossain määrin harmittaa (mikäli on hiemankaan kunnianhimoa ja kilpaurheilu on henkilökohtaisesti tärkeä asia), ja tällöin tappio tulee ottaa vastaan urheilijan tavoin.

    1. Totta tuo, fitnesslajeista somessa puhuessa varsinkin tuntuu, että ne ovat aina niin erikoiset, hyvässä ja pahassa. Minulle ei olekaan mikään muu esteettinen arvostelulaji tuttu joten en niistä osaa sanoa. Ratsastuksessa max. 6 parasta palkitaan, suhteutettuna osallistujamäärään. En nyt ulkoa muista kuinka monta osallistujaa tarvittiin jotta kuusi parasta palkittaisiin.

      Hyvin perustelet tuon tulokseen suhtautumisen, eikä minusta ole mitään väärää siinä että on tyyttyväinen ja onnellinen omasta suorituksesta. Sitä mitä tällä yritin tuoda esille, oli juurikin niiden sijojen hehkuttamista mitä en ymmärrä, varsinkaan sitä että VOITIN kuudennensijan. En näe siinä itse sijassa mitään voittoa. Mutta se ei tarkoita sitä etteikö olisi voinut itsensä voittaa 🙂

  9. Toki jokainen saa iloita, mistä haluaa, mutta pointtisi on aivan totta. Varmasti juuri kukaan oikeasti huippu-urheilija ei suuremmin juhli ja ilakoi neljännestä sijasta missään kilpailuissa. Niistä joille neljäs (tai 16.) sija on suuri ja voitto ja saavutus, myös harvemmin voittajia ikinä tuleekaan. Asiaa voi tarkastella maailman huipulta mm. katsomalla videolta mäkihyppääjä Janne Ahosen haastatteluja (useiden) olympialaisten 4. sijojen jälkeen tai painija-legenda Alexandr Karelinin ilmettä, kun saavutti vuoden 2000 olympialaisissa HOPEAA! Suuren suurta riemua ei havaita, vaikka mielettömän kovista urheilusaavutuksista puhutaankin. Ehkä tämän vuoksi nämä herrat ovat myös oikeasti voittaneetkin jotain suurta…

  10. En myöskään ymmärrä että iloitaan kuudennesta sijasta junnujen fitness kisoissa ja sitten somessa posetetaan pystin kanssa. En silti myöskään ymmärrä sun vertausta pienestä kamppailulajista fitness kisaan. Itsekin kamppailijana olen joskus saanut sm hopeaa käytännössä tekemättä mitään ja se harmitti, enkä varmasti siitä koskaan muille hypettänyt. Jotenkin tämä oli kumminkin aika typerä ja turha teksti 😀 nou hard feelings

    1. Omalla kohdallani oli kyse vain pienestä kamppailulajista kuten sanot, mutta en silti näkisi neljättä sijaa saavutuksena ja voittona vaikka olisikin isompi kisa. Vertailin myös olympialaisiin, jossa kukaan ei ole tyytyväinen neljänteen sijaan. Ja kamppailulajeissa hopea harvemmin on mikään ilon aihe, sillä se on aina hävitty 🙂

  11. Olipahan teksti. Harvoin kommentoin yhteenkään blogiin, saati jaksan hermostua. Yleensä vaan naurattaa. Tässä oli jo aika monta asiavirhettä, joten pakko komentoida.

    Aika monessa lajissa finaaliin pääsee todellakin enemmän kuin kaksi urheilijaa, esimerkkinä kaikki yleisurheilulajit, hiihto, melonta. Eli oikeastaan kaikki lajit, joissa ei ole fyysistä kahden henkilön tai kahden joukkueen välistä kontaktia, vaan kisataan OIKEASTI rintarinnan siitä kuka on paras.

    Mitaleja jaetaan myös useissa lajeissa neljälle parhaalle, jolloin välierien jälkeen nähdään pronssiottelu merkityksettömänä ja annetaan molemmille hävinneille pronssi, ja finaalissa ratkaistaan kulta ja hopea.

    Mielipiteistäsi jäi se kuva, että a) vaan voittaja saa iloita ja b) vaan sellainen ihminen, jolla on voittoon mahdollisuus, saa osallistua. Minkä takia itse osallistuit ihin SM-kisoihin? Kuvittelitko, että voit voittaa? Oletko saman tien sitä mieltä, että Suomen kaltainen maa ei saisi lähettää arvokisoihin muita kun jääkiekko joukkueen? Todennäköisyydethän ovat sen puolella, että suomalainen harvoin voittaa.

    Ja Emilia tuossa ylempänä toi hyvin esiin sen, että kamppailulajeissa kilpaillaan usein vyön mukaisissa ns. tasoluokissa. No entäs kun suurimmassa osassa lajeja tällaisia ei ole? Moniko jaksaa harrastaa lajia ensin 10 vuotta, että kehtaa sinun mittapuulla osallistua kilpailuihin? Ja mistä sitä kokemusta saa jos ei kilpailemalla? Aika harva fitness menestyjä on ensimmäisessä kisassaan voittaja ja saa Pro-kortin.

    Omasta kehittymisestä ja itsensä voittamisesta saa ja kuuluu iloita. Kiitos ja anteeksi.

  12. Tuo mitä sanot pronssimitalista on ihan totta, sen olisin voinutkin lisätä tekstiin mutta pidin sitä turhana sillä molemmille tulee kuitenkin pronssia (josta mainitsin että on aihetta olla ylpeä).

    A) Olen sitä mieltä, että ainoastaan 1-3 sijat ovat ne joista on sijoituksina aihetta olla ylpeä. Se ei poissulje sitä, etteikö saisi olla iloinen omasta suorituksestaan. Mutta en näe mitään syytä hehkuttaa neljättä sijaa voittona.

    B) En näe syytä osallistua kilpailuun jossa tietää ettei ole mitään mahdollisuutta voittaa. Ei tarvitse olla edes kovinkaan todennäköistä, mutta se mahdollisuus on silti oltava. Miksi lähteä kisaamaan jos tietää ettei voi voittaa? Kilpailemisessahan on kuitenkin kyse siitä, että kilpaillaan muita vastaan voitosta, joka on se päätavoite.

    Kyllä, kuvittelin että voisin voittaa. Eikä se mikään mahdottomuus ollutkaan, mutta vastustaja oli minua parempi ja voitti. Se että osallistuu ei tarkoita sitä että takuuvarmasti tietää voittavansa, mutta voittoon on uskottava. Jos aina etukäteen häviää, ei ikinä voita mitään.

    Monessa lajissa voi aloittaa pienemmista kisoista. Esimerkiksi seuran sisäiset, alue tasolla ja sitten vasta siirtyä kansallisiin kisoihin ja Suomenmestaruuskisoihin. Monessa lajissa on myös tietyt vaatimukset ja rajat mitä pitää täyttää jotta ylipäätänsä pääsee osallistumaan.

    Fitnesskisoihin lähtemisen lähtökohta pitäisi mielestäni olla se, että tietää että on mahdollisuus pärjätä ja että kunto tulee olemaan (jos asiat menee hyvin) se mitä lajissa vaatidaan. Jos ei ole lihaksia niin voi toki vetää dieetin ja käydä body fitness lavoilla pyörähtämässä, mutta mitä siitä saa irti että on siellä löysänä ja lihaksettomana oikeasti kovakuntoisten vieressä? Silloin ennemmin treenaisin vaikka sen kymmenen vuotta, että olisi jotain millä kisata. Se on sitten eri asia jos ei ole valmis tekemään työn mitä vaaditaan jotta olisi lajin edellyttämät ominaisuudet.

    Älä suotta pyydä anteeksi, jos ottaa tunteisiin niin voi avautua 🙂

  13. Että ei ole mitään syytä osallistua kilpailuihin jos ei ole mahdollista voittaa? Eli Suomessa voidaan lopettaa kaikki kilpaurheilu paitsi keihäänheitto ja ralliautoilu. Esim. Mitä järkeä tavoitella Rion karsintarajoja jos ei oikeissa kisoissa voi realistisesti tavoitella voittoa. Että turhaan treenaatte koko elämänne ja unelmoitte pääsystä arvokisoihin. Kun ette te siellä voi voittaa niin älkää edes vaivautuko?

    1. Noi on nyt sun omia johtopäätöksiä tuohon yhteen lauseeseen perustuen. Joko olen kirjoittanut epäselvästi tai sitten on vain vaikeuksia ymmärtää luettua. Se mitä tähän blogiin kirjoitan ei ole mikään kaikenkattava totuus, tässä tekstissä halusin tuoda esille omat tuntemukseni sijoituksestani kisoista ja että niiden tuntemuksien perusteella, en ymmärrä että miksi joku on ylpeä vastaavasta sijoituksesta ja pitää sitä voittona.

      Vastaavasti voisin kysyä, että kun on koko elämänsä treenannut ja unelmoinut pääsystä arvokisoihin, niin onko se sen arvoista kun tajuaa olevansa kisoissa ihan turisti ja valovuoden päässä muista kisaajista? Vai onko unelma nimenomaan osallistuminen, ei pärjääminen?

      1. Mutta mites sitten, kun puhutaan että tavoitellaan jotain isoa, mutta unelmoida täytyy aina vielä vähän isommin? Se kilpaurheilijan ultimate unelman saavuttaminen (esim olympialaiset ja/tai siellä menestyminen) saattaa olla uskomattoman vaikeaa. Sinne pääsy on jo uskomattoman vaikeaa, mutta koska tahdotaan tehdä todella kovaa ja rääkätä itseään, niin se tavoite täytyy olla aina suurempi ja juuri realististen rajoissa, että jaksaa ruoskia itseään eteenpäin ja antaa vielä enemmän. Sitten se ultimate unelma on tästä vielä asteen kovempi ja sitten se ihan oikeasti realistinen tavoite on jotain muuta. Missä kohtaa se voittaminen ei enää ole voittamista? Jos on Suomen paras lajissaan tai tekee vaikka Suomen ennätyksen jossain lajissa, mutta ei silti pääse esim sinne ultimate unelmaan olympialaisiin tai siellä menesty, niin onko se tosiaan sitten niin että siellä ajatellaan olevansa turisti (btw vihaan tuota sanaa aivan yli kaiken ja arvokisoissa olevia ei koskaan sillä sanalla saisi käyttää ainakaan toiset urheiliat, joiden kuuluisi ”tietää paremmin” että ei noihin kekkereihin turistit mene. Siis ihan näin välihuomiona :D) Tavallaan ymmärrän, koska itsellä oli tavoite tuossa toissa vuonna ottaa omasta lajistani yu:ssa SM-kisoissa mitali ja se mitali tuli, mutta maalissa olin pettynyt, koska se olisi voinut olla kirkkaampikin, mutta kyllä ainakin tässä vaiheessa jos se kortti joskus sinne arvokisoihin kolahtaa, niin olen kyllä mielettömän tyytyväinen, vaikka siellä sitten ei menestystä tulisi. Toisaalta sitten kun kehitystä tulee, niin voipi olla, että se tavoite nousee. Tämäkin kyllä mielipideasia, koska loppujen lopuksi se menestyminen ja pärjääminen on katsojan silmissä. Toiselle joku saattaa olla mielettömän menestynyt ja toiselle se samanainen henkilö aivan susi.

  14. Haloo nyt valoja päälle! Mietitään vaikka näitä fitness kisoja, osallistujia 30. SIJOITUT neljänneksi. Onhan se nyt herran jumala HIENOA!! Taidat olla kateellinen muille jotka pärjäävät sinua paremmin? MIKSI vain 1-3 on sallittuja sijoja iloita, mutta 4. ei? Ei tuossa ole mitään tolkkua. Varmaan kaikki tavoittelevat voittoa, mutta se että kisoissa VOITTAA 26 muuta ihmistä, on jo mahtava asia.

    1. Jos neljäs on iloinen siitä että hän on neljäs, niin en minä häntä missään vaiheessa ole kieltänyt iloitsemasta. Lainaan nimimerkin Tuomaksen kommenttia:

      ”Toki jokainen saa iloita, mistä haluaa, mutta pointtisi on aivan totta. Varmasti juuri kukaan oikeasti huippu-urheilija ei suuremmin juhli ja ilakoi neljännestä sijasta missään kilpailuissa. Niistä joille neljäs (tai 16.) sija on suuri ja voitto ja saavutus, myös harvemmin voittajia ikinä tuleekaan.”

      Kommentin kokonaisuudessaan voi lukea ylempää.

      Miksi olisin kateellinen? He ovat minua parempia ja minä hävisin heille. Mutta riippumatta siitä kuinka monta minun taakseni jäin niin hävisin heille. Ja siksi minusta sijoituksessani itsessään ei ole ylpeydenaihetta, jos vain kerroin niistä jotka jäivät taakseni. Voisin kuitenkin olla maailman onnellisin siitä omasta kisasuorituksestani vaikka en sijoittunut kisoissa. Nämä asiat eivät sulje toisiaan pois 🙂

  15. Jos osanottajia lajista riippumatta on vain neljä ja tulet neljänneksi, niin se tarkoittaa, että olit viimeinen eli huonoin kaikista osallistujista. Jos lajissa taas on osallistujia 30 ja tulet neljänneksi, niin olit parempi kuin ne loput 26 osallistujaa. Huomaatko eron? Tai vastaavasti jos osallistuit viime vuonna ja sijoituit sijalle 23 ja vuoden päästä sijalle 4, niin se tarkoittaa, että kehitys on mennyt huimasti eteenpäin ja vauhdilla -mielestäni siinä on ihan riittävästi oikeutusta iloon.

    Katsotaan miten suhtaudut asiaan ensi vuonna omassa lajissasi kun toivon mukaan olet kehittynyt viimeiseltä sijalta ylöspäin, muttet tule silloinkaan vielä noilla taidoilla siihen kultaiseen mitaliin yltämään, niin osaatko olla iloinen kehittymisestäsi vaiko et? Toisaalta, kannattaako sitten edes ensi vuonna yrittääkään?

    1. Ensimmäisenä voisin korjata sen verran, etten ollut viimeinen, mutta sillä nyt ei ole juurikaan itselleni väliä.

      Kyse ei ole siitä etteikö olisi hienoa parantaa sijoitustaan 23 -> 4. Vaan ihmettelen sitä etteikö harmita olla vain neljäs? Sitä että siihen sijaan tyydytään ja sitä hehkutetaan VOITTONA. Se etten koe neljännen sijan olevan voitettu sija, ei tarkoita sitä ettei mun mielestä olisi hienoa parantaa suoritustaan ja pärjätä paremmin kuin viimevuonna.

      Voisin myös tässä kommentissa lainata nimimerkki ”Tuomas” kommenttia kun hän muotoili asian hyvin:

      ”Toki jokainen saa iloita, mistä haluaa, mutta pointtisi on aivan totta. Varmasti juuri kukaan oikeasti huippu-urheilija ei suuremmin juhli ja ilakoi neljännestä sijasta missään kilpailuissa. Niistä joille neljäs (tai 16.) sija on suuri ja voitto ja saavutus, myös harvemmin voittajia ikinä tuleekaan.”

      Kommentti kokonaisuudessaan voi lukea ylempää.

      Suosittelen, että luet tekstin uudestaan niin että yrität olla provosoitumatta. Tässä ihmetellään sitä että kilpaurheilijaksi itseään kutsuva on tyytyväinen vaikka siihen neljänteen sijaan eikä harmittele sijoitustaan.

      Kyse ei ole siitä etteikö saisi olla ylpeä ja onnellinen omasta kisasuorituksesta tai kunnostaan kisoissa. Jos minä olen ensi vuonna kehittynyt huimasti mutta silti olen vaikka neljäs, niin tottakai olen iloinen siitä minun kehityksestä. Mutta se ei silti tee siitä neljännestä sijasta yhtään sen parempaa, vaan harmittaa varmasti vielä enemmän.

      1. Jos provosoi, niin pitää olla valmis siihen, että provosoidutaan. Blogisi on muuttunut tässä matkan varrella ja nykyään siinä on aina vain enemmän toisten dissaamista. Joko kirjoitat mikä ärsyttää toisten blogeissa (mm. heidän positiivisuutensa), kisoihin osallistumisesta vaikkei kroppa vielä antaisi edes myöten ja nyt tämä, että omasta sijoittumisestaan iloitseminenkin olisi väärin. Kommentoit kovin kärkkäästi asioita, jotka eivät edes sinulle kuulu vaan ovat ihmisten omia asioita ja päätöksiä. Metallisydänkin tekee kieltämättä sitä, mutta huomattavasti sivistyneemmin ja pilke silmäkulmassa -sinun kommentointisi on usein suorastaan ilkeää ja katkeraa.

        Mielestäni tällainen asennemuutos blogissasi kertoo enemmän sinusta kuin niistä joita haukut.

        1. Kiitos palautteesta!

          Minusta on kivaa välillä kirjoittaa näitä kantaaottavia ja jonkun mielestä kärkkäitä tekstejä, sillä niillä saa keskustelua aikaiseksi puolesta ja vastaan. Siinä vaiheessa kun joku somessa ”kovaan ääneen” kirjoittaa jostain asiasta, niin se herättää ihmisissä tunteita puolin ja toisin, enkä näe miksi sitten ei omaa mielipidettä saisi tuoda omassa blogissaan esille, vaikka se olisikin poikkeava.

          Siitä olen ihan samaa mieltä näin jälkeenpäin, että tuo positiivisuushaukkumisteksti oli vähän turha. Minulla oli huono viikko ja tuo asia ärsytti sitten päällimmäisenä 🙂

          Mielipiteitä saa ja pitääkin olla, eikä minusta ole mitään väärää siinä että niitä tuo esille ja syntyy keskustelua. Omasta mielestäni on tylsä lukea blogia jossa ei ikinä oteta kantaa mihinkään suuntaan mistään. Esim. näistä em. teksteistä olen saanut sekä todella hyyää palautetta ja ihmiset ovat samaa mieltä ja kiittävät että joku toi asian esille, kun taas toiset näkevät punaista. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä ja se on ihan ok. Minunkin blogi on loppupeleissä lähtökohtaisesti vain yhden ihmisen mielipide, eikä mikään kaikenkattava totuus. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole olla ilkeä, joten olen pahoillani jos sinusta on siltä tuntunut.

          Sen ymmärrän kyllä, että kun kirjoitin siitä ettei pitäisi mennä lavalle ennen kuin on lajin vaatima kunto, niin se ärsytti niitä joita tämä kosketti. Yhtälailla kun tämä teksti ärsyttää niitä, joille kuudes sija tulee olemaan se elämän suurin saavutus ja tyytyvät siihen. Fitness lajina tuntuu vain olevan sen verran pyhä, että siitä ei saa esittää kärkkäitä mielipiteitä.

          Ja kyllä, olet ihan oikeassa siinä, että jos provosoi niin pitää olla valmis siihen että ihmiset provosoituvat. Kun kirjoitin että toivon että lukisit tekstin läpi niin että yrität olla provosoitumatta, halusin että yrittäisit nähdä mitä tällä tekstillä ajoin takaa 🙂 Tähän on tullut paljon hyviä kommentteja jossa ollaan eri mieltä, joskaan kaikki eivät ole vasta-argumenttejä sille mitä kirjoitin, vaan sille mitä oletetaan että tekstissä lukee.

        2. Hahah parasta. Fitness on niin pyhä asia että siitä ei saa sanoa sanaakaan huonoa, se otetaan henkilökohtaisena kunnianloukkauksena tai pyhäinhäväistyksenä 😀 Eihän tässä oikeesti ketään kai kielletä iloitsemasta, ihmetellään vaan että kuinka siitä sitä iloa saa revittyä. Mutta mä just en kanssa ymmärrä kun eka some on täynnä #workhard #nopainnogain yms juttuja ja kuinka ollaan superurheilijoita ja fitness on saakeli se paras ja ainoa oikea urheilulaji maailmassa, niin sitten kisoissa kuitenkin tullaan esim just kuudenneksi ja ollaan ihan ”ihanaa ihanaa kiitos sponsorit ja valmentaja ja ystävät #dreamcometrue #bestday #believeinyourself”. Saa siitä iloita tietenkin. Mutta kilpaurheilijana en vaan voi ymmärtää sitä.

  16. Kyllä! Samaa mieltä kanssasi! Samaa voi verrata myös esimerkiksi viulunsoitossa. Yleistäen esimerkiksi aasialaisista lapsista(varsinkin kiinalaisista) tulee huippuviulisteja,koska vanhemmat vaativat että ovat parhaita, suomessa ollaan tyytyväisiä jos edes lapsi pääsee huippulahjakkaidenkanssa soittokilpailuun.. Mutta tietenkin on 4 sija parempi kuin vaikka 16 sija,mutta niinkuin tekstissä sanoit, vain palkintopaaleilla ja varsinkin kirkkainta palkintoa kantavaa muistetaan, näin se on. Miksi tyytyä iloitsemaan häviämistä kun voi iloita voitosta kun siihen pääsee 🙂

    1. Juuri näin, puhut asiaa! 😀 Omista tavoitteista kai se on kiinni, että riittääkö se että saa olla jossain tekemisissä parhaiden kanssa, vai onko tavoitteena itse olla paras!

  17. En käsitä, miksi siitä 4. sijasta ei voisi iloita ja olla ylpeä? Itse henkilökohtaisesti jos lähtisin tavoittelemaan voittoa ja sijoittuisin neljänneksi, olisin alkuun pettynyt, mutta varmasti tuntisin hyvää mieltä siitä että olisin sijoittunut niinkin korkealle. En suhtautuisi samalla tavalla kuin sinä tunnut suhtautuvan, että pitäisin itseäni aivan surkeana.
    Toki ihmisiä on erilaisia, toiset ovat kilpailuhenkisempiä kuin toiset. 🙂

    1. Hyvin sanot tuossa viimeisessä lauseessa, että ihmiset ovat erillaiset ja toiset ovat kilpailuhenkisempiä kuin toiset 🙂 minä olen todella kilpailuhenkinen ja siinä missä neljässija ei ole minulle mikään voitto kun tavoite on kultaa, niin jollekin vähemmän kilpailuhenkiselle se on, kun hän on jo iloinen siitä että sai osallistua!

  18. Jos häviät kaikki ottelusi ja olet neljäs, niin kisaajia ei voi silloin montaa olla. Sanottakoon vaikka että kisaajia on ollut 6 ja sinä olet häviämällä kaikki ottelusi sijoittunut sijalle 4. Niin et ole voittanut sijaa 4, vaan olet sijoittunut jaetulle viimeiselle sijalle. Vai oletko mielestäsi ollut parempi kun taaksesi jäänet kilpailijat? Ovatko he siis hävinneet superhäviön vai miten he ovat sinua huonompia? Sinä hävisit kaikki ottelusi, eli olit kisan huonoin. Fitnessurheilija voittaa sijan 4 30 kilpailijasta eli hän voittaa, sinä et ole voittanut mitään, et ketään, joten et voi verrata itseäsi fitnessurheilijaan.

  19. tavallaan olen samoilla linjoilla, tavallaan eri linjoilla. mielestäni fitnessiä ei voi verrata urheiluun (joojoo, tiedän että vaatii h*lvetisti töitä olla lavakunnossa mutta itse kisaamisella on yhtä paljon urheilun kanssa tekemistä kuin minun sunnuntaikävelyllä usain boltin kisapyrähdysten kanssa). se taitaa toimia aivan oman logiikkansa mukaan 😀 urheillessa on jotain taitoa ja kuntoa mitattavana, fitnessissä vain pintaa. ehkä se sitten tekee ihmiset hyvälle mielelle, että on ollut edes jonkinlaisessa ulkoisessa kunnossa, että on päässyt sijalle x? keskivertosuomalaiseen verrattuna varmasti pinta ihan timmissä kunnossa, ja kaipa se joitakuita ilahduttaa, mikä on mulle se käsittämätön osuus tässä.

    mielestäni on kyllä hyvä, että iloitsee siitä, mihin on päässyt. itsekin ihmettelin kovasti päätöstäsi lähteä kisaamaan niin pienellä kokemuksella, joten ei nyt kannata surkutella, ettei parempaa menestystä tullut. minulle on ainakin kyseinen laji opettanut aivan hemmetisti nöyryyttä, ja nöyryyden kanssa on jokaisen lajin elämäntavakseen tai harrastuksekseen valinneen oltava liikkeellä. totta kai saa haluta olla hyvä, mutta näen itse mentaliteetissa suuren eron vaikkapa kehälajeihin. ei tyypit treenaa saadakseen mitaleja kaulaan tai kunniaa ja mainetta vaan ollakseen aidosti ja oikeasti hyviä 🙂

    annetaan ihmisten iloita menestyksestään, vaikkakin lajia itsessään voi kyllä kritisoida (ja minun mielestä rehellisesti sanottuna jopa vähän pilkata, hyvässä hengessä totta kai :))!

  20. Täyttä asiaa koko teksti. Muutaman aiemmin kommentoineen kannattais ottaa palkokasvit haistinelimistä ja lukea teksti rauhassa läpi. Itsekin tosi kilpailuhenkisenä ihmisenä allekirjoitan sun sanat täysin. En näe järkeä häviön kääntämisessä voitoksi, mutta kukin tavallaan! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.