”En mä halunnut olla julkkis, halusin vain nyrkkeillä”

Posted on 14 CommentsPosted in Kamppailulajit, Motivaatio, Muoti, Punttimimmi, Reissut, Ruokavalio, Tapahtumat, Terveys, Treeni, Yleinen

Uskokaa tai älkää, mutta Espanjan reissulla luin ensimmäistä kertaa elämässäni suomenkielistä kirjaa kannesta kanteen. Jotenkin olen silti päässyt peruskoulusta läpi ja kirjoittanut suomenkielessä Laudaturin ylioppilaskirjoituksissa 😀 Mutta nyt oli niin hyvä kirja ettei tarvinnut miettiä, että millä kielellä sitä lukee. Luin nimittäin nyrkkeilijän Eva Wahlströmin ensimmäisen kirjan; Homma hanskassa. Sain sen syntymäpäivälahjaksi mutta ei ole ollut […]

Fitnesskilpailuja parempaa tekemistä

Posted on 11 CommentsPosted in Kamppailulajit, Motivaatio, Punttimimmi, Reissut, Tapahtumat, Terveys, Treeni, Yleinen

Viime tekstissäni kerroin syyt miksi jätin tänä vuonna Fitness Classicin välistä. Oli hienoa lukea teidän kommentteja postaukseen liittyen ja huomata, etten ole ainoa joka ajattelee tällä tavalla kilpailujen rahastuksesta. Kerroin tekstin alussa ettei rahastus kuitenkin ole ainoa syy. Toinen syy oli treenileiri, Samboleiri Imatralla vei voiton! Ai että mua jännitti, ensimmäinen treenileirini ikinä ja vielä vieraassa […]

Fitnesskatsomo ei ole köyhiä varten

Posted on 41 CommentsPosted in Kisat, Mielipiteet, Muoti, Puntti, Punttimimmi, Tapahtumat, Treeni, Yleinen

Tällä kertaa äänestän jaloillani ja jätän ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun aloitin punttitreenin, IFBB fitnesskilpailukatsomot välistä. Syy ei ole pelkästään siinä että minulla on parempaa tekemistä (lue: treenileiri), vaan kisat ovat mielestäni jo menneet melko törkeäksi rahastukseksi. Nicole Wilkinsin Bikini Fitness -alkukilpailut messulavalla viime syksynä. Syksyn Nordic Fitness Expon sisäänpääsy kustansi minulle yhteensä 141€. Mitä […]

Kun urheilijasta tulee potilas

Posted on 18 CommentsPosted in Mielipiteet, Punttimimmi, Terveys, Vierasbloggaaja, Yleinen

Ihmismieli on ihmeellinen. Sekunnin sadasosassa se palauttaa mieleen menneitä kokemuksia niin elävänä, että tuntuu kun sitä kaikkea kokis uudestaan. Istun sohvalle jalka koukussa. Tavalla, jolla oon istunu alas varmasti miljoona kertaa. Viiltävä tuska leviää polvesta koko kroppaan ja täyttää mielen. Hetki vaan ja mä oon siellä taas. Matossa kasvot lattiaan päin huutamassa kirosanoja tähänastisen elämäni […]

Onko mahdollista kasvattaa pakaroita ilman fitnesstreeniä?

Posted on 14 CommentsPosted in Kamppailulajit, Kuntokuvia, Mielipiteet, Motivaatio, Muoti, Puntti, Punttimimmi, Reseptit, Ruokavalio, Treeni, Yleinen

Täällä vietetään jo toiseksi viimeistä päivää Espanjassa, yhyy 🙁 En haluaisi yhtään lähteä kotiin, täällä on niin hyvä olla! Varsinkin nyt kun aurinkokin on välillä paistanut! 😀 Tänään suunnitelmissa onkin shoppailu! Ei vain siksi että se on kivaa, vaan koska tajusin ettei mulla ole kesävaatteita joihin mahtuisin, tai tarkemmin sanottuna shortseja. Ne shortsit mitä käytin […]