Mitä olen saanut aikaiseksi vuodessa?

Posted on Posted in Duunit, Kamppailulajit, Mielipiteet, Motivaatio, Muoti, Puntti, Punttimimmi, Reissut, Tapahtumat, Treeni, Yleinen

Tänään tasan vuosi sitten aloin pakkaamaan kimpsut ja kampsut ja lähdin lauantai aamuyöstä kohti lentokenttää ja Oulua. Siellä pidettiin bloggaajatyttöjen kanssa miitti, jota muistelen ehkä viime kesän hauskimpana tapahtumana! Ihan huippua tutustua niin mahtaviin tyyppeihin.

image
image
image

Meidän tyttöjen whatsapp ryhmässä tuli vuosipäivän kunniaksi muisteltua tapahtumaa ja todettua, että miten kaikki on muuttunut vuodessa. Hetkeksi mulle iski pieni ahdistus, jotkut ovat löytäneet miehen, toiset avioituneet ja toiset lisääntyneet ja mitä mä olen tehnyt? Tyyliin pohtinut maastavetoennätystä! 😀

image

Pakko siis tehdä lista mun vuoden ”saavutuksista”, olen:

– aloittanut uudessa huipussa työpaikassa
– ollut kolmessa eri lehdessä samaan aikaan ja kirjoittanut kolumnia kahteen

image

– saanut diagnoosin mun sairastelulle
– käynyt neljässä eri maassa kahdella mantereella
– toteuttanut unelman treenireissusta ulkomailla

image

– juontanut voimanoston SM-kisat

image

– käynyt kolmet kisat joista yhdet kansalliset ja yhdet SM

image

– tehnyt sen oman uuden maastavetoennätyksen kisoissa 😀

Että eipä tässä nyt ihan toimettomana olla oltu vaikka en ole perhettä perustamassa! 😀 Pitäisi varmaan useammin vähän katsoa taaksepäin ja pohtia että mitä oikeasti on tehnyt ja nauttia niistä unelmista mitä on jo saavuttanut. Sen sijaan siis, että aina vain miettii sitä mitä haluaisi tehdä, kun välillä tuntuu ettei saa mitään aikaiseksi!

8 thoughts on “Mitä olen saanut aikaiseksi vuodessa?

  1. Huikea vuosihan sulla on ollut, huhhuijakkaa mitä juttuja! 🙂 Ei ne saavutukset elämässä todellakaan ole ainoastaan perheen perustamista jne, vaan paljon muutakin, kunkin sen hetkisessä elämässä. Saat olla ylpeä!

  2. Muistan, kun luin tuosta teidän tapaamisesta ja paljonhan on sinunkin vuoteesi mahtunut! 🙂 Tuo mave enkka on hieno! 😉 Ja sun painostasi voisi sanoa sen verran, ettei todellakaan ole vaakaan tuijjottaminen – oot upea!

    Mitähän muuten Voimariinin Marille kuuluu nykyään, pystytkö lainkaan raottamaan verhoa? Sinun ja muutaman muun blogin ohella luin hänen omaansa aina ja on harmillista että Voimariini meni jäihin 😛

    Mukavaa kesän sinulle, täällä ruudun toisella puolella lueskellaan jatkossakin! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.