Miltä näyttää melkein 90kg painava nainen bikineissä?

Onpa ahdistava otsikko, mutta mielestäni sitäkin tärkeämpi aihe. Vielä kuukausi sitten minulle olisi ollut täysin mahdoton ajatus julkaista nämä kuvat. Inhosin omaa ulkomuotoani.

Ei siitä nimittäin pääse mihinkään, että mieli alkaa tekemään aikamoisia kepposia itsetunnolle kun on tottunut liikkumaan aktiivisesti ja sitten syystä tai toisesta lopettaa sen. Ahdistaa kun paino nousee, lihaspaineet häviää ja tuntuu siltä, että posket näkyisivät takaa.

Tottakai olisin paremmassa kunnossa ja fiilis omassa kropassa olisi parempi jos voisin urheilla. Mutta fiksu ystäväni sai mut tajuamaan sen, miten kieroutunut kuva minulla taas on tämänhetkisestä kunnostani ja sai minut ajattelemaan asiaa toiselta kantilta. Sen sijaan että kokoajan ajattelisin sitä missä kunnossa en ole, voisin olla iloinen siitä etten ole ottanut kuin pari hassua kiloa, vaikka todennäköisyydet ovat eri.

En kuitenkaan ajatellut käyttää tätä tekstiä siihen, että perustelisin tota mun painonnousua sen kummemmin sillä se ei ole olennaista, sen taustoja voi jokainen halutessaan laskea päässään jos tietää tosta kilpirauhasen vajaatoiminnasta joka ei ole kurissa ja siitä seuraamasta liikkumattomuudesta.

Olen joskus sanonut, että mulle on ihan sama vaikka painaisin 90kg, jos näytän hyvältä. No, nyt painan melkein sen 90kg mun 177cm varteen. Kyllähän se kuulostaa ihan jumalattoman paljolta! Mutta miltä näyttää melkein 90kg painava nainen bikineissä?

imageimageimageAamupaino 88,2kg.

Miksi kirjoitan tämän tekstin ja kerron mun painosta bikinikuvien yhteydessä? Siksi, että minua ahdistaa se miten suuri rooli vaa’alla on varsinkin nuorten naisten elämässä. On jotenkin sosiaalisesti hyväksyttyä painaa vain tietyn verran ja naiselle 90kg ei todellakaan ole sellainen paino.

Suurimmalla osalla meistä on joku ”kauhupaino” mitä ei saa ylittää. Jollekin se on 55kg toiselle 60kg ja jollekin jopa 70kg. Sen kauhupainon toisella puolella odottaa jotain kamalaa ja kun vaaka lähenee sitä lukemaa pitää laihduttaa. Ihan riippumatta siitä miltä näyttää peilissä, koska on liian painava. Ja kuinka moni valehtelee painostaan, koska olisi kamalaa kertoa miten paljon oikeasti painaa? Jokuhan saattaisi pitää läskinä.

Muistan kun olin joku 14 vuotias ja pidin itseäni lihavana. Miksi? Koska painoin 20kg enemmän kuin muut mun ikäiset. Tässä pari kuva minusta 14 vuotiaana:

image imagePikku-Natalia tallin pihassa.

Eihän tuo tyttö ole läskiä nähnytkään! Jälkeenpäin olen muistellut että olisin aina ollut vähän paksu, niin oli aika moinen järkytys löytää nämä kuvat ja tajuta että miltä oikeasti näytin. Mutta koska olin painavampi ja isompi kuin muut, niin tottakai olin läski. Ei sitä silloin osannut ottaa huomioon, että olin myös kavereita 20cm pidempi. Vaaka oli ainoa jolla oli merkitystä ja painoinhan mä sentään joku 68kg.

Koulun terkkari sanoi mulle silloin, että olisin jonkun käyrän mukaan alipainoinen. Muistan edelleen mun silloisen parhaan kaverin reaktion kun kerroin tästä. ”SIIS MITÄ!?! Miten SÄ voit muka olla alipainoinen??” Niinpä.

Tapaan jatkuvasti ihmisiä jotka pohtivat olevansa ylipainoisia vaikka ovat ihan normaalikokoisia, mutta kun vaaka näyttää esimerkiksi 60kg. Siihen kysyn yleensä, että olenko mä sun mielestä lihava ja pyydän arvaamaan painoa. Taannoin yksi personal trainer olisi halunnut minut asiakkaaksen ja tiedusteli painoluokkaani kisoissa ”et sä ainakaan kiloa yli 70kg paina!”. No enpä, vaan melkein kaksikymmentä kiloa! 😀 Jostain syystä en lähtenyt hänen valmennukseen.

Kun kerron totuuden mun painosta niin hämmästellään, miten tällaisessa kunnossa oleva ihminen voi painaa noin paljon, kun enhän mä ole niin lihava kuin mitä mun ylipainoon nähden pitäisi olla? Niinpä. Vaaka ei kerro koko totuutta.

Joten jos vaa’an lukema ahdistaa niin lopeta sen käyttö! Jos et kilpaile painosarjalajissa niin kyllä peili kertoo sen, että pitääkö laihduttaa vai ei. Vaaka on kuitenkin vain suuntaa antava, se kun ei kerro mistään muusta kuin painosta, ei ota huomioon kehon koostumuksen tms.

Kaikista tärkein mittari on kuitenkin se oma fiilis kehossa, onko siinä hyvä olla?

118 thoughts on “Miltä näyttää melkein 90kg painava nainen bikineissä?

  1. Sä oot upea nainen! *tähän semmonen sydänsilmähymiö* Tärkeä ja silmiä avaava teksti. Itsekin pidin yläasteikäisenä itseäni lihavana, kun painoin 68kg ja kuitenkin aktiiviurheilin. Puhuin tästä juuri viime viikolla silloisen luokkakaverini kanssa ja hän oli aivan ihmeissään, koska ei ollut ikinä pitänyt mua läskinä… Mutta. Se aika kostautui, ja nyt ylipainoa on oikeasti kymmeniä kiloja….sitä luovutti kun oli jo valmiiksi läski eikä mihinkään pienentynyt vaikka treenasi ja söi hyvin niin ”ihan sama”.

    1. Kiitos ihanasta kommentista! <3 Toi miten vaakaa pidetään kaiken mittarina on kyllä suoraan sanottuna ihan hanurista, sillä tulos on helposti juuri tuo. Ei ole ollenkaan lihava mutta vaakalukeman takia luulee olevansa ja sitten lihookin samaan konkurssiin 🙁

  2. Ei kyllä todellakaan uskois, että painat melkeen 90kg! Niin on timmi kroppa ja taas kerran todistaa sen, että ei se vaaka tosiaan kerro mitään 🙂 Tää oli hyvä muistutus taas monelle! Näytät upeelta 🙂

  3. Oot upea. Tässä näkee, että paino on oikeasti vain numeroita sellaisten henkilöiden kohdalla, joilla on treenitaustaa. Kamppailen saman asian kanssa tällä hetkellä : 160 cm ja 65 kg. Painavampi kuin koskaan mutta myös lihaksikkaampi. Pitäis lopettaa stressaaminen. Mulla on ihan sama homma, että kukaan ei koskaan usko, että painan näin paljon ja syön niin paljon 😀

    1. Voi kiitos! 🙂 Pitäisi vain päästä irti siitä ajattelutavasta, että vaakalukema muka kertoo että missä kunnossa on! Muista, lihas painaa enemmän kuin läski! 🙂

  4. Luin tätä tekstiä ja näytin miehelle sun kuvaa ja kysyin et arvaa paljon hän painaa (pituus 177cm). Vastaus: joku 72kg. Hämmästeli tosiaan ku sanoin et about 90kg (melki hänen kaa saman verran). Ei se paino vaan peili – todella!!

    1. Oli pakko testauttaa miehellä kans.pituuden kerroin, painoksi veikkas 72-75kg. Ja aika paljon katsellut viim.aikoina treeni kuvia..lihaksikas ja urheilullinen minun silmään kroppasi on 🙂 rohkea nainen.

  5. Oot kyllä oikeesti tosi upea! 🙂 Painoin pari vuotta sitten 85kg eikä kukaan uskonut sitä, näytin kuulema 10kg kevyemmältä. Koostumus ei ollut edes lihasta vaan ihan rasvaa.
    Toisen kommentoijan innostamana kysäsin omalta poikakaveriltani painoarviota susta kuvan ja pituuden perusteella: ”75, näyttää nimittäin aika habamuijalta”. Painon ja ulkonäön suhde on kyllä jännä asia 😀

    1. Voi kiitos! <3 Ja ihana tuo poikakaverisi kommentti! 😀 On se vain tosi vaikea veikata toisen painoa ihan kehonkoostumuksesta riippumatta, kun samankokoisen näköiset ihmiset eivät välttämättä paina yhtä paljon keskenään ja toiset vielä valehtelevat painostaan!

  6. kiitos tästä, mä luulen että tällä on merkitystä monelle ihmiselle! <3

  7. ou dämn! näytät erittäin hyvältä, nimenomaan vahvalta etkä ollenkaan läskiltä.

  8. Oli kyllä todella avartava teksti ja toit kyllä hyvin esille sen, että vaaka ei oikeastikkaa kerro sitä totuutta vaan jos on oikeesti tyytyväänen omaan peiloikuvaansa vaikka paino ois mitä niin se on tärkeintä. Ja se peili kertoo enemmän…paaaljon enemmän. Ja oikeesti sullon tosi hyvä kroppa ja tottakai se lihas sielä painaaki 😉 mä voin tunnustaa ite, että en oo käyny puntaris sitte varmaa kahteen vuoteen sattuneesta syystä.. mä todellakin pelkään sitä lukemaa mikä sielä on. Mutta tällä hetkellä oon tyytyväänen peilikuvaan ja turhaa sillä vaa’an lukemalla stressais itteä! Mitä sitte vaikka paino ois yli 60kg (itellä se on se maaginen raja) jos on tyytyväinen ulkonäköön.. jos joskus sen ajatuksen sais pois päästä niin kaikki ois hyvin. Olet upea punttimimmi! :)) viiis siitä vaikka painaasit sen 90kg, se vaakalukema ei kerro mitää 🙂 hyvää kesän jatkoa <3

    1. Voi kiitos ihanasta kommentista! <3 Turha sitä hyvää fiilistä omasta kehostaan vaa'alle menemällä pilata, koska mitä väliä sillä oikeasti loppupeleissä on että kuinka paljon painaa? Tärkein on että pitää itsestään sellaisena kun on, numeroista viis! Ihanaa kesänjatkoa sinnekin! 🙂

  9. Huh. Juu, ei ne luvut kyllä useinkaan kerro mitään. Luulis, että silmät kertoo mutta eipä sekään aina pidä paikkansa. Nyt nämä binikuvat ehkä paljastaa jo jotain, säähän oot yhtä lihasta koko nainen. On siellä jotain työtä tehty kroppansa eteen. Mitäs tähän muuta kuin, että VAU! 😉

    1. Voi kiitos ihana! <3 Siitä pinttymästä että paino ratkaisee että onko sopivan kokoinen vai ei on vain tosi vaikea yhteiskunnallisella tasolla päästä eroon! 🙁

  10. Super hyvä kirjoitus! Onneksi uskalsit laittaa nämä kuvat ja kirjoittaa tämän jutun! Näytät nimittäin super hyvältä!
    Vaaka ei todellakaan kerro kaikkea, siitä minäkin usein yritän ”paasata” asiakkailleni. 😉

    1. Kiitos! <3 Vaaka ei todellakaan kerro kaikkea, niin moni asia on tärkeämpi! 🙂

  11. Itse kun aloitin kilpparilihomisen ei noin hyvästä lähtökohdasta niin lopputulos ei ole yhtä kaunis 🙂 mutta tosiaan kiloja on ja kun ei jaksa treenata (tai ei palaudu yhtään) niin rasvaan se tulee. Mutta aina liikunnallinen hyötyy kyllä taustastaan, niin minäkin. Vielä mennään suht aktiivisesti ja kiloja ei ole niin paljoa kun pahimmillaan vuoden sairastamisen jälkeen voisi olla.

    Tsemppejä sulle, tiedän miltä aktiiviliikkujasta tuntuu kun painoa vaan tulee ja mitään ei jaksa. Oma persoonallisuus puolittuu jotenkin täysin.

    -Taina/ MoveMe

    1. Kiitos vertaistuesta! <3 On tää sairaus vain aika hanurista kun ei jaksa liikkua, ihan oikeassa olet tuosta oman persoonallisuuden puolittumisesta. Tosi vaikeaa kun liikunta on niin suuri osa itseään ja sitten ei sitä enää teekään… Paljon tsemppiä!

  12. Pakko kyllä sanoa, että näytät hyvältä bikineissä.

    Ja oon samaa mieltä, että vaa’alla on syytä heittää vesilintua.

  13. Onpas kiva lukea juttua aiheesta, jonka kanssa olen itsekkin kamppaillut. Pituutta 180kg, painoa n. 90kg ja tämä ”hirmuluku” lähes kokonaan punttiharrastuksen ”aikaansaannoksia”. 🙂 olen pitänyt itseäni koko ikäni ”pyöreänä”, huolimatta siitä mitä minkäpainonen olen ollut koska olen aina ollut muita ikätovereita huomattavasti kookkaampi jo pituuteni takia. Yläasteella myös itselläni terkkari luuli minun olevan lähes syömishäiriöinen, kun painoin lähes tähän mittaan 63kg. Tuohon aikaan harrastin paljon liikuntaa ja söin kuin hevonen. Aika sekaisin sitä menee teini-ikäisen pää, kun terkkarissa huolestutaan nälkiintymisestä mutta peilistä katsoo omasta mielestä lähes sotanorsua muistuttava olio.
    Onneksi iän tuoman kokemuksen myötä on ymmärtänyt, etten tule koskaan olemaan niin pieni kuin muut tytöt, painoina mitä tahansa, mutta pystyn olemaan aivan yhtä hyvässä kunnossa (ellen paremmassa) kuin muutkin. 🙂 Vaaka on vain yksi väline, jolla terveyttä voidaan tutkia/pitää silmällä mutta se ei saa olla ainoa!

    1. Kiitos kommentistasi! 🙂 Ikävä että terkkarit kiinnittävät niin paljon huomiota siihen painoon ja käyriin kasvavassa iässä olevien kohdalla, eivätkä silmillä tarkastele kokonaisuutta sen ihmisen kohdalla joka edessä seisoo. Hurjan pieneltä kuulostaa kyllä paino sinun pituuteesi nähden, mutta eipä se juuri muuta kerrokaan. Sama juttu, eikä meidän välttämättä tarvitsekaan pieniä olla, voi sitä olla huippukunnossa ja samalla pitkä ja painava! 🙂

  14. Allekirjoitan postauksesi. Aina olen ollut vähän ”painava”, mutta aijestas nyt raskaana, vaikka on tullut ihan normaalit raskauskilot vain lisää, niin vaaka näyttää 97 kg ja kolkuttelee sitä maagista kolmenumeroista. 😀 Pituutta se 178 cm ja väitän, etten ole yhtään ylipainoinen, mutta kyllä 100 kg mahdollinen ylittäminen hirvittää! 😀

    1. Uskon, 100kg kuitenkin kuulostaa paljolta, kuten 90kg ilman matkustajaa vatsassa! 😀 Vaaka vaan piiloon ja nauti raskaudesta! 🙂

  15. Kiitos tästä kirjoituksesta. Itse paininut saman asian kanssa koko aikuisikäni. Parhaimmillaan kun rasvaprosenttia oli noin 20 ja olin todella hoikassa kunnossa painoin 72 kg. Pituutta 175cm. Nyt painan 85kg. En ihan yhtä hyvässä kunnossa ole kuin sinä, mutta mielestäni en silti ole mitenkään huonon näköinen bikineissä.

    Näytät upealta!

    1. Ai kato meil samat! Itekki joskus päätin että sinnillä jotenkin saan sen joillekkin ”kauhupainon” eli 60 kg. En ikinä päässyt alle 65kg ja ajatus siitä että on läski vaikka tekisi mitä ahdisti ihan älyttömästi ja liikunta loppui sitten siihen. Myöhemmin hyväksyin tämän ja nyt saatan joskus ihailla tätä 80 kg kroppaani ihan hyvällä omallatunnolla. Mahtava teksti kirjoittajalta! Vaa’an lukema =/= ihmisen arvo.

      1. Kiitos molemmille kommenteista! <3 Juuri näin, vaakalukema ei todellakaan saisi olla yhtä kuin ihmisarvo! 🙂 pysytään me painavat yhdessä vahvoina, se että painaa paljon ei todellakaan tarkoita sitä ettei voisi olla paremmassa kunnossa kuin joku joka painaa vähemmän! 🙂

  16. Näytät ihan järkyttävän hyvältä! Oon itse sitä mieltä että vaakalukema ei kerro yhtään mitään ja on kamalaa miten jokin tietty vaakalukema on sosiaalisesti hyväksyttävä ja siihen moni nuori tyttö pyrkii.
    Lukemalla ei oo mitään väliä ja tässähän sen näkee, sun vartalo on ihan killeri!! 😀

  17. Näytät niin hyvälät että mä melkein lopetan mun omat painohermoilut 😉 Peilikuva todellakin kertoo enemmän.

    1. Haha voi kiitos! <3 Ja todellakin lopetat! 😉 Ei se paino vaan se muoto!

  18. Helvetin hyvältä! Vielä kun vaihdat saliksi TG:n niin jopa entistä paremmalta. 😉

  19. Tosi hyvä teksti ja oot rohkea kun kerrot kaiken näin avonnaisesti! Tätä Suomen kansa oikeesti tarvitsee kuulla 🙂 jatka samaan malliin

    1. Kiitos paljon! Kyllä, saisi olla paljon avoimempaa puhetta painosta! 🙂

  20. Sun kroppa on mieletön, nauti siitä! Itse aloitin tiukan salitreenin pari vuotta sitten ajatuksella pudottaa kymmenisen kiloa. Sain kiloja pois jonkunverran, mutta nyt voimatreenin myötä painoa on tullut takaisin ja vaaka näyttää samoja numeroita, kuin pari vuotta sitten. Lihasta on tullut roimasti, mutta täytyy myötää, että jatkuvasti mietin diettaamista jotta saisin painon alkamaan kutosella. Sen sijaan, että iloitsisin työni tuloksista ja näkyvistä lihaksista, niin murehdin numeroita ja kaloreita en ole aikuisella iällä mahtunut koon 36 / 38 vaatteisiin ennen tätä, mutta siitäkin huolimatta vaaka ja kilot määrittävät kokoni…

    1. Kiitos! <3 Nyt lopetat heti sen märehtemisen, lihas painaa enemmän kuin läski 🙂 Ennen kuin aloitin punttitreenin painoin 72kg treenaamatta ja 75kg silloin kun treenasin vapaaottelua aktiivisesti. Eli onhan tässäkin se 16kg tullut lisää. Ja voin paljastaa etten ole tuohon mainitsemaasi vaatekokoon mahtunut sitten yläasteen, nykyään käy hyvä tuuri jos ollenkaan löydän arkivaatteita joihin mahdun! 😀

  21. Wau näytät todella hyvältä! Paino ei todellakaan kerro mitään ja olethan sinä tosi pitkäkin!

  22. Damn. Tää teksti oli jotain mitä oon kaivannut. Mulla pituutta vähän enemmän (180) ja painoa en koskaan kerro ääneen.. Tuntuu siis hyvin paljon samalta kuin susta tällä hetkellä. Monesti yritän todistella itselleni, että ei se vaaka kerro totuutta..ja sit kuitenkin aina tuijotan kauhuissani kasvanutta lukeemaa. Välilevyn pullistuma stoppas treenit tasan vuosi sitten ja nyt yritän kauhuissani tehdä hel**testi töitä, mutta tuntuu ettei mitään tapahdu. Pitää kai opetella tykkäämään omasta peilikuvasta ja lopettaa vaa’alla ramppaaminen

    1. Ihana! <3 Tiedän tunteen, vaikka kuinka näkee peilistä että on kunnossa, niin kyllähän se silti tuntuu ikävältä katsoa vaa'asta suuria numeroita. Pitäisi vain lopettaa vaa'an käyttö, jos ei paino miellytä. Peili ja oma fiilis kropassa kun kertoo niin paljon enemmän! Tsemppiä sulle! 🙂

  23. Ei grammaakaan liikaa vaa todella upea vartalo .Muodot on kuin veenuksella älä vaan ikinä laihduta . Hyväksy itsesi tuollaisena kun olet .bikini kuvat kelpaa mihin lehteen tahansa VAU . T .mies ihailija

  24. Ihana postitus! Itse olen ollut aina painava. Jo 6-7 lk välillä painoin 71 kg, pituutta 170 ja vaatekoko s. 18-20- vuotiaana paino ollut molemminpuolin 100 kg, pituutta 173. Koko sen ajan olen tehnyt liikunta-alan töitä, liikkunut ja vaatekoko on m-l, ei xxl niin kuin voisi kuvitella. Minäkin näytän mielestäni ja monen muun mielestä hyvältä ja timmiltä bikineissä. Kuntotesteissä jätän laihemmat taakseni ja penkistä nousee 90kg. Tuntuu vähän siltä, että urheileva ei voikaan olla tosi kevyt. Semmoisenkin olen huomannut ystäväni laihdutettua monia kymmeniä kiloja, että laihuus (keveys) ja kauneus eivät ole välttämättä ollenkaan sama asia;)!

    1. Vautsi! 🙂 Allekirjoitan tuon sun viimeisen lauseen, keveys ei todellakaan ole yhtä kuin se että olisi hyvännäköinen! 😀 Iski muuten pieni penkkituloskateus, täällä mennään vasta puolessa välissä, vaikka oman painon puolesta saisi nousta paljon enemmän!

  25. Moi! Täällä lähes samat lukemat! Pituutta se 177-178cm. Vuosi sitten painoin 95kg, mutta nyt noin 85kg, lihasta löytyy suht paljon.. Muutos tapahtui ihan vain ruokavaliota puhdistamalla, ja liikunnan lisäämisellä. Olen aina ollut jokseenkin sporttinen, ja teen työtä, jossa saa liikkua samalla. Olo on tällä hetkellä aika sinut itseni kanssa painoin ja ulkonäön ja kaiken muunkin suhteen, vaikka tuo vaakalukema tietyllä tavalla hirvittääkin 😀 En ole ihan noin timmissä kunnossa kuin sinä, mutta silti kehtaisin hyvin laittaa bikinit päälle (kunhan vaan säät sallisivat..). Kiitos postauksesta, mukavaa että otit esille aiheen! Meillä pitkillä naisilla on tämä ”ongelma”, jos ollaan yhtään lihaksikkaampia. Mullakin ”unelmapaino” olisi noin 75kg, mikä taas monelle lyhyemmälle olisi varmaan järkytys. Mutta hyvältä näytät, ja todellakaan koko ja kilot ym. eivät merkitse mitään, vaan asenne 🙂

    1. Ihan mahtava kuulla! 🙂 Paino ei todellakaan ole kaikki kaikessa! Itse en välttämättä enää edes haluaisi mennä alle 80kg rajan, koska tuntuu että olisin silloin ihan kuivan kesän orava! Meidän painavien naisten pitäisi pitää yhtä eikä ahdistua painosta, on vain hienoa että on saanut rakennettua lihaksikkaita, painoi ne mitä painoi! 🙂

  26. Ihan mieletön teksti! Loistavaa et kirjotin tän, ihanaa et olit noin rohkee. Korkee aika ihmisten tajuta et paino on vaa numeroita.

  27. no Morjes!! Eipä koske silmiin. Jotenkin voin samaistua tähän. En oo ihan yhtä timmi, ehkä vähän selluisampi. Mut 85kg, 175 cm ja väitän, ettei peilit säry, jos bikineissä keikistelen. Kookas olen joo, mut entäs sitten. Kevyempänä ois tietty helpompi ihtiään liikutella..penkkaan sit enempi.
    Tulipa hyvä mieli tästä. Jatkakaa

    1. Ihana! <3 On mullakin sitä sellua, vaikka ei näissä kuvissa näy! Kookas ei ollenkaan ole huono juttu, eikä se ole sama juttu kuin läski! Mä en kyllä vain penkkaa niin paljon kuin pitäisi tähän painoon nähden! 😀

  28. Taas sen näkee, että vartalot ovat erilaisia ja lihasmassan määrä vaikuttaa kropan ulkonäköön (positiivisesti tietenkin). Sä näytät oikeesti ihan sairaan hyvältä! Vaaka on yks maailman ärsyttävimmistä asioista. Ihmisten pitäis jo tajuta se, että ei se paino vielä kerro mitään. Toinen voi painaa 10kg enemmän kun toinen ja olla silti niin timmi ku olla ja voi, koska a) pituusero b) kehonkoostumusero.

    1. Voi kiitos! <3 Juuri näin se menee, näistä asioista pitäisi vain puhua enemmän jotta ihmiset ymmärtäisivät ettei vaakalukema ole kaikki kaikessa.

  29. Tää on just sellanen blogikirjoitus, mitä oon tähän maailmaan jo pitkään kaivannu! Oon 21 ja koko pienen elämäni tapellu tän asian kans 😀 Oon 170cm pitkä ja painan noin 75g ja näytän mielestäni aivan upealta. Oon sinkkuna ollessa tehny miehillä semmosta galluppia et lähettäny niille omia alusvaatekuvia ja pyytäny arvioimaan painoo, vastaukseksi on huolestuttavan monta kertaa tullu vähän päälle 50kg ja sit oon vaan posket punaisena kiittänyt moisesta kunniasta kun tosiaan paino on 20kg enemmän kuin miesten arvio 😀 Ihan kummallista et jos nyt meen astumaan sinne vaa`alle niin tulee taatusti paha mieli. Mut en mee! En oo tehny nii enää pitkään aikaan ja aion välttää jatkossakin sitä kiusausta. Peili sen kertoo mikä on hyvä ja ennenkaikkea oma olotila. Kiitos tästä!

    1. Mahtava kuulla että tällaista olet kaivannut! 🙂 Hauska sun galluppi! 😀 Sehän siinä just onkin, että miehillä ei todellakaan ole mitään havaintoa että paljonko nainen painaa, eikä se paranna asiaa että suurin osa naisista valehtelee painostaan. Älä astu vaa’alle, turha pahoittaa mielensä, kuten sanot niin peili ja oma olotila on tärkein! 🙂

  30. Sä näytät hyvältä! Älä muuta kuvittelekkaan. Oot upee!!!
    Kilpparin toimimattomuus on ihan syvältä, mutta kyllä se yleensä tulee balanssiin kun löytää oikean annostuksen. Tsemii!

  31. Oot sä niin rohkea nainen <3

    justiin eilen puhuttiin tuosta, miten terveydenhuollossakin pitäis herätä ton vaakalukeman seuraamisen kanssa ja hiffata, että se on vain paino. Se muodostuu eri asioista, kuten vedestä, rasvasta, lihaksista ja luista. Muutenkin karseeta että määritellään joku "keskiverto"paino tietylle pituudelle – mikä on keskiverto ihminen?? Jokaisella on oma aktiivisuuslukunsa, puhumattakaan sitten jostain painonnostajista tai maratoonareista.

    1. Ei mitään syytä inhota ulkomuotoasi!

      Ja elämä on paljon muutakin kuin kiloja 🙂

    2. Kiitos paljon! <3 No niinpä, en mä ainakaan halua sellainen keskivertoihminen olla. Ja just kuten sanoit, ei maratoonaria ja painonnostajaa voi vertailla, vaikka molemmat olisivat saman pituisia niin toinen on varmaan jonkun käyrän mukaan alipainoinen ja toinen ylipainoinen.

  32. Täällä kirjottelee 96 kg 180cm nainen, josta kukaan kaveri ei uskoisi melkein 100 kiloiseksi. Harrastan mm. nyrkkeilyä ja kuntosalilla käymistä sekä vuorikiipeilyä. Viimeisen vuoden aikana sairastamani masennus on saanut vyötärölle muutamia lisäkiloja, mutta ei mua lihavaksi voi haukkua, vaikka samaistun silti täysin tuohon sun painoahdistukseen. Ei ole kovin mediaseksikästä lausua oma paino ääneen, kun se hoikimmillaankin alkaa numerolla 8. Mun mielestä meidän naisten tulisi pitää yhtä ja puhua avoimesti siitä, että me pitkät ja treenaavat naiset vaan painetaan enemmän! Ei me nyt vaan millään voida painaa kaikki alle 60 kiloa! Ug, olen puhunut. PS. Näytät ihan helvetin seksikkäältä. Keep going girl!

    1. Kiitos paljon! <3 No juuri näin! Ei se vain ole mahdollista edes painaa 60kg, ellei jättäisi vain luuta ja nahkaa jäljelle ja sitä minä en ainakaan halua!

      PS. Missäpäin vaikutat? Pitkästä ja painavasta nyrkkeilevästä naisesta tuli heti mieleen että olisi kiva joskus sparrata yhdessä, sellaisia kun ei ihan puissa kasva! 😀

  33. Kiitos tästä. Täällä juuri sain 11-vuotiaan tyttäreni silmät avautumaan tämän avulla. Hän on 156cm, n. 40kg ja murrosikä jo alkanut. Aamulla sain tytön kiinni laihduttamisesta ruoka väliin jättämällä ja valehtelemalla syöneensä. Unohti tarkistaa että kaapissa todella on sitä mitä väitti syöneensä. Kaikki kaverit ovat 5-15cm lyhyempiä ja kevyempiä jopa sen kymmenen kiloa, ja hän kuulemma lihava. Hän ei vaan aina muista että on pidempi ja sen verran vahvempi että jaksaa nostaa ne 30kiloiset syliinsä. Itselläni on ylipainoa mutta en ikinä puhu siitä lapsen kuullen, peilaile itseäni moittien tai ”ansaitse” ruokaa liikkumalla. Nämä tytöt kyllä kaikki haukkuvat itseään, nämä varvunhoikat esiteinit joilla ei todellisuudessa ole edes sitä lapsenpyöreyttä, tytöt jotka urheilevat, juoksevat, pyöräilevät ja uivat.

    1. Olipa liikuttava sinun kommenttisi. Voin tunnistaa itseni, olen ihan pienestä pitäen ollut pidempi ja painavampi kuin muut mun ikäiset ja jo tarhassa kannoin kaksi kaveria samaan aikaan pihan ympäri, kun olivat niin kevyitä! 😀 Äiti aina sanoi minulle että olen vain raskaammin rakennettu kuin muut, mikä varmaan onkin totta kun olen aina ollut muita isompi, vaikka en varsinaisesti lihava.

      40kg 156cm kuulostaa minun korviin todella pieneltä painolta eikä todellakaan sellaiselta että olisi mitään syytä laihduttaa. Kerro tyttärellesi terkkuja, hän on varmasti upea juuri tuollaisena! <3

  34. Ylivoimaisesti paras tunnustus ja kiitos meidän kaikista miljoonista viestimaratoneista on, kun jossain vaiheessa huomaa, että ihan tosissaan tajusit mitä oon tarkottanu jollain paasauksellani. Mahtavaa ! Alahan uskoa kaikkia muitakin mun paasauksia, jooko? 😀

    Odotat ja vaadit iteltäs niin sitä parasta mahdollista, ettet aina ehkä tajuu mitä sulla jo on, kun keskityt sen sijaan miettimään mitä voisit vielä joskus haluta saavuttaa ja paljonko työtä se mahdollisesti vaatii jatkossa – oli aiheena sit urheilu, työ tai mikä tahansa. Tai sit jäät harmittelemaan, että mitä sulla joskus oli, vaikket sitä sillon vielä tajunnu. Pientä perfektionistin vikaa, kenties? 😀

    Mä oon aina tienny, että sä näytät hyvältä. Nyt ja ennen ja jatkossakin. Bikinit tai vaikka pilkkihaalarit päällä 😀 Tottakai ! Terveys, jaksaminen ja oma fiilis edellä. Numeroista viis, ellei täydy marssia kisavaa’alle ! Siinäkin tapauksessa suhteutetaan ne kilot yli tai alle oman sarjan, ei mihinkään tiettyjen numeroiden määrittelemään laihuuteen ja läskiyteen.

    Lue näitä kommentteja ja sisäistä ne ! Oot pari rehellistä takaa-ajatuksetonta kehua kyllä jo ansainnukin. 🙂

  35. Näytät todella hyvältä! Hieno teko julkaista nämä kuvat. Itse olen saman mittainen kuin sinä ja pakko oli kaivaa nuoruudenkuvat esiin. Painoin silloin 72kg (ihan normaali, ellei alipaino) ja jumppamaikka (opetti myös terveystietoa) laittoi porukan käymään luokan edessä vaa’assa ja mittauttamassa pituuden. Jokaisen piti sitten huutaa paino ja pituus julkisesti samalla kun maikka kirjoitti niitä ylös. Sain ikuisen trauman opettajan ja koko luokan tirskuessa! Onneksi ko. maikan oma tytär on TODELLA lihava eli siinähän miettii nyt. Nykyään olisin tyytyväinen jos painaisin tuon 72kg, mutta kunhan ei nouse yli 90kg:n niin kaikki ok. Varsinkin kun lihaksiakin löytyy.

    1. Kiitos! 🙂 Siis kamala tuo sinun tarinasi. En ymmärrä miksei liikunnanopettajat ja terveydenhoitajat voisi ottaa silmät pois niitä numeroita tuijottamasta ja katsoa ihmistä joka seisoo heidän edessään. Onko hän hyvinvoiva ja normaalikokoinen? Vaaka kun on vain suuntaa antava ja tuollaisella käytöksellä helposti saa normaalikokoisen joko anorektiseksi tai lihavaksi ns. samaan konkurssiin…

  36. Hyvä kirjoitus, ja todella upea nainen 0_0! Täällä sama homma, oeln 172 cm ja paino on viimeksi ollut alle 70kg varmaan joskus 16-vuotiaana (nyt 32v). Itse olen kanssa kärvistellyt tuon ”en-halua-tietää-painoani”-asian kanssa, vaikka toisaalta olen todella tyytyväinen siihen miltä peilistän näyttää. Olen siis 172/78kg. Kävin hetki sitten InBody-mittauksessa, ja laitteesta tuli heti ystäväni. Se kun huomio kehonkoostumustamme tarkemmin kuin jotkut muut pilpalimittarit. Näillä tiedoilla laite sanoi ihannepainokseni 74kg. Olen siis lihaksikas nainen kuten sinäkin, mutta jos tuo sama tulos olisi tullut jossain terveydenhoitajalla en tiedä olisiko laulanut samaa asiaa…

    Kiitos tästä, suomi tarvitsee kaltaisiasi tyyppejä jotka uskaltaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Kommentteja lukemalla näkee kuinka herkkä asia paino on naisille, vaikka olisi pelkkää terästä 🙂

    1. Voi kiitos ihanasta kommentista! <3 Inbodymittaus on kyllä huippu, kun se kertoo niin paljon muustakin kuin pelkästä painosta. Se ihannepainokin muuten vaihtelee sen mukaan miten paljon lihasta sinä hetkenä on, mulla välillä ollut joku 73 myöskin, mutta viimeeksi taisi olla lähemmäs 80kg (painoin silloin 84kg).

  37. Hyvä kirjoitus! Jos kaikilla olisi samanlainen keho (Barbie) tai mieli, olisi tylsää. Moni pyöreä nainen on todella kaunis ja naisellinen. Ei kannata käyttää ylisuuria telttavaatteita, vaan kauniisti vartaloa myötäileviä, ja unohtakaa mustat, tummansiniset ja harmaat vaatteet, väriä elämään! Meidän naisten pitää tukea toisiamme, ei kilpailla ja vertailla.

  38. Moikka! Siis mulla aivan samanlaiset fiilikset, oon jokasta kaveriani isokokoisempi, ja on ollut tuskaa niitten kanssa mennä rannalle kun tuntuu että ihmiset miettivät ”miten toi voi olla tollasen pullukan kaveri” Toisaalta, fudis tausta on myös yksi osasyy tähän, 12 vuotta pelanneena on aikamoiset reidet. Mutta on se aika ajoin ahdistanut, nyt onneks päässyt siitä yli, mulle ihan sama miltä vaaka näyttää, kuhan on itsellään hyvä olla, se on mulla periaate, en jaksa välittää mitä muut ajattelee mun kropasta ja minkä kokonen olen 🙂

    1. Juuri näin, tärkein on se olo kehossa ja jos tulee huono fiilis vaa’asta niin sillä ei kannata käydä ollenkaan! Mä olen kunnon lihaksikkaiden reisien fani ja oon kateellinen kaikille naisille joilla on sellaiset, joten älä todellakaan niitä häpeä! 🙂

  39. Näytät hyvältä vau! Upeeta että jaoit tän. Itse olen 162cm pitkä ja painoa on n. 80 kg. En ole mielestäni läskin näköinen mutten kehtaa ikinä kertoa painoani. Treenaan voimannostoa, enkä tod. ole siro kroppainen. 😀 ihan huippu postaus! Kiitos kaunis!

    1. Kiitos paljon! <3 Toi on niin tyhmää, miten sunkin kohdalla jengi varmaan automaattisesti ajattelee että olet lihava vain sen painon takia, vaikka silmät käteen ottamalla näkee ettei se välttämättä ole keissi 🙂

  40. On hyvä juttu että asiasta on puhetta, mutta pisti silmään kommenteissa että vaikka jengi sanoo että ”joo näytät hyvältä ja just näin, paino on vaan numero” niin ne ei silti edelleenkään uskalla omaa painoa kertoa vaikka näyttäis kuinka hyviltä, ihan kuin se loistava kroppa siitä jotenkin nollautuisi että painaa enemmän kun ihmiset ajatteli!? Nimenomaan pitäisi puhua siitä useammin että loppuisi ne päivittelyt ja varsinkin miehillä on täysin epärealistinen kuva siitä mitä naiset yleensä painaa. Mun paino on arvattu oikein tasan kerran. Painoin silloin 75kg (vuosi oli 2006), olin tajuttoman hoikka ja oikein arvannut mies oli itse semmonen 95kg rasvaton nostelija, joten hänellä oli käsitystä mitä lihas painaa. Mutta silti se yllätti, että meni oikein, se on niin harvinaista. Mua on ärsyttänyt se todella kauan että reaktio on aina semmonen ”no ei uskois”. Itsekin painoin eilen 89kg kun laihdutus ei ole oikein ottanut tulta alleen. Mulla on siis aikomuksena ottaa ylimääräiset rasvat pois vaikka ne ei ulkoisesti ehkä kovin paljon häiritsekään, mutta suorituskyvyssä tuntuu. Lähes täysin saman kokoinen olen kuin sinäkin kuten tiiät, ja mulla on tapana puhua mieluummin vaikka suureen ääneen tuosta painosta, kun ei vaan jaksa enää sitä kulttuuria miten sitä ei muka voi kertoa. Useamman pitäis puhua siitä painosta, että tajuttais että tän pituinen ihminen voi olla 50kg vain lähes täysin lihaksettomana, kuten monilta malleilta jostain syystä odotetaan. En nyt siihen mene sen tarkemmin tässä kuitenkaan. Täähän ei sinänsä liity välttämättä sun postaukseen niinkään, vaan näihin ihmisten mielikuviin. Pahoittelut avautumisesta vielä. Halusin tämän kommentin tännekin laittaa 🙂

    1. No just näin! Tulikin tossa jo vähän facebookissa kommentoitua, mutta suurin syy miesten tietämättömyyteen on varmaan se, että niin moni valehtelee painostaan tai sitten ei vain kehdata arvata mitään isoa lukemaa ettei tulisi pataan 😀

      Ihan ihme tuo ajattelutyyli että vaakalukema muuttaisi yhtäkkiä normaalivartaloisen lihavaksi, mutta niin sitä vain ajatellan ihan yhteiskunnallisellakin tasolla 🙁 Terveydenhuollon ja liikuntalan ammattilaisten pitäisi saada näkemään se yksilö joka seisoo edessään eikä vain niitä käyriä ja numeroita paperilla.

      Ja aina saa avautua! 😀

  41. Mä vaihtaisin kroppani sun kroppaan ihan milloin vain. upea! Itse painan yli 90kg ja mielestäni olen sairaalloisen ylipainoinen. Mutta tää postaus saa kyllä jättään vaan kaappiin ja kaivamaan mittanauhan esiin. 🙂

  42. Kiitos sulle tosi paljon tästä jutusta! En oo aiemmin blogias lukenu, sattumalta tänne tulin ja kyllä kolahti itseen. 🙂 Itelleni on oma paino ja vaatekoko ja kroppa ollu jostai kaheksan vuotiaasta (nyt oon 18) tosi hankala asia. Oon verrannu aina itteäni mm. pari vuotta vanhempaan isosiskooni sillä vaikka olemme suunnilleen saman pituisia olleet murrosiästä lähtien, on hän aina ollut laiha ja minä joko ”vielä lapsenpyöreä” tai muodokas. Ja tottahan se onkin, mutta itselleni se on ollut vaikea hyväksyä vaikka tiedänkin hänen hoikkuutensa ja lievän alipainonsa johtuvan hänen nopeasta aineenvaihdunnastaan.

    Mutta siis ite oon 172 cm pitkä ja painan n. 70 kg. Ja tuon vaakalukeman näkeminen tuntuu aina yhtä pahalta. Lukion aikana painoni on sahannut 60 ja 70 välillä, ysiluokalla painoin 55 kg. Muistan ku olin pari vuotta sitte ekassa lukion terkkarin tarkastuksessa ja meinasi itku tulla ku painoin 64kg, siis melkein kymmenen kiloa oli tullu vuojen aikana ysiluokasta. ja nyt ku katon jotai ysiluokan kuvia, aattelen että voi ku ois kiva olla vielä noin hoikka… Hah! silloin ysillä aattelin olevani hirveen lihava, joten peilikuva ei oo oikeen koskaan kelvannu.

    Nykyään mulla on päiviä, millon kroppa näyttää hyvältä ja oon tyytyväinen muotoihini (tiimalasivartalo), hiukset on hyvin ja oon ilonen että mulla on muotoja. Ja kuten varmaan kaikilla joskus, on niitäkin päiviä millon reidet sais olla ees piirun verran kiinteämmät ja hoikemmat, pömppövatsa kiinteämpi jne… Ja nyt pääsenkin tähän mistä just sää oot postannut: miksi kaksi vierekkäistä numeroa voi pilata myös sen päivän millon on kroppaansa tyytyväinen? ja vastaus mun kohalla on BMI, painoindeksi. oon varmaan seiskaluokalta asti tuijottanu mun painoindeksiä ja hitaasti (nopeasti) lähenevää ylipainon eli n. 25 rajaa. Oon iskostanu päähäni, että sitten olet lihava( tai siis minä olen) kun tuo on ylitetty, ellei sitten ole huippu-urheilija, tai raskaana jne… Nyt siis nykyisten mittojen mukaan BMI ois joku 23,5 kun se yläasteen alus oli 19 luokkaa. Jos painasin 75kg, tuo kauhia raja olisi ylitetty ja olisin ylipainoinen=lihava. Punkt. Piste. Juuri tätä olen pyörittäny jo pitkään päässäni. Kukaan perheessäni ei usko että painan 70kg. En ole sitä kyllä kellekään kertonutkaa mutta tiukkaa heille tekee uskoa edes sitä, että painan yli 60kg.

    Mulle on ollut mahdotonta erottaa toisistaan sitä vartaloa josta toisinaan oon tyytyväinen ja sen sisältämää massaa. Tiiän, että mulla on suht lihaksikkaat reidet ja pohkeet. Tiiän, että mulla on raskaat D-kupin rinnat, tiiän myös olevani melko pitkä. Ennen kaikkea tiiän että mulla on upeat muodot ja että liikunnallisesti kuntoni on sentään keskitasoa. Ja silti, oon sokeasti tuijottanu painoindeksiäni, joka sitä paitsi on vain matemaattinen kaava. Aina niinä huonoina päivinä oon yrittänyt muistaa näitä asioita ja kiitos sun, sain yhden syyn lisää tai oikeastaan, puit sanoiksi sen ajatuksen jota olen itselleni yrittänyt tolkuttaa. Kamppailu mun kehonkuvasta tuskin loppuu vielä tähän mutta ainaki sain uuden syyn itteni hyväksymiseen. Kun oikeesti tiiän syöväni terveellisesti ja olevani normaalikokoinen, on ainut tavoite vain lisätä liikuntaa, sillä se on itelleni vielä ongelma. Laiskuus ja koululiikuntakokemukset, oli syy mikä tahansa oikeasti vähäiseen liikkumiseeni, kenties saan tästäkin voimaa lähteä etsimään sitä tapaa liikkua, josta itse oikeasti nautin, eikä sitä tapaa, jolla laihtuisin johonkin ”sopivaan” luokkaan.

    Tulipahan pitkä tilitys, mutta oon aidosti kiitollinen sun postauksesta, kiitos, että sanoit ääneen sen, mitä oon jo pitkään tarvinnu! 🙂

  43. Ei hitto, kun oli mahtava kirjoitus. Mä olen totaalisen kyllästynyt kuulemaan ainaista ”mutta älä huoli, lihas painaa enemmän kuin läski!!” -puhetta. En minä mitään huoli, muuta kuin tuollaisten kommenttien jälkeen, kun alan pohtia, onko tämä nyt sit tosiaan niin järkyttävää olla näin ”painava”, kun se ilmiselvästi aiheuttaa järkytystä ja ahdistusta keskustelukumppanille.
    Itsellä meinasi terkkarintarkastus aiheuttaa syömishäiriön, kun terkkari totesi, että jos lihoan vielä yhtään, pitää alkaa tarkkailla syömisiä. Tämä kommentti siis nuorelle tytölle, jolla näkyi sixpack ja joka urheili lähes päivittäin… Pitääkin ottaa omaankin blogiin tämä aihe esiin jossain vaiheessa, kun saan kerättyä rohkeutta 😀 Tsemppiä treenauksiin ja myös ajoittaisiin painokriiseihin 🙂
    Heini (http://heinipalomieheksi.blogspot.fi)

  44. Hei!
    Minä OLEN lihava, ollut aina, joten sanoisin otsikkoosi viitaten, että hyvältä, jos bikinit ovat kauniit! 🙂

  45. Tulipa itku, kun luin sun ihanan postauksen. Itse olen ollut lihava ihan pienestä pitäen. Bälillä oon saanu hoeman painoa pois ja aina ne tulee takasin. Nyt oon pari vuotta laihutellut ja opetellut uutta elämäntapaa. Nyt jälleen kerran otan itseä niskasta kiinni, noudata ruokavaliota ja liikun järkevästi. Mun tavoite on siellä 75kg, siis haave, joka on ollut aina. Mut eka tavoite on päästä 9:llä alkavaan ja sen jälkeen tulevat pienemmät lukemat on plussaa. Kiitos, nyt pistän vaa’an sivuun ja luotan peiliin ekat kuukaudet 🙂

  46. Kiitos! Voin nii samaistua sinuun. Olen aina ollut jostain syystä pitkä ja painava. Olen minä hieman pulleakin, mutta kun ihmiset arvaavat painoa he arvelevat, että painan n. 60kg ja oikeasti painan lähemmäs 80kg. Tänään päätin, että laihdutan 10kg, että painoni olisi alle 70kg. Sait minut tajuamaan sen, että se on muuten surkea tavoite. Nyt päätin, että parannan (jo ihan kelpoja) elintapojani ja jos laihdun niin laihdun ja jos en niin sitten en laihdu. Vaikka en omista mitään unelmakroppaa, niin voin rakastaa tätä kroppaa juuri tällaisena, ja jos haluan sitä kohentaa ohjatkoon minua peili

    Kiitos!

  47. Kiitos loistavasta tekstistä. Nyt vasta tajuaa kuinka vääristynyt kuva itsellänikin painostani on.. Oon 180cm pitkä ja painoa normioloissa n. 60kg. Ite oon pitänyt itseäni aina normaalina, en todellakaan hoikkana niinkuin muut ihmiset. Ja nyt raskaana ollessa painoa n. 75kg ja vaa’alle nouseminen joka neuvolassa hirvittää vaikka tiiän että painon pitää nousta jotta vauva kasvaa(ja itsekin olisi vahvemmassa kunnossa jotta imetys onnistuisi. Eka raskauden jälkeen paino tippui imetyksen vuoksi 3kk:ssa 55kg:aan vaikka söin tosi paljon) Haluaisin jättää itseni aina punnitsematta ja seurata vain peiliä mutta raskausaikana painoa seurataan tosi tarkasti.
    Kohta tämä tarkkailu on onneksi taas ohi ja saa tuijotella itseäni peilistä ja huomata olevansa juuri oikean kokoinen ja näköinen 🙂

  48. Njoono siis luin sen sun tyrkkyartikkelin ja tän ja kyllä sun kuvista ainaki on paha haukkua tyrkyks tai tälleen. Ihmisillä muutenki vaikia ymmärtää se että lihas painaa enemmän ko, anteeksi rumasti sanottu mutten parempaakaan keksi puutteellisen sanavaraston takia, läski. Ja noilla lihaksilla ja sun pituudella ni en yhtään ihmettele että paino on tota luokkaa. Ja sehän on tälleen miehenä sanottava että upee kroppa sulla (Y) ;). Ja kehut upeesta kropasta saat sekä urheilijan silmin että selvästi oot nähny vaivaa ja pari punttia ehkä tullu nostettua 😀 ja sitte upee kroppa kans sillee krhm.. miehen silmin :DD! Kasvoiltas kaunis soot kans!

  49. Luin sekä tän että sun kirjotukses niistä persekuvista ja kyl sä asiaa puhut. Ihmisten vaikia käsittää se että lihas painaa oikiasti enemmän ko, anteeksi rumasti sanottuna, läski. Tai no nythän puhun asiasta, en kohdista sanaa kehenkään ni ei oo rumasti :D. Ja sun mitoilla ni en yhtää ihmettele että 90kg on koska soot aika pitkä ja sitte vielä lihaksikas. Ite esim moon 180cm pitkä ja silti 80kg ni ko vertaa siihen ni sulla kuiteki näkee jo lihaksista että terveellisesti syödää ja pari punttia noussu! Kiva muutenki kattoo näin urheilijan silmin että nätti tyttö todella timmissä kunnossa! Upee kroppa! Ja noh.. krhm samaa voi sanoa näin iha miehen silmin :DD! Tosiaan, kaikkee hyvää fitness uralle ja peukkuja pidän pystyssä!(Y) /

  50. Uusi blogissasi ja nyt on pakko kommentoida. U-PE-A!
    Yksinkertaisesti upea kroppa ja mahtava, rohkea nuori nainen!

  51. Näytät upeelta!!

    Mun äiti haukku mut tänään isomahaseks ja lihavaksi, painan 59.. en tiiä mitä aatella

  52. Kiitos tästä kirjoituksesta. Olen kohdannut samaa. Tällä hetkellä olen tosin inhokkipainossani. Vaatekokoni ei tosin ole viime päivinä muuttunut.

  53. Vau! Ethän sä tosiaan sirolta keijukaiselta näytä, vaan aivan järisyttävän upealta ja vahvalta naiselta.
    Kiloilla ei ole mitään väliä.

  54. Moi,
    Olipa ihana lukea tämä juttu. Mä oon onnistunut olemaan melkein 10 vuotta mittaamatta painoa, sillä en ole tykännyt käydä vaa’alla koskaan. ylä-asteikäisenä painoa oli pahimmillaan joku 80 kg ja silloin olin vähän pyöreä. Lukiossa taas 68-74 kg ja pituutta 175 cm ja olin siis laiha. Vaatekokoni ei ole mielestäni tuosta lukiosta kasvanut (m-l, 40-42), ehkä välillä on vähän enemmän pyöreäkasvoinen ollut/jotkut housut puristaneet. Noh – Tällä viikolla kävin kuntotestin takia vaa’alla, niin meinasin seota ennen testiä, sillä painoa oli tuohon lukioaikaan verrattuna tullut se 20 kg lisää! En kuitenkaan ulkoisesti ole muuttunut muuten, kuin että lihaksia olen viimeisen vuoden aikana treenannut salilla ja kehittynyt siinä jonkin verran joissakin lihasryhmissä, mutta en siis sitäkään ole tehnyt suunnitelmallisesti monta kertaa viikossa käyden vaan jopa kerta viikkoon on riittänyt. Sykettä nostava hikiliikunta on jäänyt vähemmälle viime aikoina – osasyynä on tähän se, että treenaan kaverin kanssa joka on viimeisillään raskaana. Samat vaatteet menee edelleen päälle ellei jopa pienemmät kuin 10 vuotta sitten! Oon tässä miettinyt et miten on voi olla edes mahdollista ja miettinyt että miltä näytän jos 20 kg tästä nyt tiputan pois, jos sellaisiin toimenpiteisiin pitää tämän ”järkyttävän” painon takia ryhtyä. Avomieheni arveli minun painavani jotain 70 kg. Noh – ehkä sitten vielä harkitsen myös sitä vaihtoehtoa, että on ihan hyvin näin ja jos vaihtaisi vaan saliurheilun muuhun esim! 🙂 juoksua olen nyt kevään alkaessa tässä aloitellut.. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.