Kaikki tuntee apinan

Posted on Posted in Mielipiteet, Muoti, Punttimimmi, Ruokavalio, Yleinen

Olen viime aikoina alkanut arvostamaan todella paljon sellaisten ihmisten seuraa, jotka eivät tiedä kuka olen. Jotka eivät tiedä mitä syön, miten treenaan, miten olen sairastellut tai ketkä on mun kavereita. Välillä on oikeasti kiva, että uuteen ihmiseen tutustuessa, hän ei tiedä minusta etukäteen mitään eikä siten ajattele minun olevan tietynlainen.

image

Toisinaan joudun todella hämmentäviin tilanteisiin, tapaessani ihmisiä ensimmäistä kertaa tai jutellessani ns. hyvänpäiväntutuille. Ollaan ehkä moikattu salilla/töissä/rappukäytävässä tai missä sitä nyt ikinä onkaan tapana moikata ihmisiä joita ei tunne. Sitten aletaan jossain vaiheessa keskustelemaan ja tämä ihminen käyttäytyy kuin tunnettaisiin, vaikka en edes tiedä kuka hän on.

On todella kummallinen tilanne, kun ihminen jota en ole ennen tavannut, esimerkiksi vitsailee siitä että tykkään perunamuussista. Tämä henkilöhän ei tarkoita tällä mitään muuta kuin olla mukava, mutta se on epäluonnollinen tilanne, sillä hänen ei ”kuuluisi” tietää, että tykkäänkö perunamuussista vai en.

Paitsi, että nyt tietää, koska hän seuraa mun elämää netissä.

image

Noitä ennakkoluulojahan somen kautta väistämättä syntyy. Kun lukee jonkun ajatuksia ja tekemisistä sekä katsoo hänestä kuvia, niin tottakai on ihan jokaisella meistä tietynlainen käsitys, että millainen ihminen hän on. Ja se luo myös tietynlaisia paineita.

Esimerkiksi minua ahdistaa välillä ostaa jotain epäterveellistä kaupasta jossa on paljon väkeä, koska joku saattaa tunnistaa ja eihän Punttimimmin oleteta ostavan fanipalapussia. Mutta kyllä mä vaan toisinaan ostan.

Tai toisinpäin, joku ehkä olettaa, että alkaisin nipottamaan toisen ruuista tai treenaamattomuudesta tms, kun päivittelen tiettyjä juttuja nettiin. Luonnollisesti kun mulla on tällainen blogi, niin jokaisen mun ympärillä täytyy olla samanlainen. Ja jos ei ole tikissä, niin pitää ainakin olla hyvä selitys, että miksi ei ole.

No ei todellakaan tarvitse! 😀 Mutta toivon oikeasti ettei kukaan ajattele näin, sillä olen huomannut, että jotkut automaattisesti heti alkavat selittämään minulle, että miksi eivät ole kunnossa.

image

Ihan itse olen kuitenkin valinnut jakaa elämäni blogin kautta ja tykkään tehdä sitä, mutta se tosiaan myös tarkoittaa sitä, että minulle tuntemattomat ihmiset tietävät paljon minusta.

Blogien ideahan on se, että bloggaajaa tavallaan seurataan kuten ystävää. Hänen jutuista tiedetään ja saattaa tuntua siltä, että bloggaaja on oikea kaveri. Älkää ymmärtäkö tätä tekstiä väärin, musta on edelleen ihan huippua kun uskallatte tulla puhumaan kun jossain tunnistatte! 🙂

Blogin kirjoittaminen on kuitenkin todella yksipuolista. Joskus on vuorovaikutusta kommenttikentässä, mutta pääsääntösesti tämä on yhdensuuntaista ”kommunikointia”. Minä kirjoitan omista jutuistani, avaudun tekemisistäni ja fiiliksistäni, mutta en tiedä mitä sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu tai edes ketä siellä istuu, ellei itsestään jätetä jälkeä.

Vaikka arvostankin sitä todella suuresti, että sinäkin tällä hetkellä luet mun blogia, niin tykkään myös siitä, kun pitkästä aikaa tapaan jonkun ihmisen ja hän sanoo, että ”ei minulla ole aikaa lukea sun blogia”. Silloin hän ei oleta tietävänsä, mitä minulle kuuluu tai tiedä jo kaikkea, vaan saan kertoa miten menee ilman, että hän jo ”tietää” ja vastaavasti saan kuulla hänen kuulumisiaan.

image

Kun jaan mun juttuja blogissa on luonnollista, että myös mun kaverit helposti voivat seurata mun kuulumisia. Siinä helposti kuitenkin unohtaa juuri sen, että kuinka yksisuuntaista tämä on.

Olen nimittäin huomannut hieman ikävän puolen yhdistelmässä bloggaaminen + kaverisuhteet. Kun joka päivä lukee kaverin kuulumisia blogista, on helppo unohtaa, ettei ole ollut vuorovaikutuksessa sen henkilön kanssa. Sinähän tiedät jo mitä sille sun bloggaavalle kaverille kuuluu, niin ei tule ehkä mieleen pitää sitten vielä erikseen yhteyttä.

Mutta siinä unohtuu juuri se, että blogia pitävä kaveri ei ole kuullut sinusta. Ei hän tiedä mitä sinulle kuuluu, etkä sinäkään mitä hänelle oikeasti kuuluu, vain sen mitä hän netissä jakaa. Jos tuntuu, että jo tietää mitä toiselle kuuluu, ei välttämättä tule mieleen soittaa tai laittaa viestiä ja kysellä kuulumisia jos ei ole mitään ”oikeaa” asiaa, joten käytännössä ei tule pidettyä yhteyttä ollenkaan.

22 thoughts on “Kaikki tuntee apinan

  1. Toisaalta, voithan sinä olla yhteydessä ystäviisi ja kysyä, mitä heille kuuluu.. Kyllä itsekin voi joskus ottaa yhteyttä, ei aina tarvitse odottaa, että toinen olisi yhteydessä. Etenkin, kun itse tiedostat, että kaverille saattaa tulla olo, että tietää sinun kuulumisesi blogin välityksellä.. Lisäksi on pakko vielä mainita, että viimeisen pidemmän jakson aikana postauksesi ovat kyllä enemmänkin olleet kotisohvalle jäämistä, karujen syöntiä, festarointia ja muutamien lisäkilojen keräämistä.. Joten en usko, että ihmisille tulee yllätyksenä jos ostat karkkipussin kaupasta.. Enkä halua olla ilkeä, mutta se vaan on fakta, että blogisi on kulkeutunut hieman pois ns. treeni- ja hyvinvointibloggauksesta, vaikka piirteitä myös siihen elämään on. Jotenkin vaan välillä tuntuu, että luulet että urheilublogin pitäjänä me lukijat pitäisimme sinua edelleen kovassa kunnossa olevana, joka ei repsahtele ja treenaa kovaa. Vaikkakin tällä hetkellä asia ei ole niin..

    1. En voisi enempää olla samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa. Itse ihmettelen, miksi blogisi otsikossa lukee ”urheilijan päiväkirja”, se on mielestäni hieman harhaanjohtavaa kun tutustuu blogiin ja huomaa että kirjoitat lähinnä öö.. kaikesta muusta paitsi treenaamisesta. En toisaalta myöskään välttämättä kutsuisi itseäni punttimimmiksi jos käyn pari kertaa vuodessa tekemässä salilla muutaman sarjan mavea ja otan pari selfietä siinä samalla. 😀

      Jos jotkut oikeasti selittelee sulle etteivät ole ”tikissä” niin ihan mielenkiinnosta, kuinka ”tikissä” kuvittelet parhaillaan itse olevasi? 😀 Puheistasi saa välillä semmoisen kuvan, että pidät itseäsi huippu-urheilijana, joka nyt välillä olosuhteiden pakosta vähän joutuu lepäämään. En nyt sano tätä mitenkään pahalla, mutta ottaen huomioon nykyisen ”treenaamisesi” sekä kuvat mitä itsestä otat, niin…tikissä? Edes lähellä sitä? Ei. Ei.

      1. Urheilija on urheilija, vaikka olosuhteiden pakosta joutuu olemaan levossa. Moni urheilija joutuu joskus kohtaamaan sen tosiasian, ettei se elämä menekään juuri niin kuin pitäisi. Että tulee vaan se seinä vastaan ja kroppa lakkaa tekemästä yhteistyötä ja se treenaaminen on pakko jättää taka-alalle jo siksi, ettei kokonaan rikkoudu.

        Mielestäni tavoitteellisesti kisoihin tähtäävä treenaaja saa kutsua itseään urheilijaksi vaikkei olisikaan niin ”tikissä” kuin Tile tikissä olemisen kokee. Näkyvät lihakset ja rasvattomuus eivät ole kaikissa lajeissa se olennaisin juttu, vaan osaaminen ja voimataso, joka tälläkin hetkellä Natalialla on keskivertonaista parempi. Lisäksi Natalia on ihan mieletön mimmi ja saa kutsua itseään vaikka tähdeksi jos niikseen tulee. Se ei ole minulta pois ja sen ei pitäisi olla sinultakaan pois.

          1. Äh, en näköjään pysy vastaamaan suoraan jokaisen kommentin alle :/

            Nia: Kyllä, olet ihan oikeassa, minäkin voin ottaa yhteyttä kavereihin, se oli vain minulle niin itsestäänselvä juttu etten kokenut tarvetta sitä kirjoittaa.

            Hyvinvointiblogihan tämä ei ole koskaan ollut, ottaen huomioon että olen sairastanut koko sen ajan kun olen tätä kirjoittanut. Treeniblogi kylläkin. Silti en todellakaan usko, että kukaan tällä hetkellä ajattelisi minun olevan kovassa kunnossa tai että tällä hetkellä treenaisin kovaa, sillä silloinhan mun tekstejä ei ole lukenut lainkaan! 😀 Repsahtelu on vaikeaa jos ei ole mitään mistä repsahtaa.

            Tile: Saahan sitä ihmetellä ja olla eri mieltäkin, ilmeisesti et kuitenkaan ole kovinkaan hyvin tutustunut blogiin. En minä tämän hetkisten treenieni perusteella lähtisi itseäni urheilijaksi tituleeraamaan, mutta en ole myöskään kokenut tarvetta vaihtaa banneria aina sen mukaan miten elämä ja eteenkin sairauden hoito etenee. Sen mukaanhan tässä mennään!

            Ihan mielenkiinnosta, niin oletko tosiaan sitä mieltä, että urheilija joka esimerkiksi loukkaantuu tai sairastuu ja siksi ei pysty johonkin aikaan treenaamaan, lakkaa olemasta urheilija kuntoutuksen ajaksi?

            Piti lukea oma teksti kolme kertaa uudestaan ennen kuin tajusin, että miksi mun kuntoon tämän yhteydessä suhtaudutaan niin voimakkaasti. Ilmeisesti viittaat tähän osaan:

            ”Luonnollisesti kun mulla on tällainen blogi, niin jokaisen mun ympärillä täytyy olla samanlainen. Ja jos ei ole tikissä, niin pitää ainakin olla hyvä selitys, että miksi ei ole.”?

            Kai sen tosiaan voi ymmärtää silleen, että ajattelisin itse olevani jätäävässä tikissä, vaikka en sitä sillä tavalla tarkoittanut. Pitääpi opetella ilmaisemaan itseäni vielä selvemmin, jotta ei syntyisi väärinkäsityksiä! 🙂

            Maiju: Kiitos! 🙂

    1. Kiitos, kiva kuulla! Se oli tämän tekstin tarkoituskin, muistuttaa ottaa yhteyttä kavereihin vaikka netistä jo ”tietäisikin” mitä heille kuuluu! 🙂

  2. Lukijoissasi on varmasti paljon sellaisiakin, jotka tuntevat sinut jostain kaukaa menneisyydestä, ajalta jolloin olit (anteeksi nyt jos kuulostan loukkaavalta) pulleahko ja ”epäsuosittu” tyttö. Olet muuttunut niistä ajoista paitsi fyysisesti paljon, mutta ennenkaikkea henkisesti. Näille lukijoille uuteen puoleesi tutustuminen on varmaan mielenkiintoista ja voin kuvitella, että aika moni on ajatellut, että se kuva joka sinusta silloin aikoinaan muodostui ei ole ollenkaan totta. He eivät ehkä tunne sinua vieläkään kovin hyvin, koska tuskin itsestäsi täällä kaikkea jaat, mutta heille sinusta on muodostunut huomattavasti laajempi kuva blogisi kautta. Itse ainakin kuulun niihin, joilla on ollut sinusta joskus hieman negatiivinen kuva, mutta nykyään pidän sinua harvinaisen mukavan ja fiksun oloisena ihmisenä.

    1. Nataliaa en tunne henkilökohtaisesti, mutta olen valitettavasti huomannut yleishengen muutoksen hänen blogissaan edellisen puolen vuoden aikana. Aiemmin elämänmakuinen, huumorintajuinen ja urheilua rakastava blogi on nyt muuttunut aggressiiviseksi, selitteleväksi ja ahdistuneeksi. Olen pahoillani Natalian terveysongelmista ja urheilutauosta, mutta sitäkin enemmän siitä, mitä se näyttää tehneen hänen yleiselle fiilikselleen.

      Uusimmassa FitBody-lehdessä oleva kolumni on myös kirjoitettu turhan aggressiiviseen ja fitness-trendiä vähättelevään sävyyn. Mitä fitness-into on Natalialta pois?

      Sitten mitä tulee tähän Natalian uusimpaan postaukseen, niin epäilenpä että olet N tehnyt kärpäsestä härkäsen. Tuskin kukaan oikeasti kuvittelee tuntevansa sinut tekstiesi perusteella, joskin mielikuviahan me rakennamme sinusta väkisinkin. Nauti siitä, että olet tunnettu bloggari. Itse toivon sinun löytävän pian takaisin aktiiviliikunnan pariin ja pääseväni lukemaan taas niitä ihanan pirtsakoita tarinoita urheilevan ja elämäniloisen nuoren elämästä.

      Kovaa kommentointiahan tähän postaukseen on nyt tullut, mutta välillä elämässä ja bloggaamisessa tulee iskuja kasvoihin. Kyllä se vielä siitä, härkää sarvista ja tulta munille!

      1. Menneisyys: Mielenkiintoista, aloin heti tietty pohtimaan että kuka sinä mahdat olla! 😀 Uskon että moni on samaa mieltä sun kanssa, muutama henkilö on tästä tullut puhumaankin minulle, että kokevat että heillä on ollut ihan vääränlainen kuva minusta. Kiva kuulla, että ajatuksesi minusta ovat niiltä ajoilta muuttuneet! 🙂

        Laura: Ikävä kyllä asia on niin, että kun terveys on ihan päin metsää ja lääkärit ryssii homman monta vuotta ja tuskin jaksat sängystä nousta, ei jaksa kirjoittaa mitään tekopirteää blogia, vaikka ymmärrän että sellaista olisi hauskempaa. Usko pois, en haluaisi mitään enempää kuin olla taas oma itseni, mutta kaikkeen ei voi itse vaikuttaa.

        FitBODY tekstiä varten ehdotettiin, että kirjoittaisin siitä mitä uskon seuraavan fitnessboomin jälkeen. Fitnessboomi ei ole minulta ainakaan tietääkseni mitenkään pois, mutta olen jutellut useamman lajia tosissaan harrastavan kanssa, jotka ovat harmitelleet sitä ettei heitä oteta tosissaan, kun kaikki haluavat kokeilla fitnestä ja monia alkaa lähinnä naurattamaan kun joku sanoo tähtäävänsä bikinifitnesskisoihin. Linda Manuella kirjoitti blogissaan hyvin aiheesta: http://lindamanuella.fitfashion.fi/2015/08/10/ristiriitainen-fiilis-fitneksesta/

        Kaikkien ei tarvitse, eivätkä kaikki voi olla kilpairheilijoita, vaikka tässä ”fitnessboomissa” jokainen tuntuu tähtäävän siihen. Mutta jos fitnestä ajattelisi hyvinvointina ja terveellisinä elämäntapoina niin siihen voivat kaikki pyrkiä ja sitä mielellään näkisinkin! 🙂

        Ja vielä tähän tekstiin, niin tämä ei ole negatiiviseen sävyyn tarkoitettu, tämä että jotkut käyttäytyvät kun tunnettaisiin paremmin kuin mitä tunnetaan, kun toinen tuntee minut paremmin kuin minä hänet. Se lähinnä hämmentää ja huvittaa, tekstin kirjoitin pieni pilke silmäkulmassa, mutta se taisi mennä monelta ohi kun en käyttänyt kuin pari hymiötä… 🙂

        1. Kirjoitettua tekstiä on vaikea tulkita niin, että lukija saa sen käsityksen, mitä kirjoittaja on hakenut takaa.

          Natalia, kiitos näistä sun fiksuista vastauksista näihin kommentteihin. Pilke silmäkulmassa kannattaa pitää selkeästi yllä, kun kirjoittaa asiosta, jotka monet kokee hyvin henkilökohtaisina. Tekopirteyttä en missään nimessä ole blogissasi kaivannut, vaan pikemminkin tällaista ajattelevaa, hyväksyvää ja positiivishenkistä pohdintaa.

          Kilpirauhasongelmien kohdalla monet ovat kokeneet lääkärien osalta jopa vähättelyä, niin uskon, että voit olla näiden asioiden kohtaamisessa jopa esikuva monelle. Se on erittäin yleistä Suomessa, vaikka tietenkään kaikkia terveysongelmia ei kannata pelkän kilpirauhasen toiminnan syyksi laittaa. Ne harmaan sävyt siis mustavalkoisuuden sijasta.

          Silti edellen N, toivon että pääset pian palaamaan täysiverisesti rakastamiesi asioiden pariin. Hyviä vointeja!

          1. Ihan oikeassa olet, harvemmin täällä kirjoitan mitään hampaat irvessä joten jos saman asian sanoisin ääneen se selviäisi jo äänensävystä. Mutta kirjoitettua tekstiä jokainen tulkitsee omien kokemusten ja ajatusten perusteella, siksi välillä syntyy väärinkäsityksiäkin. Niiden vain on annettava syntyä, sillä siitä ei tulisi yhtään mitään jos kaikkea lähtisi vääntämään rautalangasta jotta jokainen varmasti ymmärtäisi 😀 Sitten voi toki olla erimieltä, vaikka on tarkalleen ymmärtänytkin mitä kirjoittaja tarkoittaa.

            Kiitos paljon, hyvä ettet toivo sitä tekopirteyttä, sillä sitä ei täällä tulla näkemään! 🙂 Toivottavasti kuitenkin pian olisi oikeasti pirteä olo enemmän sääntö kuin poikkeus!

  3. Onpa tullut ilkeitä kommentteja tähän tekstiin. Minusta se oli täyttä asiaa, tuonhan huomaa jo omasta facebookin käytöstäkin. Ihan huomaamaattaan kyselee eniten kuulumisia niiltä kavereilta, jotka päivittää vähiten juttujaan.

    Tapasin sinut eilen bjj-seminaarissa, mutta en kehdannut sanoa lukevani blogiasi, kun en halunnut että mahdollisesti vaivaudut. Vaikutit tosi symppikseltä ja kivalta. Tsemppiä treenien kanssa!

    1. Kiitos! Just noin se valitettavasti menee kun muiden kuulumisia on jo somesta tietävinään :/

      Oi, vähän hauskaa! 🙂 kiva että sait minusta kivan kuvan, harmi ettei tullut sen kummemmin esittäydyttyä! Mulla ei nimittäin jäänyt kenenkään nimi mieleen kättelykierroksesta 😀 Oli kyllä ihan huippu seminaari, tsemppiä sinullekin treeneihin!

  4. Pakko vielä palata kommentoimaan… On totta, että kilpirauhasen vajaatoiminta on vaikuttanut jaksamiseesi.. Mutta silti, eihän sille ole pakko antautua täydellisesti. Monesti diagnoosin saadessa sitä heittää hanskat nurkkaan ja antaa itselleen luvan vaan olla, oikeen rypeä omassa jaksamattomuudessa. TIedän ihmisiä, jotka diagnoosin saatuaan ovat kuitenkin kaikin keinoin pitänyt touchin treeniin, ja huomanneet, että se on ainut mikä sairauden keskellä saa pysymään pään kylmänä. Hyvänä esimerkkinä esim fitfashion portaalin johanna (johanonfitness). Mimmi painaa edelleen sata lasissa, vaikka sairaus on saanut välillä väsymään.. Hän myös näyttää elinvoimaisemmalta kuin koskaan. Tekee niin kovaa kuin kroppa antaa myöden, eikä anna sairaudelle periksi. Tosiaan, se toinen vaihtoehto olisi jäädä kotiin surkuttelemaan ja antautua täysin.. Minulle on tullut olo, että sinä Natalia, olet antautunut täysin. Se näkyy ulkomuodossasi, tekstiesi ulosannissa ja yleisessä jaksamisessasi. Olisiko aika pitää pieni miettimistauko itsesi kanssa.. 🙂 Älä anna periksi!

    Ja täytyy kyllä sanoa vielä, että kyllä, monissa aiemmissa postauksissa, puhut itsestäsi tavoin, että olisit todella kovassa kunnossa ja omat treenisi olisivat aivan eri tasoilla muiden treenaajien kanssa. En tiedä huomaatko sitä itse, tai teetkö sen tarkoituksella, mutta kirjoituksista jää valitettavan usein kuva, että olet hieman itserakas. Et voi vaan nauttia treenistä, vaan monesti jollain tavoin sivuat muita urheilijoita/salillakävijöitä ns. negatiiviseen tyyliin.

    1. Toiset saavat oireillensa selityksen ja lääkityksen aikasessa vaiheessa, toiset myöhemmässä, joten samasta diagnoosista huolimatta sairaudet eivät ole identtisiä. On esimerkiksi aika suuri ero siinä, että onko sairaus todettu arvojen ollessa lähellä viitearvoja vai ovatko arvot todella pahasti pielessä. Ihmisillä on myös eri oireita, vaikka yhteinen tekijä on kilpirauhasen vajaatoiminta.

      Aika ala-arvoista sinulta lähteä vertailemaan ja arvostelemaan toisten sairauksia, joista et tiedä muuta kuin mitä olet netistä lukenut. Helppoahan se tosin on huudella kun ei itse ole samassa tilanteessa, vaan seuraa toisen ”laiskuutta” tekstien läpi, jota toinen käyttää keinona purkaa pahaa oloa. Sitä olen blogissani tehnyt, mutta täytyy myös muistaa, ettei blogi kerro koko totuutta vaan tasan sen, mitä bloggaaja blogiinsa kirjoittaa. Jos sinulla on sellainen olo, että minä olen antautunut sairaudelle periksi, niin siinähän on. Se tuskin muuttuu enää sillä, että lähtisin asiaa puolustamaan, enkä näe siihen tarvetta.

      Ei tätä sairautta oikein ymmärrä, ellei itse tai läheinen ole ollut samassa tilanteessa, mutta helppoahan se on muita arvostella. Meitä on moneen junaan ja jotkut jäävät asemalle.

      Sinunlaiset kommentoijat saavat lähinnä bloggaajia miettimään, että jakavatko liikaa henkilökohtaisia asioita blogissaan ja mahdollisesti vaihtamaan tyyliä ja kirjoittamaan pinnallisemmin.

      1. Ymmärrän, miksi Nia kirjoitti kommenttinsa – varmasti hyvin vahvasti omasta näkökulmastaan. Mun mielestä Natalia sun vastaus on aivan ihanan positiivinen ja viiltävän älykäs. Mä lakkasin 100 %:sti epäilemästä sun motiiveja, kun luin tän sun vastauksen. On riski jakaa omia henkilökohtaisia kokemuksiaan täällä, mutta juuri tuon henkilökohtaisen touchin takia tykkään seurata sun blogia. Mä uskon, etä ne kaikki, jotka lukevat tätä kommenttiketjua osaavat vetää omat johtopäätöksensä asioista.

        Nia, kaikki ei ole aina sitä, miltä ne näyttävät. Mutta en tuomitse yhtään sun kommenttia. Urheilu on kilpailua ja itsensä vetämistä rajoille. Se, joka ei sitä kestä, alkaa tehdä jotain muuta.

  5. Tsemppiä Natalia! Älä anna ala-arvoisen nettikiusaamisen vaikuttaa elämääsi ja blogiisi. Sinun blogisi on terve tuulahdus ylisuorittamisen, pinnallisuuden ja totisuuden täyttämässä blogimaailmassa. Peace and love!

  6. Ei tulisi mieleenkään etteikö urheilija olisi edelleen urheilija, vaikka olisi sivussa sairauden takia. Ei se mielenlaatu ja palo treeneihin häviä mihinkään, tai jos häviää, sen voi tsempata itselleen takaisin kun kroppa on taas terveempi.

    En oikein ymmärrä näitä kommentteja lösähtämisestä. Minä olen päin vastoin katsonut, että ihmeen jäntevässä ja sporttisessa kunnossa olet pysynyt vaikka aktiiviurheilu on ollut tauolla.

    Sellaista totaalista uupumusta ja väsymystä ei pysty käsittämään jos ei ole itse kokenut. Helppo sanoa, että tuokin treenaa vaikka sillä on sama sairaus, mutta mistä kukaan voi tietää toisen yksilölliset olosuhteet. Uupumus voi olla sitä luokkaa, että vessassa käynti tuntuu fyysisesti ylivoimaiselta suoritukselta, ja kun on siinä onnistunut, on pakko päästä taas lepäämään.

  7. Mua rupes ärsyttämään tähän postaukseen tulleet kommentit.. Miten ihmiset voi kuvitella, että jaksaa olla pirteä ja ”tikissä”, jos sairastaa siten ettei jaksaisi sängystä nousta taI ei vaan riitä voimat urheiluun. Samoin millä oikeudella kenenkään ulkonäköä tullaan arvostelemaan, etenkin jos on elämäntilanteessa, joka rajoittaa sekä fyysistä toimintakykyä että on varmasti myös hankala henkinen käsiteltävä. Luulen, että ihmiset, joilla on ollut hankalaa ymmärtää sen, että vaikeina hetkinä oma paino tai timmeys ei vaan ole prioriteettilistan kärjessä. Tää on ihan sama reaktio kuin masentubeille ihmisille sanotaan, että no sun pitäs vaan lähtee liikkeelle ja tehdä asioita. Jep, mielellään varmasti lähtis, mutta sairaudet ei riipu siitä haluaako tehdä jotain vai ei.. Tietämättömyyttä ja naiiviutta sanon minä.

    Toivottavasti tulet pian kuntoon, itsesi,ei painosi takia. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.