Kaikki loppuu aikanaan

Posted on Posted in Kisat, Kuvaukset, Mielipiteet, Punttimimmi, Treeni, Yleinen

Monesti kilpaurheileminen tuntuu olevan edellytys fitnessharrastukselle. Ei riitä, että syö terveellisesti ja liikkuu, vaan jotta olisi uskottava fitnessharrastaja on täytynyt käydä kisaamassa. Sijoitus on ihan epäolennainen juttu, mutta ilman fitnesskisakokemusta tai ainakin kisatavoitetta ei ole uskottavaa fitnessmimmi.

Toisille kisaaminen sopii ja he nauttivat siitä, mutta kaikki eivät. He joille se ei sovi, haikailevat sitten ”kiellettyjen” asioiden perään, joiden poisjättäminen on olennaista fitnesselämän ja kisadieetin vuoksi. Alkaa ehkä tuntumaan siltä, että urheilun vuoksi uhraa enemmän, kuin mitä siitä saa. Jos aina harmittaa jättää kissanristijäiset välistä, olisi ehkä aika laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Urheilun ei pitäisi olla yhtä uhraamista vaan elämästä nauttimista.

Joku oli ymmärtänyt, että kolumnini syvin tarkoitus olisi haukkua fitnestä. Näin ei kuitenkaan ole. Sen sijaan haluan herättää ajatusta siitä, ettei jokaisen tarvitse olla kilpaurheilija, eikä jokainen meistä edes voi olla kilpairheilija. Se vaatii pidemmän päälle niin äärimmäistä sitoutumista ja voitontahtoa jos haluaa menestyä. Linda Manuella kirjoitti hyvän tekstin siitä, millainen fiilis hänellä on kun fitnestä harrastetaan muodin vuoksi eikä rakkaudesta lajiin. Tekstiin tästä.

image

Jokainen meistä voi kyllä olla fitness, jos sanan mieltäisi terveellisinä elämäntapoina, liikunnan ja ruuan tasapainona. Sitä mielelläni näkisin! 🙂

Itsehän olen ollut nyt pidemmän aikaa poissa aktiivisista treenikuvioista ja tämän kesän olen yrittänyt nauttia kesästä silleen miten se on ”normaalia”, eli käymällä festarilla, syömällä jäätelöä ja olemalla kieltäytymättä mistään ruuista tai herkuista. Mutta se ei vain tunnu minun jutultani. Minut urheilu tekee onnelliseksi, ei se että ”voin tehdä ja syödä mitä haluan”. Minulle urheilu ei ole sitä, että kieltäytyisin asioista vaan se on se asia mitä kaikista eniten haluan tehdä ja mistä saan eniten nautintoa. Se on asia mitä joka päivä odotan, että olisin kunnossa ja pääsisin takasin urheilun pariin kunnolla, koska se on minulle tärkeintä.

”Urheilu – elämästä nauttimista vai uhrauksia?”

Tällä nimellä kulkee tuore kolumnini FitBODY-lehdessä, jossa käsittelen näitä asioita. Se on teksti jota pitkään olen halunnut kirjoittaa, sekä myös ehkä omasta mielestäni yksi parhaimmista teksteistäni. Joistain teksteistä vaan pitää enemmän kuin toisista ja tämä on yksi niistä, sillä se on jollain tasolla ehkä henkilökohtaisin teksti mitä olen julkaissut.

image

Tämä oli samalla viimeinen kolumnini kyseisessä lehdessä. Uudet tuulet puhaltavat ja saa nähdä mitä eteen tulee. Haluan kiittä koko FitBODYn porukkaa tästä yhteistyöstä, on ollut hienoa ja antoisaa pitää kolumnia lehdessä!

2 thoughts on “Kaikki loppuu aikanaan

  1. Aivan, hyvä olo ja elämästä nauttiminen on tärkeää. Ulkonäkö on asia mihin emme hirveän paljon voi vaikuttaa, kannattaa olla iloinen siitä mitä on ja että on terve ja pystyy tekemään kivoja asioita ja käydä paikoissa. Harrastukset ovat tärkeä vastapaino opiskelulle/ työlle ja uskon että muutama eri harrastus tekee elämästä monipuolisemman.

  2. Mä taas oon oppinut tässä vasta hiljaittain taas jotain elämästä, ja siitä onko urheilu elämästä nauttimista vai uhrauksia. Kolumniasi en oo lukenut, eli en voi tietää, mitä se pitää sisällään. Mutta noin niinku omasta näkökulmasta, elin monta vuotta pelkästään urheilulle, mun liikkuminen meni kaiken edelle – tämä nyt johtui siitä, että kilpailin ja halusin menestyä. Mutta kilpaurheilun loputtuakin loukkaantumiseen, niin tää moodi jäi päälle. Tunsin itteni huonoksi, jos en käynyt reenaamasa 12krt viikkoon, tai jos jätin jonkin treenin tekemättä, koska ei ois huvittanu tai ei ois jaksanu. Nyt oon vihdoin päässyt tän yli, tajunnu, että elämässä tosiaan on muutakin, kuin urheilu eikä se määrittele mua mitenkään ihmisenä. Toki mä edelleen liikun, mutta teen sen nyt pelkästään hyvinvointini kannalta ja perhe, ystävät ym menee kyllä edelle. En pode stressiä, jos en ehdikkään joka viikko yhtä monta kertaa salille.

    Sanoisin siis, että myös mun kilpaurheilun jälkeen urheilu on ollut kolme vuotta oikeestaan pelkästään uhrauksia, mutta oivallusteni ansiosta, se on nykyään elämästä nauttimista. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.