Kolme vuotta siitä päivästä

Posted on Posted in Motivaatio, Muoti, Punttimimmi, Tapahtumat, Treeni, Yleinen

Jos olisin muistanut aiemmin mikä päivä tänään on, olisin varmaan tehnyt jonkun pitkän muistokirjoitelman kaikesta mitä kolmessa vuodessa on tapahtunut. Jos olisin muistanut, että tänään on kolme vuotta siitä päivästä, kun Punttimimmi-blogi sai alkunsa.

Kaikkia päiviä nyt ei vain millään voi muistaa, mutta onneksi facebook yöllä muistutti! 😀

headerBlogin kautta aikojen ensimmäinen kansikuva.

Aika hullua ajatella, että siitä tosiaan on jo kolme vuotta, kun salilla keksin nimen Punttimimmi uuden blogini nimeksi. Silloin olin pari kuukautta jo pitänyt treeniblogia mun etunimellä erään lisäravinnefirman sivuilla, mutta siihen alkoi tulla valituksia lukijoilta että kirjoitan muustakin kun sarjapainoista. Joten halusin siirtyä kirjoittamaan blogspotiin, jossa saisin kirjoittaa mistä haluan. Vuosi siitä blogi siirtyi Fitfashion-portaalin alle, jossa kaksi vuotta tuli siis juuri täyteen.

imageTammikuu 2013.

Kuten kirjoitin, tavallaan tuntuu hullulta ajatella että olen pitänyt tätä blogia jo kolme vuotta, mutta toisaalta tuntuu melkein vielä hullummalta, että siitä on vasta kolme vuotta kun tähän hommaan lähdin. Siinä ajassa on ehtinyt tapahtua niin paljon ja blogi on niin luonnollinen osa arkea. Olen käynyt 7 maassa, valmistunut kaksoistutkintoon, työskennellyt vaikka kuinka monessa eri paikassa, paino on vaihtunut 20kg sisään, ystäväpiiri muuttunut jne.

Mitä tärkeimpänä niin olen kasvanut ihmisenä. Junnuhan mä olen edelleen, mutta onhan siinä kuitenkin vähän eroa että kirjoittaako blogia 19-vuotias vai 22-vuotias. Enää en ole ihan niin sinisilmäinen kuin silloin, enkä usko ihan kaikkiin satuihin. Huomatkaa ”ihan kaikkiin”, koska aika moneen uskon edelleen 😀 Mutta olisihan se aika huolestuttavaa jos kolmessa vuodessa ei kasvaisi ihmisenä ollenkaan eikä muuttuisi (edes vähän) fiksummaksi 😀

Mitä kolme vuotta bloggaajana on tuonut mukanaan?

Päällimmäisenä uusia ystäviä ja kokemuksia joita en olisi muuten saanut. Parhaimpana blogiin liittyvänä muistona bloggaajatapaaminen Oulussa 2014 sekä viime syksyn The Blog Awards Finland 2015. Kummastakin tulee edelleen niin hyvä fiilis kun muistelee! 🙂

IMG_2448IMG_2809Lentokoneselfie, joku nimeltämainitsematon mimmi ei tajunnut ihan kuinka kaukana Oulu oikein on ja kuinka aikaisin joutuisi heräämään! 😀

IMG_2478IMG_25481525155_10153037378385550_146128180961047336_nIMG_2677IMG_2750IMG_2793Kooste viikonlopusta Oulussa.

imageimageimageThe Blog Awards Finland -etkot.

imageimageimageimageJuhlat ja jatkot päälle… 😀

Olen pitänyt kolumnia kahdessa lehdessä ja viime viikolla sain oman five seconds of fame kun tekstini referoitiin iltapäivälehteen. On ollut eri yhteistyökuvioita ja tuotekokeiluja. Hämmentäviä tilanteita kun olen törmännyt blogini lukijoihin mitä kummallisimmissa tilanteissa. Mielenjäävin lienee jenkeissä Guessin liikkeessä kun jonossa oleva nainen tunnisti minut! 😀

imageMeikäläisen naaman saattoi kesällä bongata kolmesta lehdestä samaan aikaan xD

Pääsääntöisesti bloggaaminen on kyllä ollut tosi siisti juttu! 🙂 Olisi muuten kiinnostavaa kuulla, että missä vaiheessa olet eksynyt blogiini? Onko täällä ketään joka on jaksanut seurata mun juttuja ihan alusta asti? 🙂

16 thoughts on “Kolme vuotta siitä päivästä

  1. Minä eksyin sun blogiin juuri tuon Oulun reissun kautta, luin Jennyn blogista oulun reissusta, ja piti sit käydä kattoo mitä muutkin bloggarit on kirjoittanut.. 🙂
    Terveiset Oulusta!

  2. Minäminäminä 😀 hämmensin sua myös Jutan luennolla joku parisen vuotta sitten Helsingissä kun tunnistin sut.

    1. Haha, hei mä muistan ton! 😀 Kiva että edelleen jaksat seurailla! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.