Mites toi kilpirauhanen?

Posted on Posted in Duunit, Kamppailulajit, Kilpirauhasen vajaatoiminta, Mielipiteet, Terveys, Treeni, Yleinen

Mun blogi on aika pitkään ollut enemmän sairastelevan päiväkirja kuin treenaavan päiväkirja. Olen hieman nyt pelännyt kirjoittaa että olo on parempi, koska niin monta kertaa aiemmin on tullut takapakkia kun olen uskaltanut luottaa parempaan oloon. Eli jos sitä takapakkia nytkin seuraa, en kerro enää koskaan jos olo paranee *koputtaa puuta* 😀

Tiedän että lääkitys kiinnostaa monia ja tällä hetkellä Thyroxin-annokseni on 175 mikrog vuorokaudessa ja arvot ovat edelleen heitelleet, mutta pysyneet nyt jonkun aikaa kuitenkin lähellä viitearvoja. Kaikki muut arvot mitä ollaan otettu ovat olleet kohdillaan ja lääkäri totesikin talvella, että papereilla olen terve ja hyväkuntoinen nuori nainen. Purskahdin siinä itkuun, koska olo oli kaikkea paitsi.

imageTerveen näköinen likka menossa lääkäriin.

Tänään vertaan kuitenkin suoraan viime vuoteen ja olo alkaa vihdoinkin olemaan parempi. Enää elämä ei tunnu pelkältä suorittamiselta siitä kun herää, siihen että menee nukkumaan. Ei ole kauan siitä, kun muutaman tunnin toimistotyöt oli suuri ponnistus, eikä sen lisäksi jaksanut tehdä mitään muuta kuin nukkua. Kuvittele tilanne, jossa menet nukkumaan ahdistuneena siitä, että sinun pitää herätä jo 14 tunnin päästä. Suureksi onneksi minulla on kuitenkin ollut säännöllistä työtä jossa viihdyn, ettei ole ollut mahdollista jäädä kotiin nukkumaan vuorokauden ympäri.

Alan vihdoinkin muistuttamaan enemmän omaa itsestäni. On tosi kivaa tehdä kivoja juttuja, ennen kun kivatkin jutut olivat liian raskaita. Muistan kun äiti joskus vitsillä kysyi kun kerroin miten uupunut olen, että ”jos unelmiesi mies ajaisi nyt pihaan ja sanoisi että lähdetään matkalle, niin etkö muka lähtisi?”. Ei, en ihan oikeasti olisi jaksanut lähteä ja kuulosti vaan raskaalta ajatukselta.

On tosi kivaa, kun asiat alkavat oikeasti tuntumaan kivoilta, on kivaa kun asiat ylipäätänsä tuntuu joltain eikä kaikki ole vain sumua! 🙂

image

Moni onkin yrittänyt ehdottaa, että ”mitä jos oletkin masentunut?”. Ei, en ole masentunut. Olen nähnyt masentuneita ihmisiä läheltä ja uskon toki että kilpirauhasvaivoista kärsivät on riskissä sairastua masennukseen. Mutta se että v***ttaa olla sairas, ei käsittääkseni ole yhtä kuin että sairastaisi masennusta ja pitäisi syödä mielialalääkkeitä.

Kuvittele itsesi tosiaan tilanteeseen, jossa et kykene tekemään mitään sinulle rakkaita asioita. Joudut lopettamaan liikunnan, et jaksa nähdä kavereita, et jaksa tehdä yhtään mitään koska olet kuin sumussa väsymyksestä.

Joskus olen käyttänyt vertauskuvaa, että jos ottaisi vahvoja unilääkkeitä (en ole kokeillut enkä suosittele kenellekään kokeilemaan) heti aamusta ja sitten pitäisi lähteä töihin ja jaksaa tehdä kaikki normaalit asiat. Toista tämä joka päivä vuoden ajan. Lisää siihen huono vastustuskyky jne, käytännössä sairastelet kokoajan. Siihen lisätään se, että ravaat lääkärissä eikä tiedetä mistä olosi johtuu. Jossain vaiheessa saat diagnoosin ja lähdetään kokeilemaan lääkitystä. Siitä vuoden elät toivossa että olo ja arvot paranisi nyt vihdoinkin seuraavaan verikokeeseen mennessä ja lääkkeiden nostamisen avulla, mutta ei se vain parane. Eikä sinulla edes ole varmuutta, että saatko koskaan normaalin elämän ja jaksamisen takaisin. Alkaisiko v***ttamaan?

En usko että tähän vihaan sairautta kohtaan olisi mitkään mielialalääkkeet auttaneet. Toki, en olisi ollut niin vihainen, mutta ei mun olo sillä olisi varmaan parantunut. Ei se vihaisuus sitä kohtaan ettei kykene treenaamaan, parane millään muulla kuin treenaamalla.

Suurinta paskaa mitä sairaalle voi sanoa, onkin kehoittaa ajattelemaan positiivisesti. Ei siinä kyllä mikään positiivinen ajatus maailmassa auta, jos oikeasti on sairas. Jos pelkästään positiivisella ajattelulla ja parantumista toivomalla parantuisi, niin paljon sairaita ihmisiä ei tässä maailmassa olisi olemassakaan.

Huh, tulipa paljon rankempi teksti kuin mitä suunnittelin kirjoittavani. Mun pointti on kuitenkin se, että vihdoinkin on merkkejä olon parantumisesta ja alkaa olemaan valoa tunnelin päässä sen suhteen. Kesäkuussa menen laajoihin unitutkimuksiin, kun selvitetään että voisiko olla kilpirauhasen lisäksi jotain muuta mun väsymyksen taustalla.

Tänään kävin ensimmäistä kertaa sitten Emilia Tuukkasen bjj-seminaarin elokuussa painimassa. Kuinka siistiä!!! Jumppaaminen on kyllä ihan paras mielialalääke! 🙂

image

Olen ollut tosi huono vastaamaan kommentteihin koskien kilpirauhaspostauksiani, tämä on jotenkin sen verran vaikea aihe minulle, etten oikein ole osannut vastata. Olen kuitenkin lukenut kaikki kommentit ja ajatellut niitä. Mielelläni kuulisin, että onko teillä olo yhtään lähtenyt parantumaan?

7 thoughts on “Mites toi kilpirauhanen?

  1. Kuinka usein sä käyt verikokeissa kilpparin kontrollissa? Itsellä diagnosoitiin kaksi vuotta sitten vajaatoiminta, sillähän selittyi vuosia jatkunut väsymys ja nuutunut olo. Nyt jouluna viitearvot olivat kohdallaan, mutta jokin veti arvot täysin päin peetä tammikuun aikana. Nyt noin kuukausi syöty uutta lääkemäärää ja parin viikon sisään uudet verikokeet.

    Tsemppiä sulle, toivottavasti saat lääkityksen kohdilleen!

  2. Ihan paska tauti! Tiedän. Sairastin vajaatoimintaa yli 4 vuotta ennenkuin sain lopulta diganoosin jäätävälle väsymykselle ja selityksen sille miks mun kroppa imi kaikki pöpöt mitä parinkymmenen kilometrin säteellä liikkui… Aikaa meni mullakakin että olo alkoi helpottua. Koita kestää, tsemppiä tosi paljon!

  3. En tiedä, oletko koskaan lukenut kirjoituksiani ja tiedätkö urheilutaustaani. Lue ihmeessä joskus, jos saisit jotain, myös voimaannuttavaa niistä irti. Vuodatus.net /Karhukuningas ja Poltilaan Lääkärilehden, potilaan äänenä kirjoitan erilaisista asioista. Noissa kerron itse avoimesti itsestäni ja myös siitä miten olen suhtautunut asioihin, kun sairastuin vakavasti. Jos innostut lukemaan, anna ihmeessä palautetta.

  4. En usko, että kukaan on väittänyt sinun olevan masentunut, mutta jokainen vuosia sairastanut tietää, että masennus (ja muutamat muut psyykkiset sairaudet kuten ahdistuneisuus yms.) ovat yleisempiä kilpirauhasen vajaatoiminnassa. Tätä ei voi välttää kuulematta ainakin jossakin vaiheessa vuosikymmeniä kontrolleissa juostessa. Ihan puhtaasti siitä syystä, että hormonit vaikuttavat kokonaisvaltaisesti koko elimistöön. Unohdin, ettet halua kenenkään antavan neuvoja tai kertovan omassa elämässään vastaan tulleita asioita kilpparin vajatoiminnan kanssa 🙁

    OBS. Kaikkien diagnostisoitujen masentuneiden ihmisten taudinkuvat eivät ole identtisiä, eli en koskaan lähtisi arvioimaan toisen mahdollista masennusta vain sen perusteella, ettei se vaikuta samanlaiselta kuin minun enkä koskaan väittäisi, ettei minulla ole masennusta, koska en makaa omissa ulosteissani sängyssä tai ole psykoosissa kuten tiedän joidenkin kohdalla käyvän. Suurin osa masentuneista pystyy toimimaan arjessa, he jopa hymyilevät ihmisille ja valtaosa ei koskaan uskoisi heidän olevan syvästi masentuneita. Ainoa oire tuntuu ainoastaan sisällä -tunne siitä, ettei kuolema olisikaan se hirvein juttu.

  5. Mulla on ollut suhteellisen helppo tie, mutta se tyssäsi siihen kun piti aloittaa väsymyksen ja lääkkeettömyyden (radiojodihoidon jälkeen olin 2,5 kk ilman lääkettä, jotta nähtiin mihin arvot asettuvat) jälkeen se normaali elämä eli alkoi ”entisen” elämän liikunta ja itselleni ominainen ruokavalio. Kun veto oli poissa ei tosiaan tullut perehdyttyä itse tekemiin ruokiin, joten einekset tulivat tutuksi. Ja sohva. No lopputulos on se, että 6 kk jälkeen kropassa ei ole tapahtunut mitään ja tämähän ei tosiaan ole normaalia. Kun on koko elämänsä (olen nyt hieman yli 40v.) tiennyt miten kroppa toimii niin huomaa eron. Aineenvaihdunta on tosi jumissa eli vaikka käännös elintavoissa oli 6 kk sitten äkkijyrkkä niin se ei näy missään. Olen nyt myös heräillyt kesken unien aamuyöllä ja se on myös merkki että lääkitys ei ole oikein kunnossa. Vetokin on hieman poissa, mutta toisaalta ei minulla töiden suhteen ole ongelmaa – silloin ihan alussa ja lääkkeettömällä ajallahan minä oli kuin selkärangaton olio joka valui työtuolista alas roikkuen pöydänreunassa kiinni itku silmässä.

    Mun arvot on jotakuinkin ok eli T4 on ihan viitteiden alarajalla, TSH on hieman ali. Julkisellahan erikoistapauksiin ei juuri lisäapua saa, mullekin puhelinajalla sanoi, että hyvät nämä arvot sulla on että katsotaan vielä ensi kertaan saakka ja ei ole puhe 6 vko välistä vaan mittausten välillä on 4 kk. Sitten ärsyttää se, että siellä langan toisessa päässä tehdään omia päätelmiä ja puhutaan ns. itsekseen – joo sitähän se on kun on vähän väsynyt niin tulee syötyä suklaata. Ai väsyttää, no sulla on varmaan liian valoisaa. WTF – en syö suklaata ja nämä samat ongelmat oli pimeäänkin aikaan, ei silloin aamuyöstä aurinko paista. Erikoissairaanhoidossa kuunneltiin, mutta terveysaseman täti ainakin pistää sanat mun puolesta suuhun eli ei ihme että ei hoito edisty. No saadaan ainakin epätoivoinen potilas jonoista pois kotiin masentumaan. On kyllä kumma, että mitäs jos hoidettais ”kerralla kuntoon” niin ei tarvitsisi niin kauan olla julkisen puolen rasitteena???

    No hän sanoi mulle yhden taikalauseen eli että olet menossa liikatoiminnan suuntaan katsellen edellisiä tuloksia. Ajattelin, että piru vie en odota taas 4 kk vaan jätin 2 pv tabletit kokonaan pois (annostukseni on melko pieni). Siis vaude mikä fiilis kun aineenvaihdunta lähti kunnon kierroksille hetken kuluttua ja muistin miltä tuntuu normaali kropan toiminta. Alle viikossa lähti 3 kg humpsahtamalla pois ja oli kiva huomata, että tuntee välillä nälkääkin. Sinänsä omituinen tuo aikaisempi fiilis ja seuraus, koska liikatoimintaan päin menevän oireet on yleensä jotain muuta. Tämä koko tarina alkoi mulla liikatoimintana (kilpirauhasen tulehduksen kautta) eikä ne oireet listan mukaiset silloinkaan olleet korkeaa sykettä lukuunottamatta, noin pääasiassa.

    Eli arvoni eivät ole minulle sopivat olkoonkin että olisivat kuinka viitteissä eikä täysin olekaan koska TSH on 0,2. Se minua näissä ihmetyttääkin ja ihmetyttää monta muutakin että jos viitearvot ovat TSH 0,5-3,5 ja T4v 9-19 niin onhan tuossa aika haitari normaalille. Että jos potilas saadaan jollain lääkityksellä nippanappa viitearvojen rajoille niin monesti hoito lopetetaan siihen vaikka potilas olisi täysin romuna. Ei ajatella, että hänelle sopivat arvot voisivat olla viitteiden sisällä jotkin muut kuin alarajalla olevat.

    No mulla tuo olo ”tasaantui” eli ei ole vieläkään kunnossa koska tyroksiinin muutos vaikuttaa lopullisesti niin pitkällä viiveellä. Olen menossa nyt yksityiselle puolelle, että saadaan tuo säädettyä kuntoon tuo lääkitys.

    Vikahan voi sitten monella olla muualla eli potilaalta pitäisi tsekata mahdolliset muut vajavaisuudet eli alhainen ferritiini aiheuttaa vajaatoiminnan kaltaisia oireita, hyvä hemoglobiini ei kerro mitään vielä ferritiinistä. Samoin monet mittauttavat B12 sekä D-vitamiini eli laitetaan ne ensin kuntoon ja sitten vasta katsotaan muuttuuko olo ja lähdetään sen mukaan viilaamaan lääkitystä. KILPI-lehden numeroissa on kivoja potilaskeissejä esimerkkeineen.

    Muistan kun kävi aikanaan ilmi, että voisi olla kilpparissa ongelmaa. Silloin jo kerrottiin, että joillekin ei suostuttu mittauttamaan kilppariarvoja vaan tyrkytettiin masennusdiagnoosia. Se pelotti, että ei saa apua. Tiesin itse, että en ole masentunut, halusin epätoivoisesti tehdä kaikkea kivaa ja osallistua kaikenmoisiin kissanristiäisiin mutta ei vain kyennyt, se väsymys tuli pyytämättä eikä sille voinut itse mitään 🙁 Samoin mulla on jotain allergioita, esim. koivu ja ne paheni kaikki niin, että mulla oli kaikkina aikoina (kun lääkitystä ei ollut tai se ei ollut tasapainossa) pahoja allergisia oireita mihin ei mikään allergialääke auttanut. Tämän suhteen työterveyslääkärit nostivat kaikki kätensä pystyyn kunnes itse kekkasin sen kaavan, että ne noudattavat tuota lääkityksen kanssa olevaa samaa linjaa. Tätä vois jatkaa loputtomiin, niin moninaisia ja kummallsia oireita tulee kun lääkitys on perseellään.

  6. Tämä oli mukava dokkari, käytiin läpi kilpparihormoniakin, mutta myös muita. Tavallisella kaduntallaajalla ei yleensä ole sen verran sivistystä, että he tietäisivät näistä hormoniasioista mitään, siksi monesti syytetään sairaita ihmisiä mm. laiskuudesta kun ei tajuta ettei ihminen voi mitään vialliselle hormonitoiminnalleen. Kas kun joku ei ehdota ykköstyypin diabeetikolle, että ryhdistäydy, kyllä se siitä. Jostain syystä kilpparivaivaisille niin tehdään (en ole itse kokenut, mutta tarinoita kuulee).

    Hyvin valaisevaa oli se, että lopussa kerrottiin, että hormoniasiat ovat hyvin hyvin lapsenkengissään vielä ja että lisää hormoneja tullaan löytämään. Moni kuolevainen erehtyy luulemaan, että tiedämme jo kaikesta kaiken ja maailma on valmis. Ei ole.

    http://areena.yle.fi/1-2201610

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.