Urheilu – elämästä nauttimista vai uhrauksia?

Posted on Posted in Kamppailulajit, Kilpirauhasen vajaatoiminta, Motivaatio, Terveys, Treeni, Yleinen

Ennen kun sairaus vei voimat minulle huomautettiin aina välillä, että minun pitäisi nauttia elämästä ja pitäisi olla muuta elämää kuin treeni.

Käytännössä olen ollut vuoden treenaamatta (satunnaista suloliikuntaa ei lasketa) ja olen yrittänyt nauttia siitä ns. muusta elämästä ja tehdä asioita joita yleensä kategorisoidaan ”elämästä nauttimiseksi”. Ja taas kerran olen saanut todeta, että ei se ole minun juttu.

Elämästä nauttimisella viitataan yleensä epäterveellisiin asioihin. Kuinka moni myöntää joskus sanoneensa tai ajatelleensa että ”olisin kyllä kunnossa, mutta haluan nauttia elämästä”? Mä olen ainakin kuullut sen lauseen useammin, kuin mitä käsissä riittää sormia laskea. Elämästä nauttimiseen kuuluu monen mielestä oleellisesti hyvä ruoka ja juoma; nyt kesän tullessa terassilla tissuttelu, festarit, saunaoluet, grillimakkarat ja mitä näitä nyt on. Haluttaisiin periaatteessa olla kunnossa, mutta ”elämästä nauttiminen” on kivempaa kuin treenaaminen ja terveellisesti syöminen.

imageShortsit alennuksessa täältä*.

En pääse siitä mihinkään, että minulle urheileminen on elämästä nauttimista parhaimmillaan ja sitä mitä kaikista mieluiten teen. Tavoitteellisesti treenaaminen on se asia mitä haluan tehdä. Tätä asiaa olen jonkun verran pohtinut sairaana, että kun kokoajan olen haaveillut kovaa treenaamisesta, niin mitä jos se ei olekaan niin siistiä kuin mitä muistan? Mitä jos vain maalailen jotain unelmakuvia päässäni ja sitten kun pääsen treenaamaan petyn? Se että haluan urheilla on ollut minulle niin selkeää kokoajan, mutta mitä olisinkin ”kasvanut” urheilijaminästä pois kun vihdoinkin pääsen treenaamaan?

Vaikka tosiaan olen yrittänyt nauttia ”muusta elämästä”, mä en keksi mitään paikkaa missä mielummin olisin kuin treenaamassa. Matkalla salilta kotiin kyllä haaveilen siitä että voisin teleportata itseni sohvalle kun jalka painaa, mutta that’s it.

Jos se, että heräisi ajoissa lauantaiaamuna tavatakseen valmentajaa tai illalla yksin harjoittelemaan meneminen tuntuisi uhraukselta siihen nähden, että olisi päässyt kavereiden kanssa terassille juoruilemaan, on väärillä raiteilla. Jos valinnat eivät tunnu siltä, että ne tehdään jonkun asian eteen mitä haluaa ja joka tekee onnelliseksi, niin koko touhussa ei olisi mitään järkeä. Silloin urheileminen ei ole elämästä nauttimista ja olisi ehkä syytä harkita tekevänsä jotain muuta(kin) elämällään.

Silloin kun saa tehdä sitä mistä nauttii, ei tunnu uhraukselta jättää pullakahvit ja kissanristijäiset välistä. Enemmän tunnen ainakin itse uhraavani silloin, kun jätän treenit välistä tehdäkseni jotain puolikivaa.

imageHousut alennuksessa täällä*.

Viimeisen seitsemän päivän aikana olen treenannut viisi kertaa ja jaksanut hyvin. Torstaina painin 14×5 minuutin eriä, minuutin tauoilla tai ilman taukoja. Ei otettu kovaa, mutta tuo aika on minusta merkittävä mun parantumisen kannalta ja nimenomaan se, että jaksoin.

Tällä hetkellä tuntuu oikeasti siltä, että treenaan lainatulla ajalla. En keksi parempaa sanaa kuvailla sitä, mutta kun niin pitkään on odottanut tätä niin on vaikea uskoa todeksi. Mun ajatus on nyt se, että katson kesän yli että miten tämä tästä etenee ja yritän olla haaveilematta liikaa. Hah, helppoa sanoa mutta onhan se nyt ihan selkeetä että jos tästä kunto huononee niin matto vedetään alta ihan yhtälailla kuin ennenkin. Oma terveys kun on kyseessä niin pessimistikin pettyy.

Jos asiat etenisi tällä tavalla nousujohteisesti, niin kesän treenaan vielä fiilispohjaisesti ja syksyllä voisin hiljalleen alkaa oikeasti suunnittelemaan treenejä tukemaan tavoitteita. Nyt pitää vain pitää peukkuja!

14 thoughts on “Urheilu – elämästä nauttimista vai uhrauksia?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.