Tavoitteellisen treenaamisen pelko

Posted on Posted in Kilpirauhasen vajaatoiminta, Motivaatio, Punttimimmi, Terveys, Treeni, Yleinen

Viime päivinä olen pyöritellyt päässäni ajatuksia treenaamisesta, melkein ahdistumiseen asti. Mulla on nimittäin tosi tosi ristiriitainen fiilis, koska huomaan pelkääväni tavoitteiden asettamista ja ajatusta tavoitteellisesta treenistä. Samalla se on juuri sitä mitä haluan kaikesta eniten tehdä.

Elämme tammikuuta 2017. Se tarkoittaa sitä, että siitä on kohta kaksi vuotta kun olen viimeeksi treenannut tavoitteellisesti. Kaksi vuotta siitä kun olen viimeeksi treenannut kovaa ja verrattain säännöllisesti. Toki silloin treenaamista hankaloitti jatkuva sairastelu, mutta pystyin kuitenkin treenaamaan ihan eri tavalla kuin viimeisen kahden vuoden ajan. Kaksi vuotta, ihan älyttömän pitkä aika ja iso henkinen työmaa.

Mä tiedän tarkalleen mitä haluan mun treeneistä tänä vuonna, mulla on selkeät tavoitteet. Se pelottaa tosi paljon.

Ei siksi, että tavoitteet olisivat mahdottomat, jos pysyn terveenä niin ne ovat täysin realistiset. Pelottaa, että mitä jos taas petyn, mitä jos mun kroppa taas kerran pistää kapuloita rattaisiin? Mä haluan niin kovasti päästä taas treenaamaan kunnolla eikä sille juuri nyt näyttäisi olevan mitään elämää suurempaa estettä. Mutta mitä jos siitä ei taaskaan tule mitään?

On jotenkin ollut helpompaa kertoa muille ja yrittää ajatella että ”noo, jumppailen nyt vähän kevyeesti, katsotaan mitä siitä tulee”. Jos ei odota ihmeitä ei myöskään kokoajan pety. On ollut pitkä tie hyväksyä, ettei mun terveys kestänyt.

Jos nyt luovun ”jumppailen tässä nyt kevyeesti ja satunnaisesti” -ajatuksesta ja päätän tehdä asiat tosissani ja johdonmukaisesti voi tapahtua paljon siistejä asioita, mutta samalla on myös paljon enemmän mitä multa taas kerran voidaan ottaa pois.

image

8 thoughts on “Tavoitteellisen treenaamisen pelko

  1. tässä synnytyksessa hajonneen selän parivuotisen kuntoutusprojektin aikana on otettu niin monta takapakkia että ymmärrän ton hyvin… erityisesti kun saa usein vastata kysymyksiin siitä kilpailenko mä missä seuraavaksi. mutta ”jumppailen tässä nyt kevyeesti ja satunnaisesti” ei mulle ainakaan ole ikinä sovinnut kun treeni on ollut osa jokapäivästä psyykkisen hyvinvoinnin ylläpitoa jo kohta 20 v. kyllä, meikä on vanha. eli joskus vuosi sitten päätin päässäni että mun tavoite on siinä :”treenaan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, että tulisin koko ajan paremmaksi” eli kun selkä pettää, ja raskaat painot on out, on aika panostaa aerobisen kunnon kehittämiseen, liikkuvuuteen, temppuiluun, lihaksen kasvatteluun, vaikka nilkan ja jalkapöydän vahvuuteen, movementskillseihin, käsilläseisontaan, ym ym ym, ja kun selkä kuntoutuu olen huomannut että palattuani taas raskaiden painojen pariin on esimerkiksi keskivartalo ja sarjakestävyys parantunut niin että parissa kuukaudessa huomaa tulleensa kokonaisvaltaisesti vahvemmaksi. tässä iässä olisi aika typerä vetää inspista vaan painokiekoista tangossa tai peilikuvasta; vaikka ihme kyllä, peilistäkin katsoo vastaan paljon symmetrisempi otuus kuin aikaisemmin; vaan tavoite on siinä 30-40-50 vuoden päästä olla vielä mahdollisimman hyvässä kunnossa. kokonaisvaltaisesti. siinä on tavoitetta riittävästi 😛

Vastaa käyttäjälle BretttaiRm Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.